Lelutornin tähystäjät

  (Kuvat: Atena-kustannus)  Aivotoiminta on yllättävän kiehtovaa kuunneltavaa (tai luettavaa)! Junamatka ja pari pyörälenkkiä on taittunut hujauksessa, kun ruotsalainen aivotutkija-ylilääkäri- psykiatri Anders Hansen on selvittänyt korvaani pohdintoja siitä, miten liikunta vaikuttaa aivoihin ja siitä, miksi masennumme ja ahdistumme, vaikka ympärillä kaikki on hyvin. Aivan loistavaa materiaalia, johon kannattaisi kaikkien perehtyä! Vaikka pääasiassa luotankin ensisijaisesti fyysiseen kirjaan, äänikirjaversionakin tämä toimi loistavasti, sillä Hansen ei märehdi tieteellisiä käsitteitä, vaan selvittää asiat hyvin yksinkertaisin esimerkein. Pyöräillessä pysyy aivan hyvin kärryillä tällainenkin, joka ei ole liikaa aivotutkimukseen perehtynyt. Aivovoimaa – Näin vahvistat aivojasi liikunnalla (2020) on Hansenin ensimmäinen kirja, jossa hän avaa liikunnan hyötyjä aivotoiminnan näkökulmasta. Jos mikään muu ei saanut minua vielä vakuuttumaan liikunnan tarpeellisuudesta, tämä näkökulm...

  En taatusti ole ainoa äiti, jonka keskiruumiiseen on raskauksien jälkeen pesiytynyt jotain ylimääräistä löllyvää. Muistan, miten äitiysneuvolan jälkitarkastuksessa reipasotteinen lääkäritäti hytisteli leipätaikinaani ja totesi, että kyllä tämä taikinamaisuus tästä pian häviää. En tiedä mikä hänen PIAN oli, mutta eipä ole hävinnyt kahdeksassa vuodessa, vaan epäilyttävästi (ehkä jonkin hiivakäymisen takia?) taikinamaisuus vain tuntuu myötään valuvan vääriin paikkoihin.  Eipä tässä paljon auta istuskella ja odotella leipätaikinan häviämistä, jotain on tehtävä itsekin. Mutta kuvio on oikeastaan melko monimutkainen, kun sitä alkaa tarkemmin ajattelemaan. Olen lukenut sen sata erilaista kiinteytysartikkelia ja kurssia, ja on tosi hienoa, että niissä usein huomioidaan myös henkilökohtaiset haasteet ja psyykkinen puoli, mutta oikeastaan missään en ole vielä törmännyt siihen, että haasteiden syitä pohdittaisiin omien ominaisuuksien kautta. Tiedostan, ettei missään yleisessä kurss...

  Introverttiherkkis se vasta onkin melkoinen lapamato, kun istuu päivät ja illat pitkät kotona eikä käy missään. Nyt se kyllä hyytyy niille sijoilleen, ja jää ihan kaikesta paitsi! (Mistä, minä vaan kysyn?) Oikea passiivisuuden perikuva! Aktiivisuudella tunnutaan tarkoittavan sitä, että menee, tulee ja huseeraa pää punaisena edestakaisin, hakeutuu toisten seuraan ja käyttää aikansa hyödyksi niin, että tuloksena on jotain näkyvää, tehokasta ja tuloksellista toimintaa. Esimerkiksi liikunta ei ole liikuntaa, jos ei käy julkisesti salilla pumppaamassa ja reisiä pakota seuraavana päivänä. (Ja jos edistyksistä ei raportoi jollekin somessa.) Ihminen ei ole tarpeeksi aktiivinen, jos se ei jokaisella ruokatauolla tapaa tuttuja ja lyöttäydy niiden kanssa syömään, jakamaan kuulumisia ja verkostoitumaan. Käydään kai me nyt vielä töidenkin jälkeen jossain kupposella? Ihminen ei ole aktiivinen, jos ei harrasta ohjatussa ryhmässä tai liity taidekerhon hallitukseen. Ihminen ei ole aktiivi...

Tein aamutuimaan tunnin pyörälenkin. Ajoin ohi alakoulusta, jonka pihalla oli ilmeisesti menossa jonkinlainen keväinen liikuntapäivä. Musiikki soi ja lapsia säntäili pihalla edestakaisin. Muistelin omia liikuntapäiviäni, eivätkä muistot olleet kovinkaan suloisia. Aina oli liian hiki, tehtiin ihan kummallisia ja epäkiinnostavia juttuja, käveltiin jotain hikistä pururataa pää märkänä ja syötiin sämpylää, joka maistui pelkälle margariinille. Ja musiikkia ei nyt ainakaan ollut. Huh. Onneksi sain tänään olla omavalintaisen lajin (pyöräilyn) parissa, eikä kukaan enää sanele, mitä miten minun tulee liikkua ja miten ei. Ah, miten virkistävää on huomata, kuinka laaja kirjo koululiikunnassa nykyisin on! Kokeillaan sitä ja tätä, tutustutaan tähän aivan uuteen lajiin! Aivan huippua! Meidän aikanamme liikunta rajoittui pitkälti peruslajeihin: pesäpallo, koripallo, jalkapallo, lentopallo, uinti, hiihto, luistelu ja epämääräinen telinevoimistelu, jossa opeteltiin tekemään kuperkeikkoja ja kärrynp...