Tee-se-itse-terapiaa

DIY on muodikasta! Hektisessä nykymaailmassa kaikenlaisille self help  -omatoimioppaille on valtavasti kysyntää: halutaan nopeita ja helppoja ratkaisuja. Melko moni kirja keskittyy onnellisuuden tavoitteluun tai masennuksen, ahdistuksen ja väsymyksen poistamiseen, mikä jo taloudellisesti ajateltuna on varsin kannattavaa: yhteiskunta säästää kalliita hoitomaksuja (kun tilanne on jo eskaloitunut liian pitkälle) ja yksilö voi säästää sievoisen summan, jos osaa itsekin pyöritellä hieman omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan ilman kalliin terapeutin apua (tai ainakin odotellessa siinä pitkässä jonossa varsinaiseen terapiaan pääsemistä). Jos on yhtään tee-se-itse-miehen tai -naisen vikaa, mikäs siinä, otetaan psyykekin itse haltuun!

Heti alkuun: en missään nimessä väitä, että tällainen kirjallisuus olisi terapian tai ammattiavun korvike. Jos kärsii mistä tahansa mielenterveyden ongelmista, kehotan aina hakemaan apua ja tarvittaessa hakeutumaan myös terapiaan tai vähintäänkin juttelemaan psykologin tai muun asiantuntijan kanssa. Myös ihan ”terveelle” ihmiselle tekisi joskus ihan hyvää käydä vähän tuulettamassa ajatuksiaan jonkun asiantuntijan juttusilla, vaikka suoranaista tarvetta ei aina olisikaan. Tämähän on tuttua julkkismaailmastakin: käydään terapiassa ihan vaan huvin vuoksi, jotta ongelmia ei pääsisi edes syntymään. Hyvä, hienoa, jatkakaa! Nykyisin on onneksi jo ihan normaalia ja hyväksyttävää käydä juttelemassa omista asioistaan, ennen niin ei todellakaan ollut.

Mutta totuushan on usein toisenlainen: apua on usein vaikea saada tai ainakin täytyy jonottaa pitkään ja hartaasti. Täyttää monenlaista paperia ja toimittaa sen viisikymmentä asiaa, ennen kuin asia liikahtaa edes pikkuisen eteenpäin. Moni uupuu jo tässä vaiheessa totaalisesti ja hermostuu koko systeemiin. Lisäksi voi olla vaikea tietää, mistä ja mihin apua oikein on edes hakemassa, eikä epämääräisyys esimerkiksi terveyskeskuslääkärin vastaanotolla oikein tunnu riittävän hyväksi syyksi yhtään mihinkään. Toki omakustanteisesti voi hakeutua vaikka sormia napsauttamalla suoraan terapiavastaanotolle, mutta epäilen, ettei kovin monella muulla kuin oikeasti hyvin tienaavalla julkkiksella ole siihen kovin pitkälti varaa. Se maksaa, PALJON. En tiedä, miksi näistä palveluista, etenkin lasten ja nuorten sellaisista, leikataan jatkuvasti ja sijoitetaan rahat johonkin kaupunkipotkulautaan.  (Pitäisin tästä vaikka kahden tunnin esitelmän, mutta jätetään se nyt toiseen kertaan.)

Omatoimioppaat iskevät tähän väliin. Tai oikeastaan niiden pitäisi iskeä jo vielä aiempaan väliin, hyvin paljon ennen varsinaista tilanteen kriisiytymistä. Jos olisi joku hyvinhyvin olemattoman kynnyksen taho, joka vinkkaisi jo varsin hyvissä ajoin lukemaan tietyntyyppisiä omatoimiteoksia tai tietoa ja vertaistukea, voitaisiin ennaltaehkäistä jo vaikka ja mitä. Jos joku olisi minulle silloin nuorena lyönyt käteen oppaan erityisherkkyydestä ja introverteistä, olisin säästynyt monelta huolelta ja ahdistukselta. Joku ihan pieni hengitysharjoitus tai edes tieto asioista voi auttaa hyvin paljon eteenpäin. Tähän tiedonjakamisen pitäisi oikeastaan puuttua jo koulussa, ehkä jopa päiväkodissa. Kun vaan jostain saisi kiinni, se olisi jo lottovoitto. Mitä aiemmin, sen parempi.

