Asennuspalvelusta päivää!

Kyllä jokainen introverttikelailija sen tietää. Sen, miltä tuntuu, kun kodinkoneasentaja, nuohooja, pitsalähetti tai vesimittarin lukija ilmoittaa tulevansa joskus kello yhdeksän ja kahden välillä. Puolipäiväinen stressi siis!

Jo hyvissä ajoin ennen yhdeksää on kaikki valmiina. Herätty, käyty suihkussa, katsottu ehjät vaatteet päälle ja hiukset laitettu. Ihan niin kuin ketään oikeasti kiinnostaisi. Mutta koska olen ottanut yllättäen tupsahtaneita remonttimiehiä vastaan myös reikäisissä pöllö-yöhousuissa puolinukuksissa kello kahdeksan, teen vastaanoton todellakin mieluummin päivävaatteet päällä. Remonttimiehiä tuskin kiinnostaa, miltä talon emäntä näyttää aamukahdeksalta, kun se on revitty suoraan sikeimmästä unesta pohtimaan patterien lämpötiloja, mutta minua kiinnostaa. Tämä vuoksi haluan mielelläni täsmällisen saapumisajan, johon ehdin varautua. En ihan hirveästi pidä siitä, että remonttimies seisoo oven takana yllättäen, kun sattui tähän väliin nyt tämmönen sopiva väli ja olin just näillä kulmilla. En muutenkaan pidä siitä, että talooni astuu jotain aivan random-tyyppejä kodinkonepakettien tai työkalulaatikoidensa kanssa. No, itsepä tilasin. Onneksi eivät yleensä viivy kauan. En olisi tilannut, jos osaisin itse asentaa hellan tai pesukoneen, nuohota piiput ja vaihtaa patterit. Mutta en valitettavasti osaa. Pelkkä pitsalähettikin on jo ihan tarpeeksi.

Kulkureitit varmistettu, suojattu ja siivottu. Tarpeettomat ja tarpeelliset kysymykset, kommentit ja muut vuorovaikutukseen liittyvät asiat suunniteltu, kelattu ja harjoiteltu. Hellan tausta putsattu valmiiksi, jotta ei tarvitse asennusmiesten odottaessa alkaa imuroimaan ja luutuamaan. Kaikki keittiössä toimitettavat tehtävät suoritettu, ettei niitä tarvitse tehdä juuri asennuksen aikaan. On noloa syödä eilistä makaronilaatikkoa asennusmiesten huhkiessa hellan kimpussa. Kriittiset sotkut on nostettu piiloon ja pesuhuoneen ovi kiinni, ettei sieltä valtoimenaan vyöryvä pyykkimeri osu heti sisääntullessa silmään. Matot oiottu niin, ettei tarvitse vielä maksaa asentajien työtapaturmia. Luutu kasteltu valmiiksi, sillä työmiehillä on aina isot ja likaiset kengät. Ja jättävät kuitenkin jälkeensä hieltä, tupakalta ja remontilta haisevan coctailin. MINUN keittiööni.

Valitettavasti harvoin kukaan osaa antaa ennalta täsmällistä saapumisaikaa, joten puoli päivää täytyy poukkoilla valmiustilassa. Kun olen yhdeksältä valmiina, työmiehet saapuvat takuuvarmasti juuri ennen kahta. Näin kävi pesukoneen kanssa. Hyvä että uskalsin mennä edes vessaan, sillä pelkäsin rekan päräyttävän ahtaaseen pihaamme juuri sillä hetkellä, kun olen lyönyt takamukseni pytyn reunaan.

Näinkin on käynyt. Sillä kertaa kyseessä oli vesimittarinlukijat.

Olin juuri tullut kotiin luennolta ja pettynyt pahasti huomatessani, että mittarinlukijat eivät todennäköisesti olleet vielä käyneet. Ei näkynyt likaisia kengänjälkiä eikä mittarin luukku ollut siirtynyt paikaltaan (tyypit eivät jostain syystä koskaan osanneet kiinnittää sitä täysin oikein, joten siitä näki aina, milloin joku heistä oli käynyt luukkua ronklaamassa). Oli äärimmäisen kamala vessahätä, pahinta mahdollista laatua. Kesken toimituksen näin lippalakin vilahtavan vessan ikkunan takana. Mikä nappi ajoitus! En voinut hyökätä heti pois, vaan oli pakko toimittaa toimitus loppuun. Työmiehet soittivat kelloa ja koputtelivat, mutta kun en heti ponkaissut avaamaan, tulivat sisään yleisavaimella. Onneksi huikkasivat, onko ketään kotona. Huusin, että on, odottakaa ihan pieni hetki. He juttelivat vessan oven takana (luojan kiitos, olin sentään laittanut sen lukkoon juurikin tältä varalta) sen aikaa, että sain housut jalkaan ja sotkut siivottua. Oli mukavaa päästää miehet kylppäriin, joka ei sillä hetkellä varmaan ollut ihan raikkaimmassa tuoksussaan, enkä toki ollut löytänyt mitään raikastavaa hajustetta siihen hätään. Eivät maininneet asiasta, mutta vähän turhan hyväntuulisesti tervehtivät siinä vessan ovella, hoitivat naureskellen hommansa ja häipyivät. Sen jälkeen olen koittanut kiriä vessavauhtiani, varsinkin jos on yhtään mahdollista, että käytettävissä on yleisavain.

