Hajuherkän tuoksupulmia

Olen aina ajatellut, että hajuaistini suhteen en ole mitenkään erikoinen, vaan kaikki muutkin ovat jokseenkin samanlaisia. Ihmettelin toki usein, miksi toiset eivät tuntuneet reagoivan yhtä voimakkaasti niihin hajuihin ja tuoksuihin, jotka tuntuivat menevät itselläni aivoihin asti. Mikään ei ollut niin kamalaa kuin se, että minut raahattiin johonkin nuotiolle ja sen jälkeen sain viikkotolkulla haistella savunhajuista takkia. Yäk. Eikä lähtenyt, vaikka kuinka yritti tuulettaa. Toisia ei häirinnyt pätkääkään. Kun aloin seurustella mieheni kanssa, kävi monesti hyvinkin selväksi, että joko minulla on todella omalaatuinen hajuaisti, tai miehelläni aivan käsittämättömän huono. Aloin veikkailla ensimmäistä, sillä vaikutti siltä, että suurin osa kallistui mieheni kanssa mielipiteissään samaan suuntaan. Saatoin suurin piirtein kiemurrella tuskasta samaan aikaan kun toinen ei edes huomannut mitään hajua. No mikä täällä nyt muka taas haisee?

En ole hajusteallerginen, enkä hajusteyliherkkä diagnostisessa mielessä. En saa näppylöitä tai hengenahdistusta toisten tuoksudeodoranteista, vaikka en välttämättä niistä pidäkään. Tiedän, että hajusteongelma on ihan oikea ongelma monelle, eikä sitä ymmärretä läheskään niin hyvin kuin pitäisi.  Ehkä olen jollain tapaa sitten yleishajuherkkä. Lasken sen kuuluvaksi yhdeksi osaksi herkkyyttä, joka on herkkyyttä, niin, no vähän kaikelle. Siis myös erilaisille tuoksuille ja hajuille. Aistin ne ehkä hieman voimakkaampana ja ne myös vaikuttavat minuun enemmän kuin joihinkin muihin.

Asuessamme vuokrarivitalossa (ennen poikia), olohuoneen nurkka alkoi yhtäkkiä haista todella pahalle. Epäilimme aiemman asukkaan koiran ehkä pissanneen nurkkaan tai jotain, sillä haju ei tuntunut lähtevän millään pois. Mielestäni se oli jotain aivan jäätävää. Mieheni haistoi sen kyllä, mutta se ei häntä häirinnyt juurikaan. Monet vieraamme haistelivat nurkkaa, totesivat, että ehkä siinä jotain voi olla. Itse olin lähes oksennuksen partaalla, jos jouduin käymään kyseisessä nurkassa ja vaatimalla vaadin, että asia pitää hoitaa pois päiväjärjestyksestä. En pystynyt enää edes istumaan olohuoneen sohvalla, koska haju etoi koko ajan ja haistoin sen joka puolella olohuonetta. Isännöitsijä kävi nuuskimassa eikä tietystikään haistanut mitään (ehkä ympärillään pyörivän tupakkapilven vuoksi), mutta myöntyi lattian vaihtoon ilmeisen epätoivoisen oloisen emännän toiveesta. Satuin tuolloin tulemaan vielä kaiken lisäksi raskaaksi, jolloin hajuhaitta alkoi olla melko sietämätön. Raskaana kun ne tavallisetkin hajut vielä voimistuivat ja esimerkiksi jo salaatin haju oli täysin kestämätön. Onneksi lattia siis vaihdettiin. Mutta haju ei lähtenyt kokonaan. Se lieveni, muttei hävinnyt. Lapsikin syntyi, mutta haju piinasi nenässäni edelleen. Ketään muuta asia ei kuitenkaan enää häirinnyt.

Toisessa (mieheni puolen) mummolassa on navetta. Mieheni yritti käyttää minua siellä tutustumassa jollain ensimmäisistä vierailukerroistani. Estelin. Olin viimeksi käynyt navetassa joskus pikkutyttönä isäni sukulaisten luona ja epäilyttävästi mieleeni on piirtynyt jokin hajutyrmäys heti ovella. Epäilin kuitenkin, että muistan varmaan väärin, ei kai navetassa nyt NIIN pahalle voinut haista. Yritin siis reippaana käydä edes ovella, mutta jouduin perääntymään tajutessani, että haju oli vielä sata kertaa pahempi kuin olin edes villeimmissä unissani voinut kuvitella. Tunne oli todellakin sellainen, että joku olisi iskenyt suoraan naamaan: haju tunkeutui suoraan johonkin keskushermostoon ja sai aikaan välittömän pakenemis-oksennusrefleksin. Yritin vielä, ehkä tähän tottuisi? Jouduin toteamaan, että en pysty olemaan oven sisäpuolella. Haju oli paha, mutta sen lisäksi se oli jotain yltiöpäisen voimakasta ja lamaannuttavaa. Ei riitä, että jokin haisee pahalle, vaan se todellakin voi ottaa kirjaimellisesti päähän.

