Kirjakurkistuksia: Aivovoimaa ja Aivoblues

 

(Kuvat: Atena-kustannus) 

Aivotoiminta on yllättävän kiehtovaa kuunneltavaa (tai luettavaa)! Junamatka ja pari pyörälenkkiä on taittunut hujauksessa, kun ruotsalainen aivotutkija-ylilääkäri-psykiatri Anders Hansen on selvittänyt korvaani pohdintoja siitä, miten liikunta vaikuttaa aivoihin ja siitä, miksi masennumme ja ahdistumme, vaikka ympärillä kaikki on hyvin. Aivan loistavaa materiaalia, johon kannattaisi kaikkien perehtyä! Vaikka pääasiassa luotankin ensisijaisesti fyysiseen kirjaan, äänikirjaversionakin tämä toimi loistavasti, sillä Hansen ei märehdi tieteellisiä käsitteitä, vaan selvittää asiat hyvin yksinkertaisin esimerkein. Pyöräillessä pysyy aivan hyvin kärryillä tällainenkin, joka ei ole liikaa aivotutkimukseen perehtynyt.

Aivovoimaa – Näin vahvistat aivojasi liikunnalla (2020) on Hansenin ensimmäinen kirja, jossa hän avaa liikunnan hyötyjä aivotoiminnan näkökulmasta. Jos mikään muu ei saanut minua vielä vakuuttumaan liikunnan tarpeellisuudesta, tämä näkökulma kyllä viimeistään sai. Hansen osaa ladata tiskiin niin monta järkeenkäypää tutkimustulosta, joiden perusteella liikkuminen on aivoille suoranainen välttämättömyys. Tästä näkökulmasta myös nykyajan haasteet, kuten juuri masentuneisuus ja ahdistuneisuus tulevat myös ymmärrettävämmiksi, vaikka Hansen keskittyykin niihin enemmän toisessa kirjassaan Aivoblues – miksi voimme huonosti, vaikka kaikki on hyvin (2023). Molempien viesti sivuaa siis samaa oivallusta: istumme itsemme sairaaksi, myös psyykkisesti.

Vaikka en olekaan mikään himourheilija, olen usein miettinyt myös tätä liikunnan syy-yhteyttä ja sen merkitystä psyykkiseen hyvinvointiin. Jos väsyttää, onko sittenkään ihan järkevintä jäädä sohvalle sen suklaalevyn kanssa vai olisiko mielialan kannalta parempi suunnata johonkin mielekkääseen toimintaan? (Tietysti tilanteen mukaan, aina ei vain yksinkertaisesti lähde, vaikka kuinka haluaisi!) Hansen käyttää tekstissään esimerkkeinä ihan peruskävelyä ja juoksua, mutta muistuttaa aika ajoin, ettei lajilla oikeastaan ole mitään väliä. Voihan sitä vaikka tanssia, jos se tuntuu itseltä kivalta? (Ainakin minua motivoi henkilökohtaisesti tanssi paljon enemmän kuin juoksu.) Ei tarvitse myöskään ajatella, että pitäisi olla sitä ja tätä tuota aloittaakseen, vaan voi vaikka kiertää korttelin kävelemällä peruskotiverkkareissa. Pääasia, että tekee JOTAIN, eikä vain istu odottamassa parempaa huomista. 

Aihetta epätoivoon ei siis ole, sillä Hansen houkuttelee pienin askelin liikkeelle. Monesti ajattelemme ehkä, että pitäisi olla hirveän hyvässä kunnossa tai juosta vähintään maratoneja, jotta saavuttaisimme jotain merkittäviä tuloksia aivotoimintaamme. Hansen muistuttaa, että hyvin pienilläkin teoilla on oikeasti iso merkitys. Ihan muutamilla minuuteilla voi olla jo rapistumista korjaavia vaikutuksia niin fyysisiin aivoyhteyksiin kuin samalla mielialaan ja ajatustoimintaan. Tulokset näkyvät aivokuvissa, vaikka yhden lenkin jälkeen tuntemukset eivät olisikaan kovin kummoisesti muuttuneet. Pitemmällä tähtäimellä nekin kyllä muuttuvat ja vaikutukset näkyvät selkeämmin ihan perus-arjessa. Muisti paranee, ajatustoiminta kirkastuu, mieli keventyy ja hyvinvoinnin tunne lisääntyy - aivot suorastaan ruiskuttavat kaikenlaisia hyvinvointicocktaileja päähämme!

Olen itse kaivanut oppini pääasiassa psykologian puolelta, mikä usein poissulkee fyysisen ulottuvuuden. Lukiessani sivuaineena lääkiksen psykiatriaa minua taas ärsytti suunnattomasti, miten siellä keskityttiin analysoimaan pelkästään välittäjäaineita ja niihin vaikuttavia lääkeaineita, eikä jätetty lainkaan sijaa muulle psyykkiselle toiminnalle. Miksei näitä molempia voi tarkastella tasaveroisesti ja yhteistyössä? Tottakai on järkeenkäypää, että psyykkisen toimintamme koko alkulähde sijaitsee tietyllä tavalla juuri näissä aivococktaileissa ja aineyhdistelmissä, mutta ajatuksesta tulee helposti hyvin kliininen ja kylmä, jos jätämme siitä kokonaan pois tuntevan ja ajattelevan ihmisen kaikkine oikkuineen ja ympäristöineen. Mielestäni nämä molemmat puolet kietoutuvat toisiinsa hyvin tiiviisti, mistä kertoo juuri tämä välittäjäaineiden yhteys: kun kehomme voi hyvin, myös mielemme voi hyvin, ja kun kehomme voi huonosti, myös mielemme voi huonosti. Yksinkertaista, mutta silti käytännössä niin monimutkaista ja vaikeaa muistaa. Hansen osaa kertoa aivotoiminnoista niin kiehtovasti, ettei edes tällaiselle psykologi-ihmiselle jää tutkimuksista lainkaan kylmänkalseaa vaikutelmaa, päinvastoin. 

