Työelämä-tuumailuja, osa 2: Unelmatöitä etsiskelemässä

Luin vasta Eija Hinkkasen kirjan Sinä olet enemmän. Tästä heräsi paljon pohdittavaa. Hienoa, että joku kirjoitti auki sen, minkä kaikki kyllä tietävät, mutta kukaan ei kehtaa myöntää. Että suorittaa suurimman osan ajastaan jotain, vaikka haluaisi tehdä ihan muuta. Miksei uskalleta unelmoida ja haaveilla siitä mitä voisi olla, sen sijaan että raahaudutaan masentuneena työpaikalle ja päivän päätteeksi raahaudutaan sieltä kahta masentuneempana kotiin? Hinkkasen ei ole tarkoitus moittia ja arvostella kenenkään työuraa, vaan pökkiä lempeästi takapuoleen: kehottaa katsomaan itseään peilistä ja kysymään itseltään, mikä on minun unelmatyöni?

Olin todella hämmentynyt ja surullinen, kun kirjassa mainittiin, että vain kymmenesosa ihmisistä tekee sellaista työtä, jota oikeasti haluaa tehdä. Kaikki loput painavat laput silmillä menemään, jopa häpeävät omaa työtään, mutta jatkavat, koska eivät osaa päästää irti. On aika kuormittavaa, jos omaa työtään joutuu häpeämään sen sijaan, että saisi siitä iloa ja elämäänsä merkitystä!

On melko yleinen harhaluulo, että vasta sitten voi päästää irti, kun joku tulee ja sanoo niin. Omaa elämää ei voi ottaa omiin käsiinsä, koska aina on joku, joka ei pidä siitä. Suurin osa tietää sen, mutta ei uskalla myöntää edes itselleen että on onneton ja suorittaa vain toisten vuoksi. Usein pelkästään rahan takia. Koska niin on käsketty ja sanottu ja opetettu. Voi olla, että on joskus päätynyt työhön, joka ei enää myöhemmin tunnukaan hyvältä. Mutta ei kehtaa vaihtaa. Mitä naapuritkin sanoisivat, jos vaihtaisi vakituisen työn hyvin epävarmaan ammattiin? Siihen, josta salaa haaveilee päivästä toiseen. Sitten kun… sitten minä voin. Ehkä sitten kun lapset ovat isompia, ehkä sitten eläkkeellä alan elää tätä omaa elämääni? Siihen asti pinnistelen ja ponnistelen väkisin?

Hinkkalaa pidettiin hulluna, koska hän jätti hammashoitajan vakipestin ja alkoi iskelmälaulajaksi. Polku ei johtanutkaan lopulta toivottuun suuntaan, mutta Hinkkala ohjasi kelkan rohkeasti viereiselle polulle: alkoi kirjoittaa itse laulutekstejä. Ihailtavaa asennetta!

Luin vasta myös Jenni Pääskysaaren nuorille kirjoitetun kirjan Poika sinä olet… Pääskysaari kehotti poikia pohtimaan, miksi kaikkea pitää aina mitata epäonnistumisen kautta? Eikö voisi sen sijaan sanoa, että kokeilin tätä, mutta tämä ei nyt vain toiminut. Ei tämä ollut epäonnistuminen, vaan kokeilu, joka ei johtanut siihen mihin piti. Mutta saattoi rikastuttaa elämää jotenkin muuten. Ehkä siitä oppi jotain, mitä ilman kokeilemista ei olisi oppinut? Miksi pitää sanoa epäonnistuneensa, vaikka ei ole oikeasti epäonnistunut yhtään mitenkään? Elämä on täynnä valintoja ja kokeiluja, jotka eivät välttämättä johda haluttuun tulokseen. Mutta eivät ne ole epäonnistumisia, vaan ELÄMÄÄ.

Jatkuva tunne väärässä paikassa olemisesta uuvuttaa, masentaa, väsyttää. Miksi koko ajan puhutaan, että työuupumus on niin yleistä? Mikseivät ihmiset jaksa töissä? Nukkuvat huonosti? Kaivautuvat omiin poteroihinsa eivätkä näe eivätkä kuule ketään muita siinä ympärillään? Yleensä kun kysytään, miksi et sitten tee sitä muuta, vastaus on aina sama: tässä on turvattu toimeentulo. Tällä saan velkani maksettua. On riski vaihtaa toiseen paikkaan, jos sen rahoitus on epävarma.

