Koulumaailman koukeroita, osa 2: Kympin tytöt

 

Edellisessä tekstissä Viittaaminen = Tuntiaktiivisuus? käsittelin jo melko kattavasti niitä omituisia vaatimuksia, joita koulumaailma asettaa lapsen ja nuoren aktiivisuuden mittareiksi. Tällä kertaa päätin jatkaa pohdintaani vielä hieman pidemmälle. Millainen sitten on se kympin tyttö tai -poika?

 

Omien kokemusteni perusteella voin sanoa, että vaikka osaaminen onkin yksi osa-alue, jolla kympin oppilaaksi pääsee, siihen vaikuttavat myös hyvin monet muut tekijät. Surullista kyllä, suurin osa näistä ominaisuuksista on sellaisia, joille emme voi mitään. Toiset vain syntyvät tyypeiksi, jotka sopivat koulumaailmaan. Ne toiset sitten eivät sovi. Heistä ei tule koskaan kympin (eikä välttämättä edes ysin tai kasin) oppilaita, sillä he ovat temperamentiltaan tai persoonallisuudeltaan vääränlaisia.

Tunsin kyllä koulutaipaleeni aikana useita kympin tyttöjä, jotka tuntuivat loistavan aineessa kuin aineessa. Mukavia, kaikkien kavereita. Erityisesti heidän ominaisuutensa natsasivat hyvin yhteen opettajien omien piirteiden ja toiveiden kanssa. Koulumaailman ulkopuolella heillä saattoi kuitenkin olla omat heikkoutensa. Olin välillä yllättynyt, kun löytyi asioita, joita he eivät osanneetkaan tai tienneetkään. Heillä oli myös valtavat paineet onnistua: ei riittänyt, että oli ihan ok, vaan oli oltava koko ajan täydellinen. Se näytti todella stressaavalta. En halunnut itselleni sellaista kohtaloa.

En siis juurikaan kadehtinut näitä oppilaita. Heillä täytyi olla niskassaan valtava paine onnistua ja häpeä oli hirveä, jos joskus menikin väärin. Oma joustovarani oli paljon suurempi: sain kyllä hyviä numeroita ja pärjäsin, mutta ei ollut maailmanloppu, jos joskus meni vähän huonommin. Jos halusin olla viittaamatta, niin olin, eikä minun tarvinnut rämpiä jatkuvasti epämukavuusalueella sen vuoksi, että joku toinen olisi mahdollisesti niin halunnut.

Tajusin jo hyvin varhain, ettei minulla olisi koskaan mahdollisuuksia päästä tähän pisteeseen, sillä olin liian ujo, hiljainen ja vetäytyvä. Ymmärsin, että näillä oppilailla oli jotain, mitä minulla ei koskaan tulisi olemaan. Minua se ei kovin suuresti surettanut, mutta pohdiskelin usein, miksi koulumaailma suosi juuri näitä tietyntyyppisiä oppilaita. Oliko osaamisella oikeastaan niin suurta väliä, vai tuliko pisteitä enemmän siitä kaikesta muusta: puheliaisuudesta, avoimuudesta ja sosiaalisuudesta? Minä omistin vääränlaiset piirteet ja olin enemmänkin toisia kartteleva yksinviihtyvä jurottaja, jota väsytti ylimääräinen sosialisointi ja kouhottaminen.

 

Näillä loistavilla oppilailla oli yllättävän paljon yhteistä:

a) He olivat kiinnostuneita oikeista asioista, lajeista, tekniikoista ja aiheista (eli juuri niistä, joita kulloinkin eri aineissa opetettiin).

b) He tekivät kaiken ohjeiden mukaan kyseenalaistamatta vähääkään niiden järkevyyttä, ja motivoituivat tekemään asioita, vaikka eivät olisi olleetkaan niistä oikeasti kiinnostuneita.

c) He olivat temperamentiltaan ja luonteeltaan ulospäinsuuntautuneita, avoimia ja heidän piirteensä natsasivat hyvin yhteen mahdollisimman monen opettajan piirteiden kanssa.  

d) He olivat luonteeltaan ihmisläheisiä, helposti lähestyttäviä, ystävällisiä ja avuliaita. (Useimmiten siis myös hymytyttöjä ja -poikia.)

e) He halusivat keskustella, puhua, haastaa ja ottaa kantaa asiaan kuin asiaan, vaikka mitään varsinaista uutta annettavaa ei välttämättä olisi ollutkaan. 

 

Huomasin, että opettajan oma persoonallisuus ja temperamentti olivat avainasemassa siinä, ketkä mistäkin luokasta nousivat suosioon. Ne opettajat, jotka halusivat aktiivisia, keskustelevia ja puheliaita oppilaita, olivat helppoja tapauksia. Näiden tunneilla en pärjännyt ikinä tarpeeksi hyvin, koska en ollut kovin aktiivista sorttia. Sen sijaan ne opettajat, jotka olivat rauhallisia ja hiljaisia ja jotka halusivat oppilaiden tekevän tehtäviä hiljaa, olivat niitä, joiden tunneilla loistin. Pärjäsin heidän kanssaan, sillä olin juuri sitä mitä he halusivat. Heidän mittapuullaan kympin tyttö.

Mieleeni on jäänyt erityisesti eräs biologian opettaja, jota kohtaan tunsin usein erityistä myötätuntoa. Hän oli rauhallinen, verkkainen opettaja, joka selvästi kärsi luokan metelistä ja siitä, että kaikki aika tunnista meni järjestyksen luomiseen. Minua kävi sääliksi katsoa niitä epätoivoisia yrityksiä saada luokkaa kuriin ja nuhteeseen. Hänestä olisi ollut ihanaa, jos kaikki oppilaat olisivat vain istuneet hiljaa, kuunnelleet, tehneet tehtävät ja lähteneet sitten kotiin. Ilman mitään ylimääräisiä kotkotuksia. Koin, että jos olisin itse ollut opettaja, olisin ollut juuri tällainen. Meillä mätsäsi hyvin. 

Oli opettajia, joiden kanssa omat kiinnostuksen kohteeni eivät käyneet yksiin, ei sitten millään. Se näkyi numeroissa. Kympin oppilailla ei ollut tätä ongelmaa, sillä he jostain syystä olivat aina kiinnostuneita juuri näistä asioista tai ainakin osasivat tarpeeksi vakuuttavasti esittää olevansa. Jos jokin asia ei minua kiinnostanut, se näkyi ehkä liian helposti. Olen ollut aina todella surkea valehtelemaan. En osaa esittää, että minua kiinnostaisi, jos minua ei kiinnosta. Valehteleminenkin siis olisi ollut kannattavaa?

Liikuntatunneilla en osannut niitä lajeja, joita opetettiin: koripalloa, pesäpalloa ja hiihtoa. Inhosin näitä lajeja yli kaiken. Sen sijaan tanssitunteja rakastin, mutta valitettavasti niitä oli ehkä kaksi vuodessa (sen takia, että kukaan liikunnanopettajista ei juurikaan pitänyt tanssimisesta). Yksilösuorituksista nautin, mutta niitä oli harmittavan vähän. Olisi pitänyt olla joukkuepelaaja, osattava lukea täysin aivottoman pelin sääntöjä. Olin yksilösuorittaja, en tiimipelaaja. Sain ikäviä katseita osakseni, kun en osannut näitä lajeja, enkä ollut niitä kiinnostunut opettelemaan. Tein kyllä mitä käskettiin, mutta en ollut motivoitunut opettelemaan pesäpallon syöttöjä, koska tiesin että vapaaehtoisesti en ikikuunapäivänä tulisi pelaamaan pesäpalloa.

Käytin luovuuttani liikaa ja väärissä paikoissa. Käsityötunnilla piti tehdä nukke. Olisin halunnut tehdä hiukset tietyllä tavalla, mutta opettajalle se ei käynyt. Osa luokasta tekee näin, ja toiset näin. Minä valitettavasti kuuluin ryhmään, joka teki hiukset mielestäni täysin idiootilla tavalla. En halunnut kutoa villasukkia harmaasta langasta, joka kutitti ja oksetti. En halunnut kutoa kaulaliinaa tai lapasia samasta syystä. Miksi olisin tehnyt pipon, jota en voinut epäkiitollisen materiaalin vuoksi pitää lainkaan? Sillä aikaa kun toiset nyhersivät sukat, lapaset ja pipon, minä tein ristipistotöitä into piukeana, kudoin hiiren, madon ja virkkasin kukallisen pöytäliinan. En tiedä, millaista luovuutta olisi sitten pitänyt olla. Tuntui, että tein aina ihan vääränlaisia tuotteita. (Ja kyllä, nykyisin kudon juurikin niitä sukkia, lapasia ja pipoja, mutta omalla tyylilläni, niistä langoista joista haluan, JA laitan niiden sisään vuorikankaan, jotta ne eivät kutita käytössä.)

No, kympin tyttöä minusta ei tullut, onneksi. Eikä heissä ollut mitään vikaa, päinvastoin. He olivat hyviä tyyppejä, joista oli niin helppo pitää. Koin epäreiluksi systeemin, jossa opettajat sokeutuivat helposti kympin jahtaamisesta: palkintoja jaettiin vain tietynlaisesta osaamisesta ja luonteenpiirteistä. Se tuntui jokseenkin väärältä meitä kaikkia muita kohtaan. Toivottavasti nykyisessä opetussuunnitelmassa oikeasti huomioidaan paremmin myös meidät, ysin, kasin, seiskan ja kutosen oppilaat. Ja ne, jotka tippuvat tämän kaiken ulkopuolelle sen vuoksi, että ovat syntymässään saaneet ”vääränlaiset” ominaisuudet. Numeroarvostelu ei ehkä ole paras mahdollinen taulukko mittaamaan syntymässä saatuja ominaisuuksia. Kannatan ehdottomasti henkilökohtaisia arviointikeskusteluja ja laajempaa kirjallista arviointia. Jatko-opinnotkin ovat numeroista kiinni: eli melko pitkälti siitä, kuinka hyvin tulit toimeen opettajan kanssa (jota et todellakaan saanut itse valita) ja kuinka pystyit keskittymään epämääräistä älämölöä sisältävässä luokassa.

Suosittelen lämpimästi lukemaan Keltikangas-Järvisen kirjat: Temperamentti ja koulumenestys, sekä Maailman paras koulu? Ne, ja muita aiheeseen sopivia teoksia löytyy kirjallisuuslistastamme. Niissä käydään läpi juurikin näitä kouluarvosteluun liittyviä asioita, erilaisia koulun suosimia temperamenttipiirteitä ja aiheesta tehtyjä tutkimuksia. Maailman paras koulu? -teoksessa käydään läpi tutkimustuloksia, jossa tutkittiin opettajan oman temperamentin vaikutusta lapsen kouluarviointiin.

Laura