Odottaessa en osaa keskittyä mihinkään. Teen asioita mekaanisesti, mielessä koko ajan tulevat työmiehet. Kuikuilen ikkunasta, joko tulee. En ikimaailmassa osaisi keskittyä töihin tai johonkin opiskelujuttuun, vaan poukkoilisin ikkunasta pienestäkin naapurin kopsauksesta. Joko nyt, pahus, eikun nyt? Vähemmästäkin syke ponnahtaa taivaisiin. Eipä tässä mitään sykkeennostojumppaa tarvita, sen kun juoksee ikkunassa jokaisesta pikkurisauksesta.   

Tilannekin on jotenkin omituinen. Ollaan minun kotonani, mutta näitä tyyppejä en tunne. En tiedä millaisia he ovat: toiset vitsailevat ja juttelevat, toiset käyttäytyvät kuin olisin osa olohuoneen sisustusta. Kiemurtelen, enkä tiedä miten päin olisin ja mitä tekisin. En viitsi seistä vahtimassa vieressä, mutta en viitsi mennä kauas tai uppoutua siivoamaan komeroa, jos heillä tulee jotain kysyttävää. Tiedän, ettei minua tarvita yleensä muuten kuin näyttämään paikat ja ottamaan lopuksi vastaan ohjeet ja lappuset. Mutta vaikka minua ei tarvittaisikaan, olen korvat höröllä valmiuksissa ponnahtamaan tarvittaessa paikalle, enkä osaa tehdä mitään järkevää. Teeskentelen, että teen jotain tärkeää, vaikka oikeasti en tee. Koska tuntuu tyhmältä istua sohvalla ja odottaa tekemättä mitään.

Vasta heidän lähdettyään voin huokaista. Tai en vielä sittenkään, vasta kun auto on varmuudella ajanut pihasta pois. Jos unohtuikin vaikka jotain? Tai unohtivat jättää minulle jonkin tärkeän paperin? Tai tulevat takaisin sanomaan, että sori, kun kolhaistiin tuo sun kukka-asetelma hajalle tuossa terassilla. Viimeksi pesukonetta tuotaessa heittivät koneen minulta kysymättä päälle kahdentunnin ohjelmalle (entä jos minulla olisi ollut joku meno??) ja käskivät seurata, alkaako tiivisteet vuotaa kaappiin. Minä paniikissa kyttäsin tiivisteitä, jotka tietysti vuotivat, ja ihan omituisesta paikasta.  Aloin jo panikoida, mihin numeroon pitää soittaa, että saan työmiehet kutsuttua takaisin ennen kuin sattuu vesivahinko nro 2. (Jep, kokemusta on.) Ei onneksi tarvinnut soittaa mihinkään, vaan sain homman hoidettua itse siirtämällä huonosti jätettyä viemäriputkea hieman sivummalle. Vasta kun pesukone oli pessyt ohjelman loppuun käryämättä tai enempää vuotamatta, saatoin relata.

Patterimiehet ovat ehkä pahimpia. Harmittavasti jokaisessa asunnossamme on ollut jotain patteriongelmaa, niin tätä väkeä on meillä laahkassut osoitteesta riippumatta. Toissatalvena meille vaihdettiin kokonaan uudet patterit taloyhtiön toimesta, koska meillä oli talvisin aina liian kylmä. Parin viikon ajan mittarimies juoksi ovellamme ja kulki huoneesta toiseen lukemassa lämpötiloja. Tätä kesti monta päivää, ja mies saattoi ilmaantua ovellemme aivan hyvin kello kahdeksan aamulla tai kello puoli neljä iltapäivällä. Olin aivan hermoraunio, kun en koskaan tiennyt, milloin mittarimies taas soittaa ovikelloa ja hinkuu päästä lukemaan lämpötilaa huoneisiin, joissa on hävityksen kauhistus menneillään: makkari, lastenhuone, olohuone, keittiö, pesuhuone ja vessa. Hetkinen, vielä pesuhuone, keittiö, makkari, ja ai niin, eteinen myös… Koita siinä nyt keittää aamupuuroa hiukset pystyssä ja selostaa samalla, miten kylmältä tai lämpimältä oli näiden säätöjen jälkeen missäkin huoneessa tuntunut ja miten mummi oli lapsenlikkana ollessaan vahingossa säätänyt ilmastointia niin, että se oli mennyt pariksi päiväksi kokonaan pois päältä. Että sori, ei ole ihan luotettavia nämä lukemat varmaan. 