Oli oikeastaan valtava onni, että hakeuduin lukemaan psykologiaa, sillä sen kautta olen saanut valtavan määrän tavaraa omaan pakkiini: tietoa, millä tavalla voi jäsennellä ja analysoida omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan, havainnoida ja muokata niitä, opetella uudenlaista suhtautumistapaa tilanteisiin ja aistimuksiin. On ollut hyvin mielenkiintoista ja rikastuttavaa sukeltaa oman mielen syövereihin, tutkailla ja tarkastella kaikkea sitä sekamelskaa. Voisin sanoa, että olen opintojeni ja (kaikkien satojen lukemieni kirjojen) kautta saanut tiedon ja osaamisen lisäksi myös itselleni hurjan paljon kaikkea hyödyllistä. Kun autonkorjaaja valmistuu ammattiinsa hän saa tietoa ja taitoa korjata toisten ihmisten autoja. Sen lisäksi hän saa pätevyyden korjata myös omaa autoaan! Samalla tavalla myös psykologian ihan perusteosten kahlaaminen voi tuoda jo omaan työkalupakkiin varsin paljon kaikkea hyödyllistä. Asiantuntija on aina asiantuntija, mutta ei omatoimisesta tee-se-itse-pohdiskelustakaan ainakaan haittaa ole.

Olen huomannut, että koska psykologia ei kuulu yleiseen oppimäärään missään koulutuksessa (saisi kuulua!), monen voi olla todella hankala tarkastella itseään ikään kuin ulkoapäin. Olen toisinaan huomannut, miten vaikeaa on selittää jotain itselle hyvin arkipäiväistä (päänsisäiseen liikenteeseen liittyvää) asiaa sellaiselle, joka ei ole tällaiseen toimintaan tutustunut koskaan. Tietysti psykologit ja kaikki terapiakoulutuksen saaneet henkilöt vastaavat juuri tähän tarpeeseen: jos mieleen liittyvä asia askarruttaa he auttavat, samoin kuin lääkäri auttaa fyysisistä vaivoista kärsivää potilasta ja autonkorjaaja korjaa rikkimennyttä autoa. Tokihan siinä aina säästää, jos osaa vaikka noudattaa terveellisiä elämäntapoja ja opetella youtubesta, miten autonlamppu vaihdetaan. Samalla tavalla voi säästää (myös muussa kuin taloudellisessa mielessä), kun hyvissä ajoin jo osaisi vähän kelata omaa mieltään ja ajatuksiaan.

Ei olisi pahitteeksi siis ihan kaikille, ja onkin oikeastaan vähän outoa, ettei tällaisia psykologian perusasioita opeteta jo peruskoulussa. Siihen Seitsemän veljeksen ja Tuntemattoman sotilaan rinnalle voisi ottaa jonkin psyykkisen toiminnan helppotajuisen perusteoksen. Esimerkiksi rentoutus- ja mindfulness-harjoituksia tehdään jo monissa peruskouluissa, jopa päiväkodeissa, mikä on erittäin ilahduttavaa toimintaa! Hyvä, hienoa, jatkakaa! Siitä se lähtee!

Monesti ajatellaan, että en minä osaa enkä voi, kun ei minulla ole alan koulutusta. Ei minullakaan ole remonttimiehen koulutusta, mutta osaan silti ruuvata ruuvimeisselillä uuninluukun kiinni tai kiristää oven saranaa (hyvin auttavasti tosin, mutta silti). Ei minulla ole puutarhurinkaan koulutusta, mutta olen silti saanut useampia ihan syötäviä herneitä ja porkkanoita omasta kasviammeestani. Tuskin kovin monella niistä, jotka ovat remontoineet Youtube-videoiden avustuksella talonsa lattiasta kattoon, on remonttimiehen tai sisustusartesaanin koulutusta. Joskus vähän vähempikin riittää.

Sanon nyt vielä kerran: asiantuntijat ja terapeutit on koulutettu tekemään tätä työtä, hakeudu heidän hoiviinsa, jos tunnet siihen vähääkään tarvetta. Ehdottomasti niin pitää tehdä!

