Introvertti-äidin kerhokammotuksia
Neuvolassa kysyttiin heti ensimmäisellä tapaamisella, olinko kiinnostunut esikkokerhosta. Muistan sen totaalisen hämmennyksen. En ollut tutustunut edes vauvaani vielä kunnolla, saanut juuri ja juuri jotenkin arjen pyörimään syöttöineen ja vaipanvaihtoineen ja toipunut edes jollain tasolla synnytyksestä niin, että saatoin istua jo ihan kohtalaisesti. Olisiko pitänyt mennä johonkin kerhoon tuntemattomien äitien kanssa ja yrittää jotenkin yhdistää siihen vielä vauvanhoito? En todellakaan ollut kiinnostunut, ja totesin, että ehkä sitten vähän myöhemmin, kun saadaan tämä homma vähän paremmin alulle… Menimme esikkokerhoon vasta kun poikani oli puolen vuoden ikäinen. Siis syksyllä, kun ryhmä aloitti jälleen kesätauon jälkeen. En olisi ikinä voinut mennä kerhoon kesken vuoden, vaan ainoa mahdollinen aika oli aloittaa silloin, kun ehkä jotkut muutkin aloittivat. Toki kerhoon olisi voinut mennä ihan milloin vain, mutta en sietänyt ajatusta siitä, että olisin sillä kerralla ollut vauv...