Lelutornin tähystäjät

  (Vaikka et olisikaan erityisen euroviisufani, voit silti lukea tämän: aika harva meistä ei jännitä mitään. Lopussa monta perusvinkkiä jännityksen lievittämiseen! 👍) Sitä, mistä kyseinen lainaus pälkähti mieleen, ei varmaan kellekään tarvitse avata. Myös meillä seurattiin viisuhuumaa vihreiden limppareiden ja sipsien (jotka eivät olleet sentään vihreitä!) kera, mutta koska olemme kovin untansa vaalivaa porukkaa (kts. mm. teksti: Joutuin vain nyt nukkumatin luo! (äiti siis) ), mieheni oli ainoa joka jaksoi valvoa ääntenlaskun loppuun. Minä ja lapset kuorsasimme siis autuaasti onnemme ohi. Toki katsoimme ääntenlaskun myöhemmin vielä areenasta (vaikka lopputulos olikin jo selvillä), ja totesin, että ehkä sen seuraaminen kello 02 yöllä olisikin käynyt hieman liian jännittäväksi. Pelkkä uusinnan katsominen jo nosti syketasoja sen verran. Elämä on muutenkin varsin jännittävää, erityisesti jos sattuu olemaan tällainen hyvin ujonpuoleinen introverttiherkkis. Ei siihen euroviisulavoja...

  En taatusti ole ainoa äiti, jonka keskiruumiiseen on raskauksien jälkeen pesiytynyt jotain ylimääräistä löllyvää. Muistan, miten äitiysneuvolan jälkitarkastuksessa reipasotteinen lääkäritäti hytisteli leipätaikinaani ja totesi, että kyllä tämä taikinamaisuus tästä pian häviää. En tiedä mikä hänen PIAN oli, mutta eipä ole hävinnyt kahdeksassa vuodessa, vaan epäilyttävästi (ehkä jonkin hiivakäymisen takia?) taikinamaisuus vain tuntuu myötään valuvan vääriin paikkoihin.  Eipä tässä paljon auta istuskella ja odotella leipätaikinan häviämistä, jotain on tehtävä itsekin. Mutta kuvio on oikeastaan melko monimutkainen, kun sitä alkaa tarkemmin ajattelemaan. Olen lukenut sen sata erilaista kiinteytysartikkelia ja kurssia, ja on tosi hienoa, että niissä usein huomioidaan myös henkilökohtaiset haasteet ja psyykkinen puoli, mutta oikeastaan missään en ole vielä törmännyt siihen, että haasteiden syitä pohdittaisiin omien ominaisuuksien kautta. Tiedostan, ettei missään yleisessä kurss...

Miten voikin olla niin ylivoimaisen vaikeaa tarttua puhelimeen ja soittaa? Asiaa vetkuttaa ja vatkuttaa niin kauan että alkaa jo hävettää, ja kun asian saa viimein toimitettua, tuntuu kuin isokin stressilasti poistuisi hartioilta. Onko sitä oikeasti näin palikka?! Takuulla en ole ainoa, joka pelkää puhelinta, vaan tiedän lukuisia muitakin, joiden mielestä puhelimessa puhuminen on aivan kammottavaa. Puhelin, tuo ihastuksen ja vihastuksen väline! Miten ihanaa onkaan naputella viestejä ja sähköposteja, selata somea ja tsekkailla toisten kuulumisia pienen välimatkan päästä, turvallisesti omalta kotisohvalta. Hoidan kaikki asiani netissä niin pitkälle kuin mahdollista, kaikkia mahdollisia sähköisiä yhteydenpitokanavia pitkin. Kaikki juoksevat paperiasiatkin hoituvat onneksi nykyisin niin helposti parilla klikkauksella. Kaikki kampaamot ja muut hoitolat valitsen mieluiten sillä periaatteella, että niihin voi varata ajan sähköisesti. Inhoan kaikkia tahoja, joissa nettiajanvaraus ei onnist...