Mutta. Yleinen harhaluulo on, että terapeutti parantaa sinut. Väärin. SINÄ teet sen itse. Toinen ihminen voi kuunnella, auttaa, neuvoa ja ohjata, mutta SINÄ teet silti koko työn. (Tässä asiassa mielenterveystoiminta on hieman erilaista kuin autonkorjaaminen.) Vaikka kävin kurssia kurssin perään kaiken maailman psykoterapioista ja tutustuin niihin vaikka mistä näkökulmista, tajusin vasta paljon myöhemmin, millainen harhakäsitys minulla oli asioista ollut: terapeutti tai psykologi (olkoon mitä koulutusta sitten onkin itselleen hankkinut) on vieressä kulkija, neuvoja, opastaja, mutta ei mikään taikuri. Terapiaan ei voi mennä sillä ajatuksella, että muuttuu aivan toiseksi ihmiseksi ja ongelma häviää. Ei useinkaan häviä, etkä sinä muutu yhtään miksikään. Introvertista jännittäjästä ei tule sosiaalista supliikkimiestä.

Jotkut saattavat turhautua heti alkuunsa, kun eivät ymmärrä tätä prosessia ja kokevat, etteivät he saaneet kaipaamaansa muutosta NYT HETI.  Terapian ja ohjauksen tarkoituksena on tuoda uusia näkökulmia, ajatuksia ja vinkkejä siihen, miten ongelman kanssa voisi elää aivan kelvollista elämää ja  hyvin pienin askelin myös lievittää siitä aiheutuvaa kärsimystä. Jos olet ahdistunut, olet ahdistunut vielä terapiaistunnon jälkeenkin, mutta nyt sinulla on jonkinlaisia työkaluja tutkia ja tarkkailla niitä tilanteita, joissa ahdistusta ilmenee. Pelkästään jo tieto ahdistuksesta voi vapauttaa voimavaroja epämääräisen mörön pelosta ja lisätä ymmärrystä erinäisistä hankalista tilanteista. Omia piirteitään voi olla hankalaa, jopa mahdotonta muuttaa, mutta ajatusmalleja ja asennetta voi.

Lisäksi voi kohdata ja käsitellä mieltä vaivaavia mörköjä turvallisesti niin, että joku oikeasti ottaa tosissaan eikä vähättele. Monesti tärkeintä onkin se, että joku kuuntelee, ja että on joku, jolle voi ryöpyttää ulos omituisiakin asioita.

Otetaan siis tästä koppi: oikeastaan voi tehdä itse jo paljonkin, vaikkapa siinä pitkässä mielenterveysjonossa odotellessa. Tai ihan omasta mielenkiinnosta. Ei kannata heittäytyä lattialle makaamaan ja odottelemaan, että joku tulee ja Simsalabim! parantaa. Terapeutti on ihan hemmetin hyvä kuuntelija, jolle voi vuodattaa asioita, mutta sitä voi olla tarpeen vaatiessa myös hyvä ystävä tai muu läheinen. Jos aikaa ei ole pitkälle keskustelulle, usein jo pelkkä vaivaavan asian sanominen ääneen voi helpottaa. Usein yllättyy, miten moni pyörittelee samoja kysymyksiä tai ainakin tietää jonkun muun, joka pyörittelee. Moni on huomannut, että jo asioiden selittäminen toiselle voi saada ne järjestymään ja jäsentymään ihan eri tavalla ja synnyttää uusia oivalluksia. Sanalliseen muotoon järjestettäessä asiat on pakko laittaa lauseiksi ja rakenteiksi niin, että epämääräinen hähmäisyys väistyy niistä pakostakin. Ihmeellistä, mutta niin totta.

Valitettavan usein terapia perustuu puhumiselle. Jos et osaa oikein puhua (kuten minä), kirjoittaminen voi olla aivan yhtä hyvä vaihtoehto. Sitä ei arvosteta läheskään niin paljon, kuin se ansaitsisi. Ota tyhjää paperia tai tietokone ja anna mennä. Kirjoita asioita auki. Pelkkien ranskalaisten viivojen tekeminen voi olla todella rentouttavaa, jos ei muuta nyt ehdi eikä jaksa. 