Osaavia ammattilaisia, tekevät vain työtään. Eivätkä varmasti kiinnitä huomiota kaikkeen mahdolliseen, mihin minä ehkä vainoharhaisesti kuvittelen. Kotimme ei varmasti jää heidän mieleensä millään tavalla enkä varmasti minä eivätkä lapsenikaan, mutta se nyt vain on sellaista. Kyllä te tiedätte. Tämä on minun kotini, pysykää te tuntemattomat kaukana, älkääkä horjuttako sen turvaa ja tasapainoa.

Kodinkoneilla tuntuu olevan keskenään joku sanaton sopimus, tai jo tehtaalla on niihin laitettu kytevä aikapommi, joka räjäyttää ne atomeiksi juuri tietyn ajan kuluttua. Eli kaikki yhtä aikaa. Pesukone alkoi kärytä, asennus. Eiköhän perään uunista mene vastus, asennus. Tuokaa saman tien koko kodinkoneosasto, niin ei tarvitse joka toinen kuukausi meillä rampata! Pääsisi talon emäntäkin vähemmällä hermoilulla. Ja jos vaan mitenkään mahdollista, niin tulkaa heti siinä aikahaarukan alussa, että saadaan asia pois päiväjärjestyksestä ennen kuin otsasuoni pullistuu liikaa. Kirjoittakaa muistiinpanoihin, että tässä osoitteessa sitten asuu se hermoheikko emäntä, asennus mielellään tasan sovittuna aikana kiitos. Päivästä menee monta tuntia ihan hukkaan, jos joudun odottamaan viisi tuntia mahdollisia saapujia, joilla oli matkalla taas vähän sitä ja tätä ongelmaa ja viivytystä. En ole vielä kovinkaan montaa asentajaa tai mittarimiestä ottanut vastaan juuri sillä minuutilla kuin on ilmoitettu. Aikataulu tuntuu todellakin olevan varsin liukuvaa sorttia.

Keksikää näille joku fiksu hälytyssysteemi, jolla voivat ilmoittaa juuri vähää ennen tuloa! Joskus ovat aikoneet laittaa viestin, mutta sieltä tulee ihan yhtä ympäripyöreää: sitten joskus kolmen-viiden välillä. Tai eivät ilmoita ollenkaan. Tai ilmoittavat miehelleni, joka on töissä, eikä vastaa puhelimeen. Tai lähettäkää edes joku monitoimimies, joka osaa tehdä kaikki samalla kertaa: lukea mittarit, ilmata patterit, asentaa kodinkoneet, korjata vuotavan vesihanan, vaihtaa suihkusekoittajan, nuohota savupiipun ja tarkistaa romukomeron lattian kosteuspitoisuuden. Ja samalla voisi toimittaa vielä ne parikymmentä kotiinkuljetusta vaativaa postipakettia ja eväskuljetusta. Mutta ehei, jokaiseen oma tyyppi eri firmasta. Ja introvertti-kotiäiti täällä saa pompata edestakaisin, odottaa, hermoilla ja arvailla kukahan tällä kertaa mahtaa olla oven takana.  

Ihan kuin se oikeasti olisi niin vaikeaa ja jännittävää. Se kestää vain pienen hetken, eikä vuorovaikutustakaan tarvitse olla kummoisesti. Ihan perussetillä mennään. Nimi alle ja kiitos. 

Mutta kyllä se vaan voi olla niin stressaavaa. *Huooh.* No, elämä on. 

 

Mukavia kevätpäiviä!

 

T: Jo kaksi tuntia myöhässä olevia uuninasentajia odotteleva, ja sitä-että-peruuttavat-rekalla-meidän-pienen-koululaisen-päälle-juurikin-samaan-aikaan-ahtaalla-pihallamme-ja-muistaahan-mummi-hakea-lapsen-päiväkodista-ja-muuta-sen-tyyppistä-turhaa-hermoileva Laura