Herkkis-äiti jumppaa (vai eikö jumppaa - kas siinä pulma!)
En taatusti ole ainoa äiti, jonka
keskiruumiiseen on raskauksien jälkeen pesiytynyt jotain ylimääräistä löllyvää.
Muistan, miten äitiysneuvolan jälkitarkastuksessa reipasotteinen lääkäritäti
hytisteli leipätaikinaani ja totesi, että kyllä tämä taikinamaisuus tästä pian
häviää. En tiedä mikä hänen PIAN oli, mutta eipä ole hävinnyt kahdeksassa
vuodessa, vaan epäilyttävästi (ehkä jonkin hiivakäymisen takia?) taikinamaisuus vain tuntuu myötään valuvan vääriin paikkoihin.
Eipä tässä paljon auta istuskella
ja odotella leipätaikinan häviämistä, jotain on tehtävä itsekin. Mutta kuvio on
oikeastaan melko monimutkainen, kun sitä alkaa tarkemmin ajattelemaan. Olen
lukenut sen sata erilaista kiinteytysartikkelia ja kurssia, ja on tosi hienoa,
että niissä usein huomioidaan myös henkilökohtaiset haasteet ja psyykkinen
puoli, mutta oikeastaan missään en ole vielä törmännyt siihen, että haasteiden
syitä pohdittaisiin omien ominaisuuksien kautta. Tiedostan, ettei
missään yleisessä kurssissa ole mahdollista ottaa kantaa jokaisen
henkilökohtaisiin haasteisiin ja luonteenpiirteisiin, mutta yleensä syiksi
luetellaan niin yleismaallisia ongelmia, että turhauttaa. Jaksetaan kyllä puhua
siitä, että kiireisellä äidillä ei ole aikaa omaan liikuntaan tai siitä, että
aina ei vain jaksa lähteä lenkille, mutta usein jää puuttumaan monia tekijöitä,
joilla voi olla hyvin olennainen vaikutus painonpudotuksen onnistumiselle tai
ylipäätään liikkumisen tai syömisrytmin omaksumiselle. Kyllä ainakin minä olen
huomannut, että ongelmakohtani ovat ihan muualla, kuin missä niiden ohjeiden
mukaan pitäisi olla.
Tässäpä joitain herkkis-äidille
tyypillisiä kompastuskiviä (joihin kaikkiin kompastuminen on takuulla testattu). Onko näistä jokin sinulle tuttu?
1) Herkkyys
ja sen yleinen kuormittavuus
On aivan eri asia olla herkkis kuin tyyppi, joka ei oikein väsy mistään. Luettelimme kirjassamme Herkkää arkea – erityisherkkänä työssä ja vapaalla lukuisan määrän erilaisia kuormitustekijöitä, joista herkkä ihminen voi kuormittua päivän mittaan. Usein nämä tekijät saattavat olla sellaisia, joita ns. ”normaalityyppi” ei millään tavalla huomaa, tai jotka eivät hänen toimiaan häiritse. Pelkkä tuntosarvena oleminen ja tunnemylläköiden kampittaminen on useimmiten niin kuormittavaa, että kävisi pelkästä kokopäivätyöstä. Jos siihen lisätään vielä varsinainen työ sekä lapsiperheen haasteet, ei jää hirveästi paukkuja huolehtia itsestään tai keskittyä syömään tai liikkumaan oikein. Jos päivään on mahtunut monenlaisia ihmiskohtaamisia tai kuormittavia tilanteita, ei jaksa lähteä enää lenkille, vaan ainoa mihin pystyy, on raahautua zombina sohvalle. Usein pelkkien normaalitoimintojen ylläpitämiseen voi mennä valtavasti energiaa, jos niitä joutuu tekemään hirvittävässä metelissä tai tunnemyrskyssä. Siinä missä toinen pysyy viilipyttynä ja käy pyräisemässä lenkin, herkkä on saanut pari itkupotkuraivaria ja pelkästään suunnitellut lenkille lähtöä niin suurella intensiteetillä, että ei lopulta enää jaksa lähteä koko lenkille.
On helppo tulla
ulkoapäin laukomaan, että eihän se ole kuin mennä ja tehdä, kun ei tiedä mitä
kaikkea herkän tyypin pään sisällä liikkuu. Pelkkä kaupassakäynti voi olla
jollekin niin kova voimanponnistus, että on aivan mahdotonta yrittää muuta kuin
selvitä loppuillasta nukahtamatta pystyyn. Yksi isompi riita lapsen kanssa voi
vesittää koko hyvin suunnitellun iltakuntosalikäynnin, kun ei vain enää jaksa.
On aivan sama mitä suuhunsa pistää, kunhan jotain muistaa pistää ettei pökerry.