 

Aina ei tarvitse olla ongelmia, pelkkä päiväkirjan pitäminen tai kirjeen kirjoittaminen saattaa auttaa jäsentämään päivän aikana tapahtuneita asioita ja tuntemuksia. Alla pari tunnettua ja simppeliä tapaa aloittaa:

-         - Pidä huolipäiväkirjaa, johon listaat huolia. Usein pelkkä niiden kirjoittaminen ulos vähentää niiden taakkaa. Lopuksi voit vaikka repiä tai polttaa listan.

-         - Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa: listaa ylös asioita, joista olet tänään tullut hyvälle tuulelle ja joista olet kiitollinen. Kolme asiaa parin viikon ajan riittää jo kääntämään kelkkaa iloisemmalle raiteelle ja kiinnittämään huomiota hyviin asioihin. (Tämä on ihan tutkittua faktaa positiivisen psykologian puolelta.)

-          - Kirjoita päiväkirjamerkintä tai kirje itsellesi muutaman vuoden päähän: kuvittele, mitä on tapahtunut, mitä minulle kuuluu nyt?  

-           -  Kuvittele kirjoittavasi kirje jollekin toiselle henkilölle, jossa kerrot päivästäsi, huolistasi tai unelmistasi, ihan mistä vaan. Voit antaa sen luettavaksi, jos uskallat. (Vastakommentit saattavat usein yllättää!) 

 

Toinen suosittu tapa on esimerkiksi pitää huolihetki, jolloin oikein urakalla vellot ikävissä asioissa ja huolissa. Lopeta, kun määrittelemäsi aika loppuu. Usein tämän jälkeen huomaa, miten yksinkertaisesti voi oikeastaan itse säädellä omia tunnetilojaan ja ajatusvirtojaan: voin tekemällä tehdä itselleni pahan mielen, mutta toisaalta myös hyvän, pelkkien omien ajatusten voimalla. Tämä oli itselleni ainakin yksi käänteentekevä älynväläys: voin VALITA. Ei ole pakko velloa huolissa koko päivää, vaan voin yrittää kääntää suuntaa itse. Välillä on ihan terapeuttista oikein luvan kanssa velloa, rypeä oikein pohjamutia myöten. Sitten voi todeta, että ok, nyt riitti, tehdäänpä jotain muuta.

Tähän hektiseen kiirerumbaan iskee (hyvästä syystä) suosioon noussut mindfulness, jossa tarkoituksella opetellaan keskittymään nimenomaan omiin tämänhetkisiin tuntemuksiin ja ajatuksiin. Tarkoitus on oppia keskittymään tähän hetkeen eikä vellomaan jatkuvasti menneessä tai tulevassa. Helpommin sanottu kuin tehty (nimimerkillä kokemusta on), mutta ehdottomasti hyvin matalan kynnyksen apu jo pelkästään siihen, että istuu ja havainnoi hetken itseään.

Joskus riittää ihan vaan parin vedon hengittely. Makaa lattialla ja tuijottele kattoa. Hengitä työpaikan vessassa. Miltä minusta tuntuu juuri nyt? Miksi? Ihan tutkittu (ja hyväksi todettu) juttu: mahdollisimman pitkä uloshengitys, jonka jälkeen pidät pienen tauon ennen luonnollista sisäänhengitystä, rentouttaa ja samalla aktivoi parasympaattista (lepotilan) hermostoa. Jos alkaa käämit paukkua, pelkästään tämä yksi veto voi maadoittaa tähän hetkeen ja laskea sykettä. (Jos siis muistaa sitä enää siinä tilanteessa.)

Aina asioille ei tarvitse edes tehdä mitään, riittää että erilaiset tuntemukset ja ajatukset huomioi. Arto Pietikäinen puhui kerran eräässä Podcast-ohjelmassa, miten epämiellyttäviä tunnetiloja ja esimerkiksi ahdistusta pelätään hysteerisesti, vaikka se on ihan yhtä normaali tunnetila kuin vaikkapa ilo. Ahdistus kuuluu elämään! Usein riittää, että tarkkailee tiettyä tuntemusta: mistä se tuli, miltä se tuntuu. Ottaa sen ”syliin” ja pitelee siinä, antaa olla ja alkaa samalla puuhailla muuta. Pelkoa, surua, ahdistusta, mitä tahansa ikävääkin tunnetta, voi kantaa kainalossaan, mutