Lelutornin tähystäjät

                                                                                   (Kuva: Pixabay)  Viimeksi eilen kilahdin aika taktisesti siitä, että lapset pelasivat (taas) yliaikaa pleikkarilla. (Epäilen, että en ole varmaan ainoa äiti, joka tästä lähes päivittäin kilahtelee.) Kun olin viimein saanut heidät siitä huudettua ylös, he lojuivat apaattisina sohvalla samalla kun minä kipitin pää kolmantena jalkana ja yritin järjestää nimipäiväjuhlia. Kun ollaan toisen pojan kanssa molemmat tunneimureita, toisen tunnetila vain ruokkii lisää omaa stressiä ja hermostusta ja siitä on hirveän vaikea päästä yli. Kun minä hermostun, poikani hermostuu ja lukkiuttaa jo ennestään hitaan toiminnan täysin lamautunee...

                                Varoitus: Tämä on piiiiitkä juttu, mutta jaettu kolmeen osaan, joten välillä voi huilia.😅 Eikä ole tarkoitus moittia levottomia lapsia tai niiden vanhempia, joten lukisitko ihan loppuun asti kiitos.👍   Olen hyvin hyvin monta kertaa pohtinut, kuinka paljon lasten keskittymisongelmista ja levottomuudesta on aikuisten ja ympäristön aikaan saamaa? Paljon on viime aikoina myös puhuttu somen vaikutuksista jo ennestään levottomiin lapsiin, mitä olen kyllä jo uumoillut melko pitkän aikaa. Alkaa olla oikeastaan jo ihan normaalia, että esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa lapset hyörivät ja pyörivät miten sattuu, eivätkä pysty olemaan hetkeäkään paikoillaan. Myös kotona lapset ovat levottomia eivätkä osaa keskittyä tekemään oikein mitään kovin pitkäkestoisesti ja vanhempia ärsyttää kun lapset poukkoilevat ympäriinsä ja rähinöivät keskenään. Herkkähermostoisen...