Omaa saamattomuuttaan ja laiskuuttaan ei tietystikään voi laittaa herkkyyden piikkiin, mutta aika monen väsymisen usein voi.
2) Suunnitelmallisuus
Herkkä tyyppi suunnittelee ja järjestelee kaiken huolellisesti: Miten lapset pärjää, onko miehen harteilla nyt liikaa kuormaa, jos lähden omiin harrasteisiin? Onko mukana itselle välipalaa (nälkäkiukun varalta), vaihtopaita (jos hikoilee liikaa), hiuslenksuja (koska auki olevat hiukset ahdistaa niskassa)? Onko ilma sopiva, että siellä voi hyvin pyöräillä vai tuleeko liian hiki? Liian aurinkoista, missä aurinkolasit? Entä jos laittaa jumppaan uudet kengät, joita ei ole vielä sisäänajettu, miten niillä pärjää? Entä jos menomatkalla kuntosalille tulee jo niin hiki, eikä paita ehdi kuivua tulomatkalle? Miten voi ajaa takaisin kostealla paidalla? Kehtaisiko sitä kuivattaa hiustenkuivaajalla? (no ei tod.)
Entä uimahalli?!
Pelkkä varustautuminen ja altaaseen pääsy on jo niin työlästä, että menee
motivaatio lähteä edes yrittämään: vuorovaikutus lippuluukulla, sopivan kopin
löytäminen, sopivan suihkun löytäminen, kolme hätäpissalla käyntiä (myös kesken
uinnin), sopivan saunan löytäminen (ne jotka ylipäätään saunovat, kaikki eivät
siedä saunomista), sopivan uimapuvun löytäminen (joka ei kurista, hankaa ja
kiemurra ja jota ei ihan koko ajan tarvi olla oikomassa). Onko altaassa liikaa
väkeä? Kloori kutittaa, kun sitä joutuu silmään, joten loppukeikan näyttää
punasilmäiseltä pandalta. Kloorivesi kuivattaa ihoa niin, että koko illan saa
raapia syyhyä. Kloorivesi haisee vielä parin päivän päästä iholla, vaikka sitä
kuinka hankaa ja pesee pois. Sama homma palatessa. (Niin mikä uintisuoritus,
oliko siinä välissä joku sellainenkin?)
3) Aistiherkkyydet
Keväthanget, uhhuh. Ei muuta kuin verhot kiinni ja mökki pimeäksi. Jumpassa musiikki soi kuitenkin liian isolla, on vaikea keskittyä. (Eräässä firmassa, jossa olin kokeilemassa pari viikkoa ilmaiseksi, soitettiin musiikkia pienessä salissa niin kovaa, että korvia särki. Desibelimittari seinällä huusi punaisella eikä ketään kiinnostanut. Minusta ei tullut tämän firman jäsentä, ylläripylläri.) Ilman musiikkia tehty jumppa sen sijaan on yhtä päänkuminaa ja aliviritystä, ei pysty keskittymään.
Hankalat jumppavaatteet. Liian tuhti ateria ennen jumppaa, maha vaikeroi. Liian vähän ruokaa ennen jumppaa, maha vaikeroi ja nälkäkiukku nostaa päätään. Liian hiki, liian kylmä, liian kamala hajuvesi tuolla vieressä olijalla. Hiukset huonosti, kenkä huonosti. Tuli vaihteeksi jalkaan sukat, jonka varsi valuu koko ajan ÄRSYTTÄVÄSTI alas!!
En pysty syömään
puoliakaan keventäjän ruokaohjeista, sillä en pidä näiden ruokien mausta tai
koostumuksesta. Tiettyihin ruokiin tottuminen saattaa kestää todella pitkään,
joten kun olen handlannut ensimmäisen ruoka-aineen listaltani, koko kurssi on
jo aikaa sitten loppunut.
4) Tarkat
rutiinit tai rutiinittomuus
Ei siinä jaksa ruveta leikkaamaan porkkanaa viipaleiksi, kun nälkäkiukku huutaa korvissa ja jotain pitää saada NYT. On vaikea noudattaa keventäjän ohjeita, joissa käsketään syömään tietyin väliajoin, jos oma väli on jotain ihan muuta. On vaikea syödä isoja annoksia, jos omalle keholle tuntuu pienet sopivammilta.
On vaikea lähteä
aamulenkille, jos aamulla on verensokerit missä sattuu tai muuten saa keräillä
itseään puoleenpäivään saakka päästäkseen hommiin kiinni. Jos jumppa on
aikataulutettu, mitä sitten jos juuri sinä päivänä ei millään jaksa tai huvita?
Mutta jos ei ole aikatauluun merkittynä, tuleeko sitten koskaan lähdettyä? Entä
kun olisi hyvä kuntoilufiilis, mutta ei vain voi lähteä?
Menee melko paljon aikaa, että saa laadittua itselleen sopivat rutiinit niin, että ne myös pysyvät mukana niissä hetkissä, jolloin ei vain lähde, ja jotka kestävät edes kohtalaisen hyvin sen, että tosiaan ei aina ihan lähde.
5) Vaativuus
Herkkä vaatii itseltään paljon. (Tästäkin lukuisia esimerkkejä meidän kirjassamme!) Herkkä on pilkunviilaaja, täydellisyyden tavoittelija ja kiltteyden perikuva. On todella ahdistavaa mennä tekemään jotain, koska TIETÄÄ miltä sen tulisi näyttää ja miten se tulisi tehdä, mutta jos oma keho ei vain suostu tekemään sitä oikein. Tuntuu, että jos kalliista treenistä maksaa näin paljon, pitäisi saada enemmän aikaiseksi ja kehittyä enemmän. Toisia herkän osaamattomuus tai hieman pieleen mennyt suoritus ei haittaa millään tavoin, mutta omaa itseä se kiukuttaa suunnattomasti.
On myös vaikea antaa kontrollia toisten käsiin, koska
kontrolloimalla kaikkea voi saada omaan pääkoppaankin järjestystä: voi olla
hirveän vaikea antaa lapset miehen saati nyt jonkun ulkopuolisen hoitoon
hetkeksi, tai antautua jonkun toisen ohjattavaksi ja komenneltavaksi (tietääkö
tuo oikeasti mitä se tekee?). Toisaalta voi olla kiva, että joku potkii persuuksille, mutta vaativana herkkänä se voi olla liian haastavaa, erityisesti jos on vaikea ottaa vastaan negatiivista tai muuten arveluttavaa palautetta. Herkkis osaa kyllä olla itselleen usein tarpeeksi ankara ilman, että kukaan muu puuttuu asiaan.
6) Introversio
ja ujous
Herkkä on melko usein introvertti, ujo tai näitä molempia. Moni saattaa soimata herkkää kaveriaan siitä, että eikö se taas tule tai tee sitä ja tätä. Itseäänkin saa kyllä hyvin haukuttua siitä, että ei taaskaan tehnyt niitä OIKEITA asioita täpötäydellä kuntosalilla tai osallistunut ryhmäpilatekseen, vaikka niin kaikkien sääntöjen mukaan pitäisi tehdä. EI OLE PAKKO. Introvertti voi kyllä tehdä vaikka ja mitä, mutta se ei välttämättä kellekään näy. Eikä siitä tarvitse potea huonoa omaatuntoa. Introvertti käy lenkillä anivarhain tai iltamyöhään, jolloin lenkkipolulla ei törmää vahingossakaan kehenkään, juoksee pitkin metsiä tai jumppaa yksin kotona. Jos häntä ei näe, voi tulla harhakuvitelma siitä, ettei hän tee MITÄÄN. Monikin tekee, mutta ei halua tehdä sitä missään nimessä julkisesti.
Joillekin on myös todella vaikeaa tehdä mitään, missä edes etäisesti on se mahdollisuus, että joku toinen seuraa sivusta omia tekemisiä. Jos asuu keskellä kaupunkia kerrostalossa, yksin tekemisten määrä kapeutuu melkoisesti: joka puolella on ihmisiä. Olisikin siis äärimmäisen tärkeää saada järjestettyä myös niitä tilanteita ja ympäristöjä, joissa voi oikeasti olla ilman huolta toisten tuijottavasta katseesta ja saisi oikeasti tehdä itselle mieluisia asioita RAUHASSA.
Ujolla introvertilla voi olla valtavan iso kynnys lähteä ryhmäliikuntaan, varsinkaan sellaiseen, jossa tehdään jotain joukkueena. Onneksi harrastaa voi yksinkin. Kotonakin voi jumpata ties millaisen ohjatun jumpan tahtiin. Mutta jos ei ole koskaan kellekään toiselle tilivelvollinen omasta kehityksestään, tapahtuuko kehitystä? Yleensä taustalla on aina jonkinlainen tuki ja tsemppaus, joka motivoi tekemään ja viemään asioita eteenpäin. Entä jos sellaista ei ole? Tällöin on vain oman motivaation ja kontrollin varassa, ja jos tavoite ei ole tarpeeksi selkeänä mielessä, siitä on helppo luistaa.
Pitääkin siis tarkalla kädellä pohtia, mikä toimii omalla kohdalla ja mikä ei.
