Valoja ja väriterapiaa
On ihanaa, kun illat pimenevät ja saa fiilistellä ja tunnelmoida jouluvalojen kanssa. Led-kynttilät kaivoin esille jo aikapäiviä sitten (normikynttilät saavat aikaan ihan liikaa stressiä) ja nyt alkaa muutenkin olla kaikki valot paikoillaan. Vaikka muuten pidänkin räiskyvästä ja värikkäästä sisustuksesta, jouluvalojen on oltava harmoniset ja ennen kaikkea tunnelmalliset. Minua hieman häiritsee olohuoneen sarjan aavistuksen kalsea sävy, mutta koska en ole tähän mennessä löytänyt vielä sopivan lämmintä sävyä juuri tähän verhotankoon sopivana sarjana, niin koitan sietää sitä. Joulukuusen valojen kanssa se muodostaa ihan hyvän kombon, mutta yksinään se on aavistuksen liian kirkas ja kylmä. Kynttelikkö sen sijaan tuo keittiöön niin täydellisen sopivan valon, että voisin pitää sitä siinä sen vuoksi pidempäänkin. Kuitenkin tuntuu, että kynttelikkö loka- tai helmikuussa tuntuu jo pikkuisen liioittelulta. En voi sietää mitään vilkkuvaa tai liikkuvaa valoa. Ne saavat aikaan oikeasti huo...