Elokuinen elämysmania - Herkkis-äiti intoilee

Varsinkin näin elokuussa, kun kaikenlaiset uudet kuviot alkavat taas kesälomalösötyksen jälkeen pyöriä, elämyshakuinen herkkis-äiti käy ihan ylikierroksilla. Kierroksilla hyvällä tavalla! Olisi niin paljon kaikenlaista uutta ja jännää, jota haluaisi tehdä ja kokeilla! Tuntuu että vaikka kesä oli täynnä ohjelmaa, niin silti kaipaa kalenteriinsa kaikenlaista uutta puuhaa. Valitettavasti kalenterissa on elokuussakin vain 7 päivää ja 24 tuntia.

Elämyshakuisuus (niille, joille se ei vielä ole terminä kovin tuttu) tarkoittaa pysyvää olotilaa, jossa ihminen herkkyydestään ja yleensä empiväisestä luonteestaan huolimatta kaipaa kaikenlaista uutta koettavaa. Elämysten ei tarvitse olla suuria ja mittavia, eikä missään tapauksessa vaarallisia ja hurjia (voi olla niitäkin), vaan elämyshakuiselle herkälle riittää usein pienetkin elähdyttävät hetket turvallisesti järjestettyinä. Tällaisia voivat olla vaikkapa matkat, uudet kokemukset ja harrastukset tai yksinkertaisesti vaikkapa pino uusia kirjoja, käsityölehtiä tai uusia reseptejä. Elämyshakuinen ei halua jämähtää paikoilleen soutamaan tuttua ja turvallista kaavaa, vaan haluaa mennä eteenpäin, kehittyä, kokea ja nähdä. Samat rutiinit ja jutut alkavat nopeasti puuduttaa ja aivot väsähtävät alivireyden puolelle. On kuitenkin varottava, ettei elämyksiä hanki LIIKAA, sillä herkkä hermosto livahtaa myös todella helposti ylivireyden puolelle ja alkaa stressata kaikesta ylimääräisestä.

Tasapainoilu on siis taas kaiken a ja o. Tekisi mieli haalia ihan KAIKKEA ja intoutua ihan kaikesta, mutta raja on vedettävä johonkin kohtaan. Kaikenlaiset kurssioppaat ovat ihan mannaa elämyshakuisille aivoille: haluttaisi ilmoittautua suurin piirtein joka toiseen harrastepiiriin! Valitettavasti realiteetit on pakko pitää päässä jossain kohtaa, viimeistään siinä vaiheessa, kun näitä viittäkymmentä kurssia alkaa sovittaa omaan kalenteriin ja viimeistelemään maksua kassalla. Uuups… Oikeastaan on hirvittävän turhauttavaa tajuta, ettei kaikkea haluamaansa voi saada. Yksinkertaisesti lapsiperheen äitinä minulla ei ole mitenkään mahdollisuutta juoksennella kaiken maailman harrastekerhoissa jokaisena iltana, eikä edes rahaa moiseen (lastenkin harrastukset nimittäin maksavat jonkin verran, ja ruokaakin on jossain kohtaa syötävä). Elämyshakuista ei paljon lohduta ajatus, että näiden muiden puuhien aika on sitten joskus hamassa tulevaisuudessa, sillä pää haluaa elämyksiä NYT. Ja mitä puuduttavampi jakso on ollut, sen enemmän elämyksiä pitää saada.