Hansen on melkoisen viehättävää kuunneltavaa / luettavaa siksikin, että kliinisestä lähtökohdastaan huolimatta hän osaa sijoittaa aiheisiinsa esimerkiksi juuri ympäristöjen merkityksen ja perustella näkemyksiään sitä kautta. Aivomme toimivat edelleen aivan kivikautisessa moodissa, vaikka elämme itse yltäkylläisessä hyvinvointiyhteiskunnassa. Aivot eivät yksinkertaisesti ymmärrä, että meidän ei tarvitse pelätä vaanivia petoja ja tarkkailla uhkia, vaan ne luulevat edelleen meidän asuvan metsästäjä-keräilijöinä luolissa ja puskissa. Aivot yrittävät parhaansa mukaan pitää meidät hengissä ja kykeneväisinä jatkamaan selviytyjien sukupuuta: petojen puuttuessa aivot sen sijaan saavat meidät usein hämmennyksiin ristiriitaisilla viesteillään, jotka tuntuvat sopivan hyvin epäsopivasti nykyiseen ympäristöömme. Koska aivoilla ei ole ”tarpeeksi” tarvetta pelätä ja hermoilla, ne alkavat pelätä ja hermoilla asioita, joita ei missään tapauksessa olisi tarpeellista pelätä ja koittavat koko ajan keksiä uusia keinoja pysytellä hengissä ja säästää energiaa (mistä seuraa masennus ja ahdistus, vaikka se niin nurinkurista onkin). Siinä missä olemme passivoineet itsemme tietokoneen ääreen, aivomme ovat aivan hädissään siitä, että miksi emme enää juoksentelekaan saaliseläinten perässä yötäpäivää tai vaella viikkokausia etsimässä uusia metsästysmaita? Aivot siis luulevat, että meillä on karannut homma täysin lapasesta, vaikka meillä olisi oikein lokoisaa tietokoneen ääressä omalla sohvallamme.

Hansen muistuttaa, että meillä jokaisella on psyykkisen hyvinvoinnin avaimet omassa taskussaan, ja liikunta on siihen hyvin yksinkertainen keino. Monta psyykkistä haastetta voisi ennaltaehkäistä liikkumalla. Monet tutkimustulokset osoittavat, että liikunta on aivan hyvä hoito esimerkiksi masennukseen, mutta sitä ei saa tarjota vaihtoehdoksi jäätäviin mittoihin paisuneen lääkebisneksen vuoksi. Vaikeissa tapauksissa sen sijaan lääkkeet ja liikunta (myös terapiat!) on hyvä yhdistelmä (pelkkä liikunta ei ehkä enää riitä nostamaan ylös kuopasta), eikä lääkityksiä missään tapauksessa saa mennä muuttamaan ilman hoitavan lääkärin ohjeita. Liikunta ei kuitenkaan ole keneltäkään pois, eikä siitä ole kellekään haittaa. Liiallisesta rehkimisestä voi olla, joten kohtuus on hyvä muistaa. Positiiviset vaikutukset eivät lisäänny liikaa haalimalla, vaan SOPIVASTI tekemällä.

Hansenin viesti on hyvin yksinkertainen:

-          Liiku, edes vähän, jos haluat jotenkin säilyttää muistisi, tarkkaavaisuutesi, keskittymiskykysi, ajatuksenjuoksusi, hermoyhteydet ja samalla vireän psyykkisen mielen. Jos kannat huolta aivojen fyysisestä terveydestä, se näkyy kyllä psyykkisessä olossa hyvin pian. Ei tarvitse olla superurheilija, riittää että nostaa välillä pikkuisen peppua penkistä.

-          Älä ahdistu ahdistuksesta. Älä panikoidu liikaa, jos huomaat ahdistuvasi tai masentuvasi: aivot vain muistuttelevat, että ”Hei, täällä sinua yritetään pitää hengissä! Anteeksi, että teemme sen vain hieman kivikautisin metodein!” Ahdistus ON normaalia aivotoimintaa ja kertoo, että aivomme toimivat niin kuin pitää. Koska aivot eivät osaa puhua, ne viestivät meille usein tällaisin hieman epäloogisin keinoin siitä, että nyt pitäisi ehkä muuttaa jotain tai tehdä jotain toisin, tai ihan vain siitä, että olemme ehkä jokseenkin vääränlaisessa paikassa kivikautisine aivoinemme.

 

Lukuiloa! 💚

Muita kirjakurkistuksia täällä: Kirjakurkistuksia

- kuten esimerkiksi tämä aiempi kurkistus: Kirjakurkistuksia: Muuta asenteesi - Muuta elämäsi 

Muuta kirjallisuutta täällä: Kirjallisuutta