Lelutornin tähystäjät

Me herkkikset ollaan kyllä varsinaisia mielensäpahoittajia. Herkällä hermostolla on taipumusta reagoida jo ennen kuin aivot ehtivät edes mukaan pohtimaan koko asiaa ja tilanne on mennyt mytinäksi jo ennen kuin puhekumppani on päässyt lauseensa loppuun. Jostain syystä meillä on jatkuva Taistele tai pakene- valmius päällä, mikä tietysti eläinmaailmassa on ollut varsin kätevä ominaisuus: pienikin muutos ilmavirroissa, petoeläimen liikkeestä syntynyt rasahdus tai epämääräinen tuntemus jostain epämiellyttävästä ja pelottavasta saa herkät yksilöt vauhkoontumaan ja varoittamaan muita vaanivasta vaarasta. Ilman tätä kykyä ei kovin moni eläinlaji säilyisi hengissä, sillä jos jokainen yksilö jäisi tarkkailemaan ja etsiskelemään mahdollista vaaran aiheuttajaa, reunimmaiset laumasta olisi jo pistetty poskeen ennen kuin ehdittäisiin edes harkita pakenemista.   Harmittavasti ihmisten välisissä kanssakäymisissä todellisen vaaran uhka on varsin pieni, joten ominaisuudesta tuntuu olevan välillä p

Tervehdys! 💚 Haluatko mukaan erityisherkkien arkipäivää ja työelämää koskevaan kirjaprojektiin? Olet lämpimästi tervetullut mukaan, jos koet vahvasti olevasi erityisherkkä tyyppi; muilla ominaisuuksillasi, sukupuolella, iällä, työpaikalla, perhemuodolla ym. ei ole mitään väliä. Haluamme kuulla monenlaisia tarinoita kirjaamme varten, ehkäpä juuri Sinun ainutlaatuisen tarinasi! Tietokirjaprojektimme tavoitteenamme on tutkia erityisherkkien arkipäivää; erityisesti siihen sisältyviä erilaisia osa-alueita (työ, perhe, vapaa-aika jne.) ja niiden yhteensovittamista. Pääpainopisteemme ovat arjen kokonaispalapelin hahmottamisessa, arjessa jaksamisessa ja kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Erityisherkkien omat kokemukset ovat vahvasti keskiössä. Haluamme koota helposti lähestyttävän ja -ymmärrettävän, rennon, persoonallisen ja hyvin vahvasti vertaistuellisen opuksen, johon kaikki – enemmän ja vähemmän herkät - voivat tarttua. Kirjan kustantaa Kirjapaja, ja sen arvioitu ilmestymisajankoht

Joka puolella intoillaan koronarajoitusten poistumisesta: pääsee taas tapaamaan tuttuja, juhlimaan ja kokoontumaan. Introvertti on tästä kaikesta vähän hämmentynyt: juuri kun alkoi tottua tähän mukavan väljään olotilaan, niin ollaankin taas änkeämässä iholle kuin sillipurkissa konsanaan. Pitäisikö tästä nyt olla innoissaan vai ei? Mikä nyt sitten kenellekin on sitä ”normaalia”? Muistan hyvin tarkasti, miten kuulin koronaviruksesta ensimmäisen kerran. Istuin silmäpolin odotusaulassa ja katsoin aamu-uutisia. Niissä kerrottiin, että Kiinan Wuhanissa on tavattu jokin tuntematon virus, ja sairastuneita on 300. Joku asiantuntija naureskeli, että ei mitään hätää, se on ihan pikkujuttu vaan, eikä se missään tapauksessa tänne Suomeen tule. En tiedä miksi ajatus iski niin voimallisesti ja selkeästi, mutta teki melkein mieli nauraa ääneen: ” Uskokaa tai älkää, tästä tulee vielä TOSI ISO JUTTU .” Silti se yllätti laajuudellaan kaikki. Olin osannut odottaa sitä tuosta uutispätkästä lähtien, m