Lelutornin tähystäjät

Muiden erityisherkkien kirjoituksia lukiessani ja kuunnellessani meille on piirtynyt varsin selkeä kuva siitä, mistä herkkien onnellisuus ja ilonaiheet muodostuvat. Hyvin moni sanoo, että ei kaipaa elämäänsä mitään ihmeellistä, vaan ilo ja onni löytyvät arjen pienistä asioista. Onni voi olla sitä, että saa silitellä kissaa omassa rauhassaan, katsella lasten riemua ja oppimisen oivalluksia, lukea hetken mielenkiintoista kirjaa, kävellä luonnossa, jutella hyvän ystävän kanssa, juoda aamukahvin rauhassa, saada kortti postissa. Aiheet voivat olla pieniä, mutta niistä syntyvä ilo todella suuri. Nykypäivänä joka toinen selfhelp-opas auttaa etsimään onnellisuutta ja antaa vinkkejä siihen, miten onnea voisi tavoitella. Niinhän mekin kai teemme, kun kirjoitamme blogitekstejä ja kirjaa siitä, miten erityisherkän arkipäivää voisi jollain tavalla parantaa. Päämääränä on tietynlainen onnellisuus ja harmonia, se ettei päivät kuluisi kivireellä hampaat irvessä ajaen, vaan edes jollain tavalla sie...

Jos jotakin kirjaa suosittelin ihan kaikille kansalaisille pakolliseksi, niin se olisi Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt. Rakastuin tähän kirjaan heti ensimmäisestä sivusta alkaen! Tämä on kirja, joka ihan jokaisen tulisi lukea, ihan vaan sen vuoksi, että voisimme edes vähän paremmin ja suorittaisimme edes hiukkasen vähemmän.   Kolu lataa suoraa ja kaunistelematta pitkän listan asioita, joiden vuoksi me kaikki olemme koko ajan niin väsyneitä. Osui ja upposi! Kolu ei tarjoile kirjassaan meditaatio-opastusta oman mielen rauhoittamiseen, vaan kirjoittaa auki ne sadattuhannet ihmeelliset kiemurat, joita me luulemme kuuluvan hyvään elämään. Hän kertoo myös erittäin havainnollistavien esimerkkien avulla, miten turhaa suorittamista voi karsia. Rakastuin kirjaan oikeastaan juuri esitystavan vuoksi: ei yritetä asettua jotenkin toisen yläpuolelle neuvomaan ja ohjeistamaan, miten kenenkin tulisi elämäänsä elää, vaan asiat tuodaan lukijan mutusteltaviksi (toisinaan jopa sangen) surkuhupaisi...