Lelutornin tähystäjät

TV1:n Perjantai 3.12: Voiko herkkyys olla supervoima? Pelkkä nimi sai jo aikaan vilunväreitä. En koe itseäni supersankariksi, en kanna harteillani mitään erityisyyden superviittaa, jolla pelastan maailman. En ole mitään erityistä, ihan vaan tavallinen ihminen, jolla on tällainen ominaisuus. Ihan vaan tämmöinen perusäiti, jolla on näköjään hammastahnaa paidanhelmassa ja puuroa (taas!) villasukan pohjassa. Siis aivan todella upeaa ja mahtavaa, että asiaa nostetaan esiin ja suuren yleisen tietoisuuteen. Erityisherkkyys on asia, joka kaipaa todellakin tietynlaista kasvojenkohotusta ja arvostusta, joka sille kuuluu ja kaikenlainen positiivinen huomio on tietysti siinä hyväksi. Ylipäätään tiedon lisääminen on aina hyväksi, sillä uskon että meitä on täällä todella paljon, jotka eivät vain vielä tiedä olevansa erityisherkkiä. Asian tiedostaminen ja tunnistaminen voi olla avain paljon sujuvampaan arkeen. Aivan liian pitkään meitä on pidetty omituisina ja vääränlaisina, on vihdoinkin aika n...

Jos herkkä (ja vieläpä hyvin introvertti) ihminen etsii apua ongelmiinsa, sitä on hyvin vaikeaa saada. Ensinnäkin herkkyys (ja introversio) on edelleen erittäin surkeasti tunnettua, erityisesti lääketieteen ammattilaisten keskuudessa. Suurelle osalle psykologeista ja psykiatreista käsite on edelleen vieras, vaikka tietoa olisi kyllä jo jonkin verran saatavilla. Ja vaikka tietoa olisi, sitä on mahdotonta soveltaa käytäntöön ilman, että on itse samanlainen. Toiseksi, apua voi olla hyvin vaikea lähteä pyytämään, koska jos ammattilaisella ei ole sanoja asioille, usein niitä ei ole avuntarvitsijalla itselläänkään. Ongelmaksi muodostuu myös avunsaamisen kanavat, joihin tässä nyt erityisesti paneudun. Herkkyys-tutkimuksen kotimainen pioneeri, Sylvi-Sanni Manninen kirjoittaa kirjassaan Outolintu, erilainen , miten herkkä väri-ihminen voikin apua hakiessaan kohdata ” perusteellisella koulutuksella hankitun, syväjäädytetyn teoriapaketin ”, jolla ei ole oikeasti mitään kosketusta herkkänä i...