Sama toimii pienessäkin mittakaavassa. Kesälomalla olimme Helsingissä. Tätä reissua odotettiin into piukeana ja joka päivälle oli jotain uuttaa ja jännää. Aamuisin lähdimme jännitystä tiukkuen liikenteeseen näkemään ja kokemaan kaikkea, kunnes illalla palasimme umpiväsyneinä ja pahantuulisina hotelliin. Kaikkea kivaa oli, mutta kivassakin tulee jossain kohtaa väsy vastaan. Yön yli nukuttua kummasti kuitenkin jaksoi taas lähteä painamaan kohti uusia elämyksiä. Kyllähän sen TIETÄÄ, että väsy tulee jossain kohtaa, mutta pahempaa olisi jäädä paikoilleen märehtimään: silloin väsy tulisi todennäköisesti vielä nopeammin, sillä alivireystilassa olen vieläkin pahantuulisempi ja turhautuneempi. Ei tulisi mielen viereenkään, että jäisin hotelliin keräilemään akkujani, sillä akut valitettavasti myös latautuvat parhaiten juuri siellä elämysten parissa. Ristiriitaista, kyllä!

Mistä sitten tietää, mikä on sopivasti? Ei mistään! Kun on  aikansa haalinut hommaa ja puuhaa, jossain kohtaa ehkä tajuaa mihin kaikkeen ei aika riitä ja jostain on karsittava. Mutta innostuksen huumassa on hyvin vaikea tehdä järkianalyysiä siitä, missä kohtaa menee raja. Sen näkee vasta käytännössä. Ei voi mitenkään tietää, millainen tilanne on marraskuun puolivälissä: väsyttääkö ja alkaako elokuun maaninen vaihe olla jo mennyttä. Nurinkurisinta tässä onkin juuri se, että se, mikä on nyt elokuussa jännää ja uutta, ei välttämättä ole sitä enää marraskuussa. Tuolloin uutuudenviehätys on jo karissut ja kaikki kivat uudet jutut alkavat toistaa samaa rutiinikaavaa, eli muuttua tylsäksi ja alivireäksi. Pitäisi TAAS olla jotain uutta. Jos sitoudun harrastukseen nyt vuodeksi, en voi mitenkään olla varma, että intoudun harrastuksesta enää helmikuussa. Onkin hirveän työlästä yrittää päättää, mikä mahdollisista elämyksistä olisi sellainen, josta riittäisi iloa mahdollisimman pitkään niin, ettei se alkaisi heti ensiviikolla tylsyttää.

Elokuun maniavaihe on juuri nyt pahimmillaan. Vielä mitkään kurssit ja harrasteet eivät ole alkaneet (antavat siis odottaa jotain uutta alkavaksi) ja pää täyttyy kaikesta inspiroivasta materiaalista. Tämä toki edesauttaa työhommiakin, sillä ideaa vilisee siinäkin niin paljon ettei sekaan sovi. Saatan herätä keskellä yötä keksittyäni taas jonkin kuningas-ajatuksen (joka tosin aamulla ei välttämättä enää tunnu niin kuninkaalliselta). Aivot hyrräävät innoissaan ja käyvät välillä tulikuumina, mutta kun ei vain malta millään pysähtyä! Tällaisessa tilassa ihminen on kyllä luovimmillaan ja keksii ihan vaikka ja mitä - eri asia sitten, onko niistä koskaan varsinaista hyötyä. Ei se ehkä ole tarkoituskaan, pääasia että pysyy liikkeessä ja suunta on eteenpäin.

Kävin keräämässä eilen kirjastosta ison kasan käsityölehtiä, vaikka kaikki entisetkin projektit ovat vielä ihan kesken, ja yöpöytäni hyllyt (ja lattia) lainehtivat muista kirjoista, joita odotan into piukeana pääseväni lukemaan. On toki myös hyödyllistä, että manioissaan sitä ihminen intoutuu tekemään myös kaikenlaista yleishyödyllistä, kuten siivoamaan komeroa, kuuraamaan suihkukaappia, sisustamaan ja järjestelemään. Oikeastaan hieman harmi, että tällaista maniavaihetta ei kestä jatkuvasti, vaan aina jossain kohtaa tulee suvantovaihe, jolloin pitää taas päivittää elämyksiään uudelle tasolle. (Hermosto tosin ei kestäisi jatkuvaa elämystulvaa, vaan posahtaisi liiallisesta ylikuormituksesta.) Onnellista toki on, että aina voi uudestaan ja uudestaan innostua kaikesta (kuten kohta joulusta, sitten uuden vuoden alkamisesta, keväästä jne…) ja keksiä itselleen uudenlaisia virikkeitä, mutta toisaalta kyllä moni sukankudin jää vaiheeseen, kun ei millään jaksa enää työstää sitä alkuinnostuksen jälkeen loppuun.