Mutta missä menee se raja? Kuinka paljon on valmis maksamaan toimeentulosta ja hylkäämään kaikki muut unelmat? Kuka haluaa muistella kuolinvuoteella: ”Persetti kun jäi se loistava liikeidea toteuttamatta, mutta sainpa sen ison talon maksettua! Että hitsinpimpulat, kun olisin halunnut aina olla sairaanhoitaja, mutta ei ollut rohkeutta lähteä siitä kaupan kassalta. Että murehdin sitä vuosikausia ja mietin, että olisi pitänyt. Mutta en sitten rohjennut. Ja nyt on jo liian myöhäistä. No, sainpa sen kesämökin ja toisen auton maksettua. Sehän se pääasia oli. ”

Odotetaan koko ajan jotain parempaa hetkeä ja aikaa. Sitten kun. Että voitaisiin matkustaa ja ostaa isompi talo, olla yhdessä perheenä ja nauttia elämästä. Odotetaan sitä viikonloppua, että SITTEN kyllä. Selvitään vaan jotenkin tästäkin viikosta. Odotetaan seuraavaa lomaa, koitetaan jaksaa siihen asti! Pinnistä pinnistä! Kyllä se vapaus pian koittaa! Entäpä seuraava ulkomaanmatka! Sitten siellä ollaan iloisia ja onnellisia ja rentoutuneita. Kituutellaan nyt vielä hetki, kyllä sitten pistetään elämä risaiseksi!

Mutta miksei sitä voisi tehdä NYT? Ehkä tässä vähän pienemmässä asunnossa, ei niin hienolla puhelimella varustettuna? Ilman kesämökkiä ja toista autoa? Eikö voisi olla onnellinen NYT? Tänä päivänä, huomenna? Tehdä sitä mitä rakastan ja elää TÄTÄ elämää.  Voisinko hyödyntää intohimoani ja tekemisen paloa jotenkin myös siihen rahan ansaitsemiseen?

Hinkkala kertoi saaneensa paljon kritiikkiä siitä, että on väärin alkaa tehdä omaa unelmatyötään, koska tämä yhteiskunta ei pyöri niin. Ei jokainen voi tehdä sitä mitä haluaa, vaan jokaisen on tehtävä niitä töitä mitä on ja mitä annetaan. Mitä siitä tulisi, jos kaikki yhtäkkiä irtisanoutuisivat ja alkaisivat tehdä jotain muuta? Hän kertoi olleensa tästä hieman hämmentynyt. Miten niin? Eiväthän kaikki työntekijät ole väärällä alalla? On paljon ihmisiä, jotka tällä hetkellä nauttivat työstään täysin siemauksin. Sallittakoon se heille. Mutta on paljon niitä, jotka tällä hetkellä haaveilevat naapurin ammatista ja salaa naapuri kadehtii tätä toisen naapurin ammattia. Vaihdetaanko? On melko epäuskottavaa, että jos jokainen alkaisi tehdä työtä täydellä sydämellä ja intohimolla, siitä tulisi hirveästi haittaa? Joku marisee, että kuka sitten hoitaa nämä ”paskaduunit”, jos kaikki alkavat toteuttaa muita haaveitaan? No ne, jotka haaveilevat juuri näistä töistä! Vaikka sinulle siivoojan työ ei välttämättä ole unelma, jollekin se voi olla. Usko pois! Tehköön hän sitä intohimolla ja rakkaudella sen sijaan, että sinä luutuaisit kettuuntuneena lattioita.

Yksi suosikkiohjelmistani on Arman Pohjantähden alla. Jaksoissa Arman tutustuu ammatteihin, jotka ovat jollain tavalla erikoisia, huonosti tunnettuja tai vähän arvostettuja. Yhdessäkään jaksossa en ole vielä nähnyt työhönsä kyllästynyttä ja leipääntynyttä tyyppiä, joka koko jakson marisisi ja kitisisi, kuinka rankkaa ja tylsää ja kamalaa täällä on olla töissä. Kaikki ovat tehneet työtä ylpeydellä ja intohimolla, vaikka työ rankkaa olisikin. On ollut hienoa huomata, kuinka viemärisukeltaja kokee tekevänsä erittäin merkityksellistä työtä, kalastaja jaksaa joka päivä ihastua luonnosta ja merestä, kotisairaanhoitaja ihanista ihmiskohtaamisista ja eläintenhoitaja jaksaa paijailla ja rapsutella eläimiä päivästä toiseen. Minusta ei olisi yhteenkään näistä tehtävistä, mutta näistä tyypeistä on! Joskus olen ajatellut, että mitä ihmettä tuokin tekee, tutkii jotain koppakuoriaisia päivät pitkät, eikö voisi tylsempää työtä olla! Mutta nykyisin ajattelen, että vitsit kuin siistiä! Tee sinä sitä koko sydämelläsi, niin minun ei tarvitse. Hevosenhoitajalle minun rakastamani psykologiset pohdiskelut voivat olla maailman kuivin asia, mutta eihän hänen niitä tarvitsekaan tehdä! Eikä minun onneksi tarvi hoitaa hevosia. Huh, eläinparat. 

