Lelutornin tähystäjät

Puhelin kilahtaa: Tervetuloa työhaastatteluun! Vihdoinkin! Viestin jatkuessa kylmä hiki alkaa norua selkää pitkin; haastattelu järjestetään ryhmähaastatteluna. En voi ymmärtää, miksi yksin tehtävään työhön haastatellaan ryhmissä. Työntekemisen kannalta ei ole mitään merkitystä, kuinka urpo on ryhmätoiminnoissa. Kyse on sentään siivoustyöstä, keikkojen tekemisestä. Järki hoi! Mutta haastattelija haluaa säästää aikaa ja vaivaa, kun kaikki tulevat kerralla paikalle. Jutellaan yhdessä, katsotaan mitä kukakin on tehnyt! Ihan varmaan. En halua nähdä yhtäkään työkaveriani, joiden kanssa en tule koskaan olemaan missään tekemisissä, en halua jakaa heille elämän- ja työhistoriaani, enkä kuulla, mitä he ovat elämänsä aikana jo ehtineet tehdä ja mitä eivät. Haastattelu on juuri niin epämukava kuin oletinkin sen olevan: puolet porukasta on unohtanut tulla tai muuten vain estyneet. Jäljellä olevat kyräilevät toisiaan alta kulmain ja pohtivat, mitä yhteistä meillä on: opiskelija, jolla ei ...

      "Äiti" Äideille suunnatuissa ohjeissa käsketään ottaa omaa aikaa: Kun äiti voi hyvin, niin koko perhe voi hyvin. Kukaan ei kuitenkaan sano, mikä olikaan tässä suosituksessa se tuntimäärä, jonka äiti voi ottaa sitä omaa aikaa? Useammassakin Supernanny-jaksossa toisten eteen raatavaa äitiä on käsketty menemään puoleksi tunniksi kampaajalle, jonka jälkeen äiti on kuin uudestisyntynyt. Toki voi ollakin. Jollekin äidille voi riittää aivan hyvin, että saa pari kertaa viikossa käydä lenkillä tai jumpassa, eikä kaipaakaan sen enempää. Se, mikä kenellekin on sitä omaa aikaa, ja kuinka paljon sitä tarvitsee, on kyllä hyvin suhteellinen käsite. Valitettavasti minulle ei riitä puoli tuntia hierojalla. Oman ajan tarve on hyvin paljon suurempi ja sen täytyy olla nimenomaan sitä OMAA aikaa, johon ei liity ylimääräisiä koukeroita ja sosiaalisia vaatimuksia. Hieronta toki on itsessään rentouttavaa, mutta kaikkine muine oheistoimintoineen melko väsyttävää. Eikä siis välttämä...