On tosiaan eri asia sitten lähteä käytännössä toteuttamaan niitä kaikkia ja oikeasti puurtamaan niitä loppuun: paperilla uusi kurssi saattoi näyttää huomattavasti hohdokkaammalta kuin varsinainen kurssikirjojen läpi kahlaaminen ja tenttaaminen, tai kirjastosta haalitut kirjat vaikuttivat vielä siinä hyllyssä mielenkiintoisemmilta, kun niitä ei ollut vielä yhtään lukenut. Kaikkein parasta onkin juuri se odottaminen ja uuden fiilistely – vähän kuin jouluna! Ei tapaninpäivänäkään tortut enää maistu yhtä herkullisilta, kuin mitä ne maistuivat vielä marraskuussa. Elämyshakuinen syttyykin ehkä parhaiten juuri alkuinnostuksesta ja uutuudenviehätyksestä – vähän ajan päästähän tämä on jo nähty, ei muuta kuin uutta kehiin.

Elokuun innostuksessa kannattaa siis pitää hieman pää kylmänä ja pohtia, riittääköhän puhtia oikeasti tuohon kolmen vuoden koulutukseen vai lopahtaakohan viehätys jo lokakuussa. Ja voikohan mahdollisesti käsityöinnostusta hieman hillitä se, ettei mene sinne lankakauppaan vaahtoilemaan satalappusten kanssa ennen kuin on varsinaisesti päättänyt, mitä näistä inspiroivista ohjeista nyt sitten ihan OIKEASTI tekisi.

Minulla on käsityöhyllyssäni tällä hetkellä, ööh, noin viisi keskeneräistä projektia: yhdestä lanka loppui kesken viimemetreillä (enkä ylläripylläri enää intoutunut ostamaan sitä lisää), kahdesta sukasta puuttuu pari (en jaksa tehdä heti perään toista samanlaista), piposta on valmiina viiden sentin kaistale otsaa, löytyy pussillinen mustia virkattuja kukkaneliöitä (mihin alun perin olin näitä aikonut tarvita?), mutta pöydällä huutaa kymmenen käsityökirjaa ja saman verran lehtiä. Aluksi luulin, että olen vain toooosi laiska ja sinnitön (miten sinnikäs taipuu kieltomuotoon?) kun en saa mitään tehtyä kunnolla loppuun, kunnes tajusin, että ehei, olen vain elämyshakuinen, joka nimenomaan syttyy kaikesta uudesta ja siitä fiiliksestä mitä sen uuden jutun tekeminen ja oppiminen aiheuttaa. Siitä en enää innostu, kun pitäisi kutoa se sama sukka toiseen kertaan – niin nähty, plääh!

Ymmärrän, miksi jotkut eläkeläiset oikein riehaantuvat, kun työt eivät ole enää harrasteiden tiellä. Toiset taas lamaantuvat eivätkä keksikään mitään tekemistä, jos heillä ei ole tällaista luontaista tarvetta säheltää vähän sieltä ja vähän täältä. Hankaluutensa kummassakin.

Mutta nyt kohti uusia käsityölehtiä, nettikursseja, kirjoja, jumppaa ja ja ja ja … Tiesitkö muuten, että joulu/kausivalot on jo joissain kaupoissa saatavilla?!

Inspiroivaa ja innokasta syksyä!💛💚

Lisää harrasteaiheisia tekstejä voisi olla mm. 

Herkkis-äiti jumppaa (vai eikö jumppaa - kas siinä pulma!)  

Liikuntatunnin tuska ja turhuus (vai liikunnan onni ja autuus?)  

Joutilaisuutta vai harrastuksia?