Lelutornin tähystäjät

On ollut oikeastaan melko järkyttävää huomata, kuinka suuresti ne valinnat, joita on joskus nuorena tehnyt, vaikuttavat työelämässä niinkin pitkään. Siinä vaiheessa ratkaisut eivät tunnu isoilta, mutta niillä voi myöhemmin olla valtavan suuri merkitys, tahtoi tai ei. Jo koululaisen harteille kasataan valtavan suuri vastuu siitä, millaiseksi tuleva työelämä muodostuu, vaikka tässä iässä ei vielä olisi mitään käryä siitä, millainen tyyppi edes itse on. Yläaste-ikäisen nuoren, jolla on vasta kalpea aavistus siitä, mistä mahdollisesti olisi kiinnostunut (saati nyt mitään tietoa siitä, millaisia töitä olisi sovelias tekemään), käsketään valita tuleva ammattinsa sadoista eri vaihtoehdoista. Jos asia on vielä hieman epäselvä, lukiosta voi saada muutaman lisävuoden aikaa miettiä. Tässä vaiheessa toki on täytynyt jo tehdä ratkaisu sen suhteen, onko kykenevä suuntaamaan teoriapohjaisiin opintoihin vai olisiko sittenkin mieluummin käytännön tekijä? Jos kokemusta ei oikein ole kummastakaan...

Vapaapäivä. Isompi lapsi koulussa, pienempi päiväkodissa, mies töissä. Pari tuntia aikaa vain itselle. Istun sohvalle ja otan läppärin syliini. Puhelin vieressä, vesimuki pöydällä (en juo kahvia), siinä käden ulottuvilla, ettei tarvitse nousta mihinkään. Valkoinen paperi. Ah, jos jostain arjessani erityisen kovasti nautin, niin tästä. Pää niin täynnä ajatuksia, surisevia ja kiemurtavia kuin mehiläispesässä. Jatkuvaa sinkoilua sinne tänne. Idea sieltä, toinen täältä, ahaa, tuosta pitää kirjoittaa, vitsit, onpa mielenkiintoinen ajatus, tästä pitää pohtia pidempään, tämä kyllä nyt muistiin, että palaan siihen myöhemmin, okei, noinkin voi siis ajatella, onpa mielenkiintoista ja inspiroivaa, ai, tuota pitää pohtia tarkemmin, mikä olikaan se pieni hetki eilen, josta piti kirjoittaa, se ohikiitävä välähdys, joka avasi kokonaan uuden polun ja ajatuspadon, miten voikaan olla niin tai näin, miksen ole sitä tajunnut aiemmin? Kaikki se, ihan vaan siinä, omassa päässä. Niin monia asioita, niin ...