Tekstit

Näytetään tunnisteella persoonallisuus merkityt tekstit.

Pakokauhua pakohuoneessa – eli pohdintaa siitä, miten käy kun erilaisia tyyppejä sullotaan samaan komeroon

Kuva
  Otetaan vaihteeksi jotain muuta kuin ainaista kirjahöpinäämme. 😅 Kävin hiihtoloman kunniaksi poikien kanssa pelaamassa koululaisille suunnitellun pakohuonepelin. Lapsille (10 ja 8v) huone oli lajissaan ensimmäinen, aikuiset ovat näitä veivanneet jo ties kuinka monta. Aikuiset siis tiesivät mihin ollaan menossa, lapset eivät. Tai oli heillä asiasta jonkinlainen haisu, sillä olemme yhdessä pelanneet tabletilla samantyyppisiä koodinpurkupelejä ja he ovat aktiivisesti seuranneet sivusta myös kotona pelattuja kotilautapelipakohuoneita. Lapset ovat luonteeltaan hyvin erilaisia, mutta tässä uudessa ja aika jännittävässä tilanteessa heidän piirteensä nousivat jälleen uudella tavalla esiin. Osasin reagointia odottaa jo etukäteen, sillä tiesin kyllä lapsieni toimintamallit vastaavissa tilanteissa, mutta keskinäinen erilaisuus yllätti silti. Pakohuoneessa on mielenkiintoista tarkastella myös omaa ja muiden aikuisten toimintaa, sillä yllättäen näissä olosuhteissa tutuistakin ihmisistä (...

Koulumaailman koukeroita, osa 3: Liikuntatunnin tuska ja turhuus (vai liikunnan onni ja autuus?)

Kuva
Tein aamutuimaan tunnin pyörälenkin. Ajoin ohi alakoulusta, jonka pihalla oli ilmeisesti menossa jonkinlainen keväinen liikuntapäivä. Musiikki soi ja lapsia säntäili pihalla edestakaisin. Muistelin omia liikuntapäiviäni, eivätkä muistot olleet kovinkaan suloisia. Aina oli liian hiki, tehtiin ihan kummallisia ja epäkiinnostavia juttuja, käveltiin jotain hikistä pururataa pää märkänä ja syötiin sämpylää, joka maistui pelkälle margariinille. Ja musiikkia ei nyt ainakaan ollut. Huh. Onneksi sain tänään olla omavalintaisen lajin (pyöräilyn) parissa, eikä kukaan enää sanele, mitä miten minun tulee liikkua ja miten ei. Ah, miten virkistävää on huomata, kuinka laaja kirjo koululiikunnassa nykyisin on! Kokeillaan sitä ja tätä, tutustutaan tähän aivan uuteen lajiin! Aivan huippua! Meidän aikanamme liikunta rajoittui pitkälti peruslajeihin: pesäpallo, koripallo, jalkapallo, lentopallo, uinti, hiihto, luistelu ja epämääräinen telinevoimistelu, jossa opeteltiin tekemään kuperkeikkoja ja kärrynp...

Parisuhdepähkäilyjä, osa 1: Parisuhteellisuutta (eli parinmuodostuksen kauppalista)

Kuva
Parisuhde, rakastuminen ja ylipäätään ne asiat, jotka vetävät eri ihmisiä puoleensa, ovat varsin kiinnostavia ilmiöitä. Koska jokainen tyyppi on yksilö, jokainen kohtaaminen ja jokainen keskinäinen vuorovaikutustilanne on erilainen ja ainutlaatuinen. Siten tietysti myös parisuhde. Kaiken maailman parisuhde-oppaita on niin pilvin pimein, mutta kukaan ei osaa antaa mitään yhtä toimivaa mallia tai ohjetta, joka toimisi. Kun kaksi hyvin ainutlaatuisilla piirteillä ja niiden sekasotkuyhdistelmillä rakennettua tyyppiä laitetaan yhteen, syntyy aina jotain mielenkiintoista: toisesta kohdasta hiertää ja hankaa, toisesta voi syntyä niin kovaa vetovoimaa ja viehätystä. Ei voi sanoa, millaiset temperamentti- ja persoonallisuuspiirteet sopivat yhteen ja millaiset eivät, vaan yksilöt ratkaisevat. Täysin päinvastaiset tyypit voivat todellakin täydentää toisiaan, mutta tietynlaiset eroavaisuudet voivat työntää heitä erilleen. Samanlaiset tyypit ymmärtävät toisiaan jo pelkästä katseesta, mutta toisa...