Poikiani navetan haju ei häiritse ollenkaan, vaan he touhuavat innoissaan navettahommissa. Katselen kuvista, mitä he navetassa tekevät, sillä en näe sitä itse. Yritin vielä yhden kerran, erään aarteenmetsästyksen aikana, jolloin yksi rasteista oli maitohuoneessa. En kestänyt pientä hetkeä kauempaa, vaan oli pakko mennä takaisin ulos haukkaamaan happea toisten vielä ratkoessa tehtävää. Myös poikieni hiukset haisevat ylimaallisen kamalilta, kun he tulevat navetasta. En voi ottaa heitä syliin ennen kuin he ovat käyneet suihkussa.

Olen kyllä saanut hajuasian tiimoilta hieman kommenttia ja silmien pyöräytyksiä. Tuntemusta on hyvin vaikea selittää sellaiselle, joka kokee sen vain ”normaalisti”, eli vain jokseenkin pahana tai hyvänä. Sanonkin usein, että nyt on sellainen haju, joka käy aivoon asti. Tästä perheeni ainakin tietää, että nyt menee äidillä taas vähän yli.

Myös hyvä tuoksu voi olla lamaannuttava, tai ainakin hyvin päällekäyvä. Silloin, kun Oulussa oli vielä Stockmann, valitsin aina mieluummin sen oven, joka ei vienyt suoraan hajuvesiosastolle. Jos oli pakko mennä sitä reittiä, jouduin ovella vetämään syvään henkeä, että pääsin osaston ohitse. Tuntui, kuin joku olisi iskenyt lekalla otsaan heti ulko-ovella.

Tuoksukynttilöitä en siedä ollenkaan. Muuttaessamme nykyiseen asuntoomme, täällä oli käytetty jotain tuoksutikkuhajustetta ja meni ihan todella kauan, että sain tuuletettua sen katkun ulos talosta. Työkaverini toi kerran pari paketillista tuoksukynttilöitä toiselle työkaverilleen ja toi ne minun huoneeseen odottamaan (laatikoissaan ja muovikasseissaan). Kiemurtelin loppupäivän tuskissani ja tuulettelin huonetta, sillä en pystynyt jakamaan huonetta tuikkupussien kanssa. Siirsin ne lopulta nurkkakaappiin piiloon, mutta tuoksu/haju jäi silti leijailemaan pitkäksi aikaa. Haistoin sen vielä usean päivän päästä, vaikka kynttilät olivat jo hävinneet aikoja sitten.

Tuoksuihin liittyy hyvin paljon muistoja. Muistan paljon asioita nenälläni. Esimerkiksi haistaessani tietynlaisen puun tuoksun, mieleeni tulee elävästi hotellihuone, jossa vietimme öitä seurustelumme alkuaikoina. Se tuoksu saa edelleen herkistymään. Muistan, minkä tuoksuista saippuaa käytin missäkin asunnossa asuessani ja niiden tuoksujen tullessa nenään, palaan hetkessä niihin aikoihin. Muistot voivat olla myös ei-niin-mairittelevia. Esimerkiksi vadelmantuoksuinen kuorintavoide muistuttaa niin vahvasti toisen raskauden oksenteluajoista, että vieläkin saan siitä oksennusrefleksin. Luulen, että tällainen hajumuistelu on melko normaalia, mutta luulen silti muistavani ja tuoksuttelevani asioita aivan eri intensiteetillä kuin vaikkapa mieheni.

Tuoksuongelma saa joskus jopa koomisia piirteitä. Itselleni jotkut tuoksut ovat yksinkertaisesti sidoksissa johonkin tiettyyn asiaan tai aikaan. Esimerkiksi toisen mummolan suihkussa on aina kahta samaa saippuaa. Toinen yhdistyy mielessäni hyvin vahvasti jouluun (olematta siis erityisesti mikään joulusaippua) ja toinen pääsiäiseen, sillä se tuoksuu pääsiäiskarkkirakeille. Joudun joka kerta suihkussa arpomaan, kumpaa haluan tänään viettää, joulua vai pääsiäistä. En pääse siitä ajatuksesta irti millään, vaan juhannuksenakin joulusaippua on joulusaippuaa, ja tunnelma menee ihan sekaisin.

