Herkkyyttä vai häiriötä? (Sama asiapilvi eri nimillä)

 

Törmäämme toistuvasti keskusteluihin ja tarinoihin, joissa herkät ihmiset pohtivat, liittyvätkö heidän arkipäivän haasteensa oikeasti erityisherkkyyteen vai esimerkiksi ADHD/ADD-diagnoosiin tai mahdollisesti autismikirjon häiriöihin, kuten Aspergeriin. Tarvitaan enemmän kuin yhden tai kahden käden sormet laskemaan ne tapaukset, joissa on herännyt epäilys kyseisistä kirjainyhdistelmistä herkkyyden rinnalla. Monilla voi olla useampi määritelmä käytössään (herkkyyden osalta tosin usein itse annettuina).

Varsinkin lasten kohdalla tuntuu olevan hyvin yleistä, että lääkärien tai muiden terveydenhuoltoalan henkilöstön on mahdotonta tunnistaa herkkyyden ”oireita”, vaan lapset laitetaan automaattisesti ADHD/ADD-testeihin. (Siis siinä mielessä automaattisesti, että oletetaan tiettyjen piirteiden liittyvän tiettyihin yleisesti tunnettuihin häiriöihin. Testeihinhän ei välttämättä ihan niin helposti pääse.) Näin näyttää käyvän myös aikuisten kohdalla. Jos lapsi osoittaa edes etäisesti aistiherkkyyksiä, aletaan epäillä sen sijaan mahdollista Aspergeriä, koska muita vaihtoehtojahan ei sillä puolella oikein ole tarjolla. Nämä ovat yleisesti hyväksyttyjä ja päteviä määritelmiä, joten vaatii suurta rohkeutta alkaa ehdotella niiden rinnalle jotain ”hämärää” erityisherkkyyttä, vaikka joissain tilanteissa se olisi aivan riittävä ”diagnoosi”.

(Tässä välissä haluan huomauttaa, ettei missään tapauksessa kaikki tapaukset ole erityisherkkiä, vaan kyseinen diagnoosi on oikeasti OIKEA ja sen määrittelystä on huomattavan paljon apua. Nyt puhunkin vain näistä rajaviivoilla keikkuvista herkistä tapauksista, jotka eivät oikein tiedä mihin kategoriaan kuuluisivat. ”Oireita” on, mutta niitä ei ole ehkä ihan tarpeeksi pätevään määritelmään tai kyseiset apukeinot ovat riittämättömiä.)

Kysymys on sikäli mielenkiintoinen ja tärkeä, että enenevissä määrin esiintyvä kirjainyhdistelmä luokitellaan häiriöksi, kun taas erityisherkkyys vain piirteeksi, jolla ei ole diagnostisia kriteereitä eikä sen näin ollen tulisi ilmeisesti haitata päivittäisiä toimintoja ja yleistä jaksamista. Monilla nämä ”oireet” silti haittaavat merkittävästi arkipäivästä suoriutumista ja voivat siksi paisua myös ”häiriön” mittasuhteisiin. Ongelmallista on se, että ilman pätevää diagnoosia mitään ongelmaa ei ole olemassa, eikä apua tipu. Vaikka olisi kuinka väsynyt ja uupunut erityisherkkien piirteidensä takia, se on vain voivoi. Vain tietyllä numerosarjalla saa apua.

Erityisherkkyydelle on käytössä vain omatoimitestit, jotka pitää tulkita itsenäisesti. (Sellainen löytyy esimerkiksi HSP-Suomen (Suomen erityisherkkien) sivuilta.) Osa psykologeista tunnistaa piirteen ja osaa tarjota sitä vaihtoehdoksi, mutta kyseinen joukko on vielä valitettavan vähissä. Henkilöstö (varsinkaan terveyskeskuksessa) ei tunnista kyseistä piirrettä, eikä osaa sitä kartoitusvaiheessa lainkaan etsiä. Näin ollen siihen on myös mahdotonta saada minkään valtakunnan apua, tukea tai neuvontaa. Koska erityisherkkyys ei ole sairaus, vika tai häiriö, sitä ei tarvitse siis hoitaa eikä siihen tarvita apua. (Tässä olisi jollekin melko suuri porsaanreikä paikattavaksi!) Monet herkät kokevatkin, että on ehkä helpompi lähteä liikkeelle virallisen diagnoosin kautta, jolloin hyvällä tuurilla voi saada jotain pientä niksiä omiin haasteisiinsa ja hänet otetaan jokaisella luukulla vakavammin, kun on esittää jotain mustaa valkoisella. ADD näyttää papereissa paljon pätevämmältä kuin hatusta vedetty huuhaa-erityisherkkyys.