7) Elämyshakuisuus
Ehdottomasti yksi suurimmista kompastusmurikoista, joita löytyy joka paikasta! Elämyshakuisena ei jaksa hinkata samaa jumppasarjaa pitkään tai kävellä samaa kävelylenkkiä. Moni saattaa syyttää tästä motivaation tai sinnikkyyden puutetta (näin kuvittelin itsekin aikoinaan) ja päätellä, etten vain pysty enkä osaa, vaikka kuinka haluan. Elämyshakuisena hyvin alkanut nousujohteinen treeni voi kaatua siihen, että ohjelmassa tehdään pari viikkoa samoja liikkeitä. Maaseutuympäristössä lenkkeillessä olen lähes huutanut tuskasta, koska valittavana on käveletkö vasemmalle vai oikealle ja samaa reittiä takaisin. AARRGH! Kävelen jatkuvasti eri reittejä, kuuntelen eri musiikkia tai eri äänikirjoja, teen eri jumppaohjelmia. Kyse ei ole sinnikkyyden puutteesta (sitä kyllä muissa tilanteissa löytyy!) vaan siitä, että aivot vain kuolevat, jos pitää yrittää tehdä samaa asiaa moneen kertaan. Aivot tarvitsevat koko ajan uudenlaista virikettä, uutta katseltavaa ja koettavaa. Pidän tanssimisesta, mutta en välttämättä jaksa samaa tanssilajia montaa vuotta, vaan haluan opetella jotain uutta. On äärimmäisen kuolettavaa hinkata jotain yksittäistä tekniikkaliikettä huippuunsa, vaan mieluummin ottaisin vähän tuosta ja vähän tästä.
Lapsiperheessä
on vähän tuskaa, koska pitää valita joku yksi harrastus (muuhun ei ole aikaa
eikä rahaa). Entäpä kun haluaisi harrastaa ehkä viittä eri lajia yhtä aikaa ja
jokaista muutaman kuukauden tai aivan fiiliksen mukaan?
8) Sisäinen
aktiivisuus
Monet ihmiset ovat lähtökohtaisesti ulkoisesti aktiivisia: liikkuvat ja touhuavat paljon, joten liikkumaan ei tarvitse erikseen lähteä. Jotkut perheet käyttävät kaiken vapaa-aikansa yhteiseen liikkumiseen ja ulkoiluun: pelataan yhdessä, lasketellaan, hiihdetään, retkeillään. Lasten kanssa tekeminen on aktiivista ja reipasta. Helppoa!
Toiset (kuten monet herkkis-introvertit) ovat sen sijaan hyvin sisäisesti aktiivisia: he käyttävät paljon aikaa pelkkään ajatteluun ja saattavat viihtyä tuntikausia ihan oman päänsä seurassa. He voivatkin siis vaikuttaa helposti jähmeiltä ja saamattomilta, vaikka samaan aikaan päässä kehkeytyisi loistava musiikkikappale, järisyttävä kirjallisuusteos tai maata mullistava tutkimusteoria. Energiaa kuluu valtavasti kaikkeen, mikä ei näy. Tämän lisäksikö vielä pitäisi jaksaa lähteä huhkimaan tuntikausiksi kuntosalille tai ladulle? Hah!
Toki tieteenteorioita voi hioa myös lenkkipolulla tai pyöräretkellä, mutta melko usein monen asian yhdistäminen vie jo liikaa energiaa. On valittava jokotai. Energiaa on käytettävissä rajallinen pullo (kuten mm. Disneyn Monsterit Oy- elokuvassa), joten on valittava mihin sen käyttää ja kuinka paljon sitä on vielä jäljellä. Jos on luonteeltaan hyvin aktiivinen, ei tarvitse erikseen pohtia lenkille lähtemistä, mutta jos ei sellainen ole, lenkille pitää oikeasti LÄHTEÄ. Tietokoneen ääressä tai hyvän kirjan parissa voi helposti vierähtää monta tuntia, kokien samaa flowta ja innostusta, kuin mitä se toinen siellä hiihtoladulla. On vähän väärin ajatella, että toinen on aktiivinen ja toinen ei ja vieläpä syytellä itseään taas saamattomuudesta (jota ei missään tapauksessa ole!) Molemmat ovat aktiivisia, mutta ERI TAVOIN. Kaikkia ei ole luotu koheltamaan, vaan toisia lähinnä istumaan ja tuijottelemaan seinää.
(Huom! Myös herkkä
voi siis olla todella ulkoisesti aktiivinen ja liikunnallinen, mutta tässä
vedetään nyt melko suoria linjoja.)
Kannattaa siis kiinnittää huomiota vaikkapa näihin juttuihin, tai mitkä nyt ikinä ovatkaan oman polkusi tiellä, eikä sokeasti luottaa kaikkiin yleispäteviin ohjeisiin, jotka eivät välttämättä omalla kohdalla toimikaan lainkaan. Tärkeintä on löytää itselle sopivat tavat tehdä ja olla!
Liikunnallista, mutta samalla myös rentoa kevättä! 😎💚
Lisää liikunnallisia juttuja löytyy mm. täältä:
Kommentit
Lähetä kommentti