Tekstit

Näytetään tunnisteella ulkoilu merkityt tekstit.

Ihana kamala kevät! - Herkkis-äiti ulkoilemassa

Kuva
  Kevät, se on viimein täällä! Ihan kunnolla niin, että lapset uskaltaa laittaa menemään pyörällä kouluun eikä jatkuvasti vihmo uutta märkää lunta naamaan. (Joku viikko sitten olimme yhdessä lenkillä, ja tuolloin vettä tuli siihen malliin, että kotiin päästyäni huomasin olevani kaikkia alusvaatteita myöten märkänä, vaikka päällä oli vedenpitävä takki.) Jotain edistystä on siis tapahtunut, ja kesää kohti mennään! Mutta voih. On tässä omat haasteensa, jotka ehtivät aina pitkän talven aikana unohtua. En ollut pariin päivään ehtinyt käydä ulkoilemassa, joten eilen rykäisin pitkästä aikaa ja suuntasin lenkille. Ihana päästä kirmailemaan sulaneille teille ja haistelemaan kevään tuoksuja! Huono idea. Sää oli kyllä oikein aurinkoinen ja kaunis, ja siinäpä jo ensimmäinen haaste. Vaikka minulla oli aurinkolasit päässä, aurinko kimpoili jäljellä olevista hangista niin, että koko matkan sai silmiä siristellä ja tullessa oli jo otsalihakset ja pää kipeänä. (Kyselin aurinkolasiliikkeestä j...

Ulkoilu on pukeutumiskysymys?

Kuva
    Varsinkin tähän aikaan "kun-saisi-olla-jo-kunnollinen-talvi" ärsyttää todella paljon se, että ulkoilla muka pitäisi, vaikka räntää rätkyttäisi naamaan. Päiväkodin teemoihin kuuluu, että ulkoilemme säällä kuin säällä ja myös koulumaailman puolelta lykkää jatkuvasti uutista, miten lapsia pitäisi laittaa sinne ulos liikkumaan ja leikkimään. Onhan lapsella varmasti säänmukainen vaatetus? No tottakai! Ymmärrän, että lapsen on terveellistä liikkua ja leikkiä, mutta en ole koskaan tajunnut, miksi sitä pitäisi tehdä väkisin säällä kuin säällä. ”Ulkoilu on vain pukeutumiskysymys!” Niin on, ja siksi se onkin joskus niin vastenmielistä. Lapsuudesta kyllä muistan, että ulkoilu ei juurikaan katsonut säätilaa: leikittiin silloin kun leikittiin ja ryömittiin kuralätäköissä ja ties missä kurahousut ja kurakamppeet päällä. Mutta mitä isommaksi tulin, sitä enemmän aloin inhota ulkoilua. Lenkkeily on aina kuulunut ohjelmistooni, se on oikeastaan kesäisin tapahtuvan pyöräilyn lisäksi ain...