Ei ole yhden käden sormilla laskettavissa nekään vastaani tulleet tapaukset, jotka on luokiteltu terveydenhuollossa masentuneiksi itkuherkkyyden ja syvien tunteiden takia. (Tästä hieman esimakua mm. tekstissä Muisteloita 8 vuoden takaa, introverttiäiti synnärillä.) Näin tehdään, koska-ei-nyt-oikein-parempaakaan-diagnoosia-tähän-hätään-sattunut-käteen. Tällaisissa tapauksissa ei oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa (kirjaimellisesti). Kaikki itkeminen ei ole masentuneisuutta eikä kaikki muutkaan maailman ongelmat, joihin ei löydy mitään muuta pätevää lääketieteellistä syytä, ole masentuneisuutta. Jostain syystä kuvitellaan, että jos tyyppiä itkettää vastaanotolla edes pikkuisen, sen TÄYTYY olla masentunut, koska eihän normityyppi itke ennen kuin on oikeasti hirvittävän kamala hätä. No, erityisherkkä itkee siitä, että näkee kauniin lumihiutaleen.

Selailin (jälleen kerran) ADHD/ADD:n diagnostisia kriteerejä, vaikka ne ovatkin vielä melko hyvin muistissa muinaisen graduni (tein sen ADHD-nuorista) ja sen jälkeisten työtehtävieni parista. Oli oikeastaan hämmentävää huomata, miten paljon samoja piirteitä tarkkaavuuden ja keskittymiskyvyn osiossa todellisuudessa on, jos niitä verrataan herkkyyden ilmenemismuotoihin. Erityistä huomiota kiinnittää tietynlainen omissa maailmoissa eläminen ja ärsykkeistä häiriintyminen, jotka ovat ihan perushuttua molemmille.

Tyyppi häiriintyy asioista, joita toiset eivät tunnu huomaavan. Lampun sirinä voi olla äärimmäisen rasittavaa, opettajan äänensävy voi olla hankala kuunneltava, luokkatoverin kahina ja levoton liikehdintä vieressä vie kaiken huomion. Tulossa olevan ruokailu ruoka tuoksuu/haisee nenään kesken tunnin ja häiritsee keskittymistä. Yäk, taas tätä pahaa ruokaa! Housut puristavat tai lappu hankaa niskassa. Tehtävä olisi mielenkiintoinen, mutta sitä täytyy pohtia ja punnita niin monelta kantilta, ettei tehtävää ehdi välttämättä saada tarpeeksi huolellisesti valmiiksi. Huolettaa, miten iltapäivän luistelu sujuu, illaksi varattu kampaamoaika jännittää. Tyyppi unohtuu pohtimaan jotain asiaa niin perusteellisesti, haaveilemaan ja kuvittelemaan ensiviikon hiihtolomareissua, että unohtaa lopulta mitä olin tekemässä. (Kumpaa luettelen, erityisherkkyyden vai AD(H)D-kriteeristöä?) (Kuulostaa minusta kyllä ihan normikoululaiselta.)

Usein herkkiä lapsia (erityisesti introvertteja sellaisia) kuvaillaan myös poissaoleviksi ”haaveilijoiksi”, jotka eivät saa aikaan mitään: ei tietenkään, koska pää on niin täynnä ajatuksia, ideoita ja seikkailuja, että käsillä olevaan ”tylsään” maailmaan voi olla vaikea orientoitua. Tämä kaikki pätee myös aikuisena, ihan perusarkipäivässä ja työelämässä.(Kyllä!!) Päässä on vaan niin paljon KAIKKEA, eikä sirkus siellä sammu koskaan. Tämän vuoksi myös asioiden unohtelu ja hajamielisyys ei liene epätavallista, vaikka tietyissä asioissa (kuten tilanteen värit, hajut ja sosiaaliset eleet ja vivahteet) saattavat syöpyä millintarkasti mieleen ja muistua sieltä vielä vuosienkin päästä. Unohteleminen ja hajamielisyys ei johdu oikeastaan ulkoisen maailman liiallisista virikkeistä, vaan liiallisesta päänsisäisestä liikenteestä, jotka yhdessä muodostavat varsinaisen pommin. Erityisherkkä voi aivan hyvin tuijottaa valkoista seinää tunnin ja käydä päänsä sisällä laadukkaan filosofisen keskustelun itsensä kanssa, mutta jos siihen lisätään vielä sekava luokkahuone täynnä metelöiviä oppilaita ja lukuisa määrä ilmassa väreileviä tunteita, on tyhmää kysyä, miksi noin ”vähästä” joku pillastuu. Kun keskustelut pitää käydä kolmeen kertaan läpi (ennen, tilanteessa ja sen jälkeen) ja analysoida kanssakeskustelijan (auta armias, jos niitä on useampia) ilmeet, eleet, sanat ja äänenpainot, voi olla, että joku lause menee pikkuisen ohi korvien. Kaiken lisäksi pitäisi muka jaksaa kaikkea turhaa ja tyhjänpäiväistä jauhamista, epäkiinnostavia keskusteluja ja aivotonta märehdintää sen sijaan, että tarjolla olisi OIKEASTI kiinnostavaa keskustelua jostain JÄRKEVÄSTÄ. Jos ryhmätyö sokeriherneestä ei oikein nappaa levottomien, aivan eri aaltopituudella seikkailevien random-tyyppien kanssa, on aika normaalia, että ajatus hieman harhailee.

Piirteet menevät siis limittäin ja pahasti menevätkin. Mikä on syy, mikä seuraus? Ärsyke vai yliherkkä hermosto? Minä vai ympäristö? Onko minulla häiriö vai onko ympäristö minulle vääränlainen? Esimerkiksi ADD-kriteereissä on mainittu, että lapsi/nuori/aikuinen voi aivan hyvin keskittyä asiassa, joka on hänestä kiinnostava. Tällöin keskittyminen voi olla jopa niin voimakasta, että unohtaa syödä. (No, tätä kutsutaan flowksi, joka on tuttua monelle herkälle tyypille.) En tiedä, onko kyseessä sitten oikeastaan keskittymisen ongelma vai pelkästään ongelmallinen ympäristö. (En tiedä ylipäätään, voiko KUKAAN keskittyä nykyisissä koulu/työpaikkaympäristöissä ihanteellisella tavalla.)

Kävin läpi myös Asperger-diagnoosit ja jouduin jälleen kerran toteamaan, että puolet väitteistä pitää paikkaansa, mutta puolet eivät. Aspergeriin liittyy aistiherkkyydet ja ”taito” keskittyä omiin juttuihin ja omiin maailmoihin, mutta myös vaikeus tunnistaa toisen henkilön tunteita, ilmeitä ja tarkoitusperiä. Erityisherkälle aistiherkkyydet ja ”toinen jalka toisessa maailmassa” on ihan perushuttua, mutta hänellä päinvastoin korostuu juuri tämä toinen puoli: toisin kuin Aspergerissa, erityisherkkä on nimenomaan virittynyt juuri tunnistamaan tunteita, tunnelmia, ilmapiirejä ja sen kaikkia pieniäkin nyansseja. Jaamme siis jälleen ”puoliksi” yhteisen kokemusmaailman, mutta tältä osin tiemme eroavat melko radikaalisti. Ihan kuin Aspergerissa tämä puoli olisi jollain tapaa heikentynyt, erityisherkkyydessä vastaavasti voimistunut yli ”normi”rajojen.

Puhutaan siis koko ajan selkeästi samoista asioista, mutta eri nimillä ja hieman erilaisin vivahtein ja yhdistelmin. Koko ajan kalastellaan siellä samoilla vesillä, mutta on hyvin vaikea tehdä selkeää rajaa siihen, mikä on sinun ja mikä minun tonttini. Kuulunko nyt tähän vai ehkä sittenkin tähän vähän enemmän, vai onko minulla sittenkin jalka hieman tämän oven välissä? Tässä tilanteessa voisin olla kuitenkin enemmän tätä ja riippuu aika paljon KAIKESTA mahdollisesta, millä tavalla tänään pelittää, vai pelittääkö ollenkaan.

Itse hahmotan asian näin: On vain oikeastaan tietynlaisia ominaisuuksia, jotka jokainen liikkuu omalla janallaan ääripäästä toiseen:

(vähän)________________________(paljon tätä ominaisuutta).

Jokaisella pisteet asettuvat eri kohtiin janaan, eri tilanteissa ja eri aikoina kohdat voivat muuttua.

Ominaisuus-janat muodostavat tietynlaisia ”kimppuja” sen mukaan, miten kiinteästi ne liittyvät toisiinsa. Jossain kimpussa voi olla monta eri ominaisuutta, jotka liikkuvat usein yhdessä (kuten herkkyys, ujous, introverttiys jne.) Kimpuissa ominaisuudet limittyvät keskenään kuin tivolin narunvetopelissä: on vaikea tietää mikä kuuluu oikeastaan mihinkin, eikä oikeastaan ole niin väliäkään tietää. Jos jostain nykäisee, liikkuu yleensä joku muukin naru.

Esimerkiksi omissa maailmoissa eläminen ja aistiherkkyyksien määrä on sekä autismikirjon määritelmissä että erityisherkkyydessä korkea, mutta toisen henkilön lukeminen erityisherkkyydessä korkea, Aspergerissa matala. Tai keskittyminen herpaantuu helposti sekä AD(H)D:ssa että erityisherkkyydessä, mutta jälleen osa janoista sijoittuu meillä eri ääripäihin. Jne jne.

Kimppuihin saattaa liittyä kymmenittäin eri ominaisuuksia, joista osalla ei ole asian haastavuuden kannalta mitään merkitystä, kun taas toisilla merkitystä voi olla paljonkin. Jokin tietty piirre voi olla niin dominoiva, että se määrittää kaikkea arkipäivän olemista ja tekemistä todella voimakkaasti. Erityisesti juuri siksi, että sen ilmenemistapa on jollain tavalla pahasti ristiriidassa ympäröivien normien kanssa. Levoton lapsi näyttäytyy äärimmäisen levottomana, koska (koulu)ympäristö vaatii paikoillaan istumista ja keskittymistä. Jos asiaa tarkastellaan seikkailupuistossa, levoton lapsi ei erotu joukosta millään tavalla. Jos koko perhe on herkkä, ei herkkä rauhaa rakastava lapsi erotu joukosta millään tavalla. Koulussa sen sijaan voi erottua, koska luokkakaverit voivat olla erityyppisiä, ehkä ulospäinsuuntautuneita rämäpäitä. Puhumaton introvertti ”nörtti” voi olla melko ankeaa seuraa seikkailuleirillä, mutta voi voittaa shakkipelissä maailmanmestaruuden. Goodness on fit: ympäristö ratkaisee, mikä ominaisuus on hyvä, mikä huono.

Kaikki nämä kimput ja sekaan heitellyt muut yksittäiset janat muodostavat lopulta yksilöllisen ominaisuuskokoelman, joka on täysin erilainen kuin kenelläkään muulla: kaikki pisteet eri paikoissa, kaikki kimput erilaisia, koko yhdistelmä koostettu täysin erilaisista ominaisuuksista. Ainutlaatuinen yksilö.

Onko siis oikeastaan väliä, mihin narunvetokimppuun ja janaan mikäkin ominaisuus sisältyy ja kuuluu? Eikö kokonaisuus ole kuitenkin se, mikä lopulta ratkaisee? Jos jokin ominaisuus tuottaa kovin paljon haasteita ja hankaluuksia, on tietysti helpottavaa löytää se ja oppia muokkaamaan sitä niin, että sen kanssa on helpompi elää ja olla. Silti se saattaa kuitenkin linkittyä ja vaikuttaa kaikkeen mahdolliseen muuhun, yksittäistä säettä on mahdotonta irrottaa tästä kokoelmasta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Erityisherkkyydestä ei voi sanoa, mistä se alkaa ja mihin se loppuu, mikä kaikki sen osaset liittyvät introverttiuteen, mikä ujouteen, mikä lapsuuden ongelmiin ja traumoihin, tunnelukkoihin, sosiaalisuuteen, muihin temperamenttipiirteisiin, mielenterveyshäiriöihin, mikä mahdolliseen tarkkaavuushäiriöön jne jne.

On oikeastaan tyhmää olettaa, että ihmisen monimutkainen kokonaisuus voitaisiin jakaa tiettyihin osasiin tietyn ainoan ja oikean kriteeristön mukaan (kuten vaikkapa juuri diagnostisten häiriökriteerien), vaan joku muu jaottelu voi olla aivan yhtä käyttökelpoinen. Esimerkiksi äsken mainitsemani tunnelukot pyörivät myös tämän saman asian ympärillä, mutta olettavat samojen ominaisuuksien johtuvan eri asioista.

En sano, mikä on oikea ja mikä väärä tapa ajatella, on vain erilaisia näkökulmia samaan asiaan, ja ne kaikki voivat olla aivan yhtä tärkeitä. Avunsaamisen kannalta voi olla olennaista tehdä tietynlaisia jaotteluja, jotta esimerkiksi tietynlaisia lääkeaineita voidaan määrätä tietynlaiseen olotilaan (kuten vaikkapa liiallinen masennus tai ahdistuneisuus), mutta ei voida siltikään olettaa, että kaikilla kaikki hoituisi samalla tavalla. Syy samaan ongelmaan voi olla aivan eri paikassa, jos sitä tarkastelee eri näkökulmasta ja ihmisen yksilöllinen monimutkaisuus ratkaisee, mikä pilleri, terapiamuoto tai neuvontaohjeistus tepsii mihinkin. Toisinaan pelkkä ympäristön pienikin muutos voi poistaa koko ongelman.

On oikeastaan melko hassua, että kiertelemme jatkuvasti kuin kissa kuumaa puuroa, hyörimme ja pyörimme näiden samojen ympärillä ja kiistelemme siitä, mikä jaottelu ja mikä nimike on oikea, mikä näkökulma ylivertainen muihin verrattuna tai mikä apukeino kaikkein kätevin. Ominaisuudet ja ilmiöt eivät siitä miksikään muutu, vaan jatkavat omaa mystistä elämäänsä, eikä meillä ole niistä edelleenkään oikeasti mitään käryä. Juuri kun luulee saavansa siitä otteen, se lipeää käsistä ja tulee uusi, ehkä hieman erilainen määritelmä. Vähän kuin pilvenhattara, joka liukuu, lipuu ja muuttaa muotoaan, pysyen silti koko ajan ”pilvenä”. Jo pelkästään eri kielessä on tälle samalle hahtuvapallolle aivan eri sana. Sama asia, eri sana. Ja mistä vesipisarasta tämä pilvi alkaa ja mihin vesipisaraan se päättyy ennen kuin se liittyy kiinteästi osaksi toista pilveä?

Erityisherkkyydestä puhuttaessa puhumme tyypeistä, jotka jakavat tietynlaisen olemisen tavan, kiinnostuksen ja taidon pohtia syvällisiä oman päämme sisällä, halun suojella toisia ja rakentaa ympärillemme harmoniaa ja tasapainoa. Meillä on taito liikuttua ja liikuttaa, aistia herkästi pieniäkin vivahteita. Olemme kiinnostuneita ihmisistä, tunteista ja kokonaisuuksista, emme asioista ja tiukasti määritellyistä yksityiskohtaisista käsitteistä. Joku on keksinyt tavan kuvata tätä ilmiötä näillä (huonoilla) sanoilla ja siihen on tällä hetkellä tyytyminen. Jos joku haluaa lähestyä samaa asiaa esimerkiksi häiriöiden kautta, sekin käy. NÄILTÄ TIETYILTÄ osin olemme samanlaisia, mutta on sitten vielä ne satamiljoonaa muuta ominaisuutta, jotka tekevät meistä kaikista täysin erilaisia yksilöitä.

Koska osa piirteistä on synnynnäisiä, niitä on mahdotonta muuttaa tai poistaa. Niitä mitä voi, kannattaa ehdottomasti tutkiskella ja hioa pahimpia särmiä pois. Muiden osalta jää siis vain mahdollisuus TUNNISTAA ne, oppia ymmärtämään niitä, opetella erilaisia niksejä ja keinoja, joilla pahimpia  haasteita voi etukäteen jo ennakoida ja näin mahdollisesti lievittää ristiriidoista syntyviä haasteita, sekä muokata omaa elinympäristöään sellaiseksi, että haasteita on mahdollisimman vähän ja voimavaroja mahdollisimman paljon.

Mikä on oikea tapa ja suunta ottaa samasta pilvestä kiinni?💭

 

Huom! Erityisherkkien, HSP-Suomen sivuilta löytyy erinomainen ja tiivis katsaus eri häiriöiden ja erityisherkkyyden yhtäläisyyksistä ja eroista. Käy lukemassa se tästä linkistä.

Diagnooseista löytyy lisää juttua täältä: Yhden diagnoosin taktiikalla. Hoitopoluista ja avunsaannista täältä: Puhelinpalvelua ja Ongelma-apua (APUA!), Tee-se-itse-terapiaa. Erityisherkkyyden määritelmiä ja yleisiä ”oireita” täältä, Erityisherkkyys, lisäkirjallisuutta aiheesta täältä, Kirjallisuutta. 

Erityisherkkä-testejä: Aronin testi (englanniksi), tai suomeksi HSP-sivuilta linkkinä Ilse Sandin testiin. Suomenkieliset testit löytyy myös Aronin suomeksi käännetyistä kirjoista, jotka löytyvät lueteltuina kirjallisuus-osiosta.