Kotona ostan myös saippuoita sesongin mukaan niin, että ne linkittyvät yhteen. Talvella on omat tuoksunsa, kesällä ihan omansa. On aivan liian ristiriitaista käyttää koivusaippuaa syksyllä tai oliivitalvisaippuaa kesän alussa. Siinä menee aivot ihan solmuun: tuoksuu kesältä, mutta tietää, että on talvi. Ei ei ei. Kaivelin juuri kyseisen koivusaippuan kaapista ja pohdin, jokohan olisi sen aika? Vielä ei kyllä ole tarpeeksi kesä, mutta ehkä voisin sen avulla fiilistellä jo tulevaa kesää niin, että pärjäisin tämän kevään sen voimin. Iso pullo kun on, niin riittää kyllä hyvin kesän alkuun asti. Pääsiäisenä toki menemme mummolaan, joten voin siellä rauhassa fiilistellä pääsiäiskarkkien tuoksua.

Ai miksen käytä hajusteettomia tuotteita? Pyykinpesussa käytän ehdottomasti. Ja monessa muussakin, kuten kaikissa ihovoiteissa yms. Mutta hajusteettomat suihkusaippuat tuoksuvat, no, hajusteettomilta, ja siitä tuoksusta en pidä. Ehkä puteli ei sisällä hajusteita, mutta tuoksuuhan/haiseehan se kuitenkin ihan selkeästi tietynlaiselle, eli mielestäni oudolle. En halua pestä itseäni aineella, jonka hajusteeton tuoksu leijailee joka tapauksessa nenääni jatkuvasti. Olkoon se tuoksu sitten sellainen, josta pidän.  (Jollain firmoilla on muuten mielestäni erikoinen käsitys tuoksujen tasosta, sillä heidän ”miedosti hajustettu” on minun asteikollani ”todellakin hajustettu” ja ”hajustettu” tarkoittaa täystyrmäystä.)

En tiedä, ajatteleeko kukaan oikeasti edes tällaisia asioita, vai pelkästään minä. En voi sille kuitenkaan mitään, että tuoksuilla/hajuilla on äärimmäisen suuri merkitys monelle asialle, vaikkei niitä edes aktiivisesti ajattelisi tai tunnistaisi. Minulla ainakin hyvällä tuoksulla on suora yhteys fiilikseen ja tunnelmaan, jopa mielialaan ja vireystilaan. Pahalla tietysti päinvastainen: en osaa keskittyä mihinkään, jos ympärilläni leijuu jokin vastenmielinen haju. Helppo konsti siis nostaa omaa tunnelmaa, vireystasoa tai fiilistä: nuuskuttele jotain itsellesi mieleistä. Tai mene paikkaan, jossa sitä voi tuoksutella. Saan helposti kierroksia tasattua ihan vaan nuuskuttelemalla poikiani tai miestäni. Tutut tuoksut rentouttavat ja rauhoittavat. (Äiti onkin heidän mielestään varsinainen nuuskuttelija.) No, sen sijaan jos haluan lietsoa itseni täyteen kiukkuun tai itkupotkuraivariin, ei tarvitse kuin mennä istumaan raakaa sipulia syöneen tuttavan viereen: päivä on hetkessä pilalla.

Tässäkin tosin on ristiriita, sillä mieltymykset ovat kaikilla erilaiset: mieheni pitää kovasti nuotion tuoksusta, suorastaan nauttii siitä. Minä inhoan savunhajua, joka tunkeutuu luihin ja ytimiin, eikä siitä pääse eroon millään. Tulen pelkästä hajusta jo pahalle tuulelle. Toisen miellyttävä talviretki voi aiheuttaa toiselle päänsäryn ja kiukkupuuskan.

Mutta elämä on, ei auta kuin nuuskutella eteenpäin ja koittaa löytää taas niitä tasoja ja tuoksupalikoita, joista rakentuu hyvä päivä. 

 

- Laura

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Voihan Räkä! (Nuhaa, kuumetta ja flunssatautia)

Torikauhua ja nälkäkiukkua - herkkis-äiti markkinoilla

Herkkis-äiti jumppaa (vai eikö jumppaa - kas siinä pulma!)