Harvemmin muistetaan ajatella, että työ voi olla myös sivusuuntaista, joskus jopa alaspäin, mutta ei se tarkoita, että se olisi sen huonompaa tai ikävämpää. On vain erilaisia polkuja ja reittejä, joille voi hypätä ja kokeilla. Jos tällä hetkellä tuntuu, että haluaisin olla sairaanhoitaja, mikä estää hakeutumasta alalle? Jos en haluakaan enää kolmen vuoden päästä olla sairaanhoitaja, kuka pakottaa olemaan, miksen lähtisi vaikka siivoojaksi? Tai kirjastonhoitajaksi? Tai opiskelemaan kokiksi? Mielenkiinnon kohteet voivat vaihtua, mutta luullaan silti, että valitsemallaan urallaan on pysyttävä koko työura, vaikka pää lähtisi. Ja monella lähteekin. Jos on opiskellut poliisiksi, voi myöhemmin opiskella vaikka kukkakauppiaaksi. Parempi kai intohimoinen kukkakauppias kuin väsynyt ja ahdistunut poliisi? Parempi iloinen ja onnellinen lumiaurankuljettaja kuin itsetuhoinen ja uupunut verovirkailija. 

Ehkä meille on joskus koulussa jo lyöty lekalla takaraivoon, että pysyt sitten valitsemallasi tiellä, vaikka mikä olisi. Jos nyt lähdet yliopistoon, niin paluuta ei ole. Hanki pätevyys, etsi töitä ja pysy siellä. Ihan sama mitkä kaikki muut asiat siinä sivussa hajoavat, kunhan et vain vaihda alaa. Etkä varsinkaan sinne ”alaspäin"! Kun ei ole mitään alas- tai ylöspäin! Uskoisin, että sillä, joka on uskaltanut kokeilla useampaa eri reittiä, sen viittäkymmentä erilaista työtä ja koulutusta, on huomattavan paljon rikkaampi pankki kannettavanaan kuin sillä, joka on väkisin kitkutellut samassa toimistossa koko elämänsä odottamassa ylennystä, jota ei koskaan tullut. Jos löytää heti kerralla työn, joka on juuri se unelmatyö, niin onnittelut siitä! Useimmat vain eivät löydä sitä niin helposti. 

Omat vanhempani ovat tehneet työpätkää työpätkän perään useilla eri aloilla, ja lopettivat työuransa aivan erilaisessa ympäristössä kuin mihin olivat alun perin kouluttautuneet. Mutta mitä väliä sillä on? Olisi jäänyt monta asiaa oppimatta ja monta ainutlaatuista elämystä ja kokemusta kokematta, jos ei olisi uskaltanut kokeilla jotain uutta. Itselleni jäi sitä seuranneena ainakin sellainen olo, että mikä tahansa on mahdollista, nurkan takana voi aina olla jotain uutta ja kiinnostavaa, jotain todella erilaista, mutta niin mielenkiintoista! Jos minulla on tämä koulutus, se ei millään tavalla sanele sitä, mitä voin itse olla eläkkeelle jäädessäni.

Ei muutoksen tarvitse aina olla iso, eikä merkitä lainkaan työpaikan vaihtamista! Tee TÄSTÄ työpäivästä hyvä, merkityksellinen ja kaikin tavoin täydellinen. Niillä palikoilla, mitä tänään on käytössä. Mieti, miten JUURI SINÄ voisit omalla toiminnallasi tehdä työpaikastasi paremman? Itselle, toisille? Ja muista, että voi se turvattu toimeentulokin olla ihan riittävä ja hyvä motivaattori. Jos et kaipaa mitään muuta, niin anna hyvä ihminen mennä ja toteuta itseäsi vapaa-ajalla! Go baby Go!

Voi sitä silti edes pikkuisen unelmoida. Lukion opinto-ohjaaja sanoi viimeisellä tapaamisella: ”Haaveilkaa ja unelmoikaa! Mutta muistakaa, että siinä piilee myös se vaara, että ne haaveet ja unelmat saattavat vielä toteutuakin.”  

Ihanaa työpäivää! 💗

 

- Laura 

 

Tässä mainitut teokset (Hinkkala ja Pääskysaari) löytyvät kirjallisuuslistastamme. Sieltä löytyy myös monia muita työelämään liittyviä teoksia, kannattaa käydä vilkaisemassa! Kannattaa myös tsekata työelämä-tuumailujen osa 1: ammatinvalinnan palikoita.