Lelutornin tähystäjät

    Luin Hesarin kesäliitteestä jutun , jossa toimittaja oli kokeillut hiljaisuuden retriittiä viikonlopun ajan ja pitänyt siitä kovin, vaikka alkuun olikin ollut epäilevällä kannalla. Olen myös herkkyysryhmissä pyöriessäni törmäillyt näihin hiljentymisviikonloppuihin ja muihin meditaatio- / mindfulness – harjoituksiin melko usein. Niistä on varmasti paljon apua, jos pää on tällainen vuoristoratasirkus kuin monilla erityisherkillä on, mutta aloin pohtia, mitenhän minun kohdallani kävisi? En ole koskaan tällaiseen osallistunut, harjoituksia tehnyt kyllä omatoimisesti, mutta jostain syystä ajatus tuntuu pelkästään ahdistavalta, ei rauhoittavalta. En tiedä, ehkä hiljaisuus tekisikin hyvää surraaville aivoilleni, mutta tässä muutamia näkökohtia, miksi en koe tällaista miellyttävänä. Olen ymmärtänyt, että hiljaisuuden on tarkoitus auttaa keskittymään hetkeen, omiin tuntemuksiin ja ajatuksiin. Kiireisen suorittamisarjen sijasta moni kaipaa aikaa ajatella lauseet loppuun ja kaive...

Otsikon lausahduksen olen kuullut elämäni aikana niin monta kertaa, että ei yhden, eikä kahdenkaan käden sormet riitä niitä laskemaan. Etenkin lapsuudessani hokemaa jankattiin niin usein, että aloin jo pohtia, eikö aikuisilla ihmisillä ole lapselle muuta puhuttavaa. Aikuistuttuani litania jäi omalta kohdaltani jokseenkin pois, sillä enää ei kehdattu tulla suoraan kyselemään, miksi olen niin tuppisuu. (Selän takana tietysti saatettiin puhua siitä, miten se onkin niin kamalan hiljainen.) Sen sijaan sama utelu kohdistuu nyt erityisesti vanhempaan poikaani, jolle on välillä ylivoimaisen vaikeaa vastata vieraan ihmisen tunkeileviin kysymyksiin.   Muistan hyvin elävästi, miten vaikeaa oli lapsena suhtautua tilanteeseen, jossa itselle täysin tuntematon tai edes puolituttu aikuinen tulee kysymään jotain. Pysähdyimme jossain apteekin pihalla juttelemaan äitini   kouluaikaisen tuttavan kanssa, minä piileskellen selän takana. Toivoin aina, ettei minulta kysyttäisi mitään. Yleensä kys...

Mitäpä jos palkkaisitkin ei-niin-sosiaalisuutta-vaativaan tehtävään ei-niin-sosiaalisen tyypin? Introvertti erityisherkkä työntekijä voi olla nappi valinta, jos tehtävä ei vaadi yltiöpäistä markkinointihenkeä ja päällekäyvää asennetta. Vaikka hänen kilpikonnamainen vetäytymisensä voidaan luokitella ennakkoluuloisesti hankaluudeksi tai heikkoudeksi, oikeasti hiljaisella työntekijällä voi olla hihassaan pari erityistä ässää. (Käytän tekstissä käsitettä hiljainen työntekijä tarkoittamaan tällaista syrjäänvetäytyvää, introverttia, ujoa ja erityisherkkää työntekijää.) Introverttiujoherkkis saattaa työskennellä hitaasti ja harkitsevasti, mutta ei tyhmyyttään, vaan sen vuoksi että hän keskittyy mielellään yhteen tehtävään kerrallaan ja tekee sen huolellisesti loppuun asti. Hiljaisemmalla työntekijällä onkin yleensä poikkeuksellisen hyvä keskittymiskyky. Hän kuuntelee mieluummin kuin puhuu itse ja ajattelee asiat huolellisesti loppuun ennen kuin kertoo ideansa ääneen. Usein heidän on he...