Lelutornin tähystäjät

Olen aina ajatellut, että hajuaistini suhteen en ole mitenkään erikoinen, vaan kaikki muutkin ovat jokseenkin samanlaisia. Ihmettelin toki usein, miksi toiset eivät tuntuneet reagoivan yhtä voimakkaasti niihin hajuihin ja tuoksuihin, jotka tuntuivat menevät itselläni aivoihin asti. Mikään ei ollut niin kamalaa kuin se, että minut raahattiin johonkin nuotiolle ja sen jälkeen sain viikkotolkulla haistella savunhajuista takkia. Yäk. Eikä lähtenyt, vaikka kuinka yritti tuulettaa. Toisia ei häirinnyt pätkääkään. Kun aloin seurustella mieheni kanssa, kävi monesti hyvinkin selväksi, että joko minulla on todella omalaatuinen hajuaisti, tai miehelläni aivan käsittämättömän huono. Aloin veikkailla ensimmäistä, sillä vaikutti siltä, että suurin osa kallistui mieheni kanssa mielipiteissään samaan suuntaan. Saatoin suurin piirtein kiemurrella tuskasta samaan aikaan kun toinen ei edes huomannut mitään hajua. No mikä täällä nyt muka taas haisee? En ole hajusteallerginen, enkä hajusteyliherkkä dia

                                                                                                             (Kuva: iltalehti.fi) Yksi poikieni suosikki on tällä hetkellä Mr. Bean, äärimmäinen koheltaja, joka naurattaa poikien lisäksi myös vanhempia. Pohjimmiltaan kiltti mies, mutta joka ei aina tajua vallitsevia sosiaalisia normeja, eli miten erilaisissa tilanteissa tulisi toimia. Toinen yhdessä katsottu ohjelma, joka on herättänyt pojissa hilpeyttä ja samalla myös pohdittavaa, on Peppi Pitkätossu. Tyttö, joka tekee asiat eri tavalla eikä suostu taipumaan hänelle asetettuun muottiin. Myös Rölli, tuo nostalginen hahmo omasta lapsuudesta, herättää paljon ajatuksia siitä, millaista on olla hieman erilainen omassa yhteisössään. Sen lisäksi, että edellä mainitut ohjelmat ovat hauskoja, ne mielestäni ovat myös varsin opettavaista materiaalia. En halua tietystikään opettaa lapsiani toimimaan kyseisillä tavoilla, vaan mielestäni on erittäin terveellistä oppia näkemään asioita eri näkökul

  Edellisessä tekstissä Viittaaminen = Tuntiaktiivisuus? käsittelin jo melko kattavasti niitä omituisia vaatimuksia, joita koulumaailma asettaa lapsen ja nuoren aktiivisuuden mittareiksi. Tällä kertaa päätin jatkaa pohdintaani vielä hieman pidemmälle. Millainen sitten on se kympin tyttö tai -poika?   Omien kokemusteni perusteella voin sanoa, että vaikka osaaminen onkin yksi osa-alue, jolla kympin oppilaaksi pääsee, siihen vaikuttavat myös hyvin monet muut tekijät. Surullista kyllä, suurin osa näistä ominaisuuksista on sellaisia, joille emme voi mitään. Toiset vain syntyvät tyypeiksi, jotka sopivat koulumaailmaan. Ne toiset sitten eivät sovi. Heistä ei tule koskaan kympin (eikä välttämättä edes ysin tai kasin) oppilaita, sillä he ovat temperamentiltaan tai persoonallisuudeltaan vääränlaisia. Tunsin kyllä koulutaipaleeni aikana useita kympin tyttöjä, jotka tuntuivat loistavan aineessa kuin aineessa. Mukavia, kaikkien kavereita. Erityisesti heidän ominaisuutensa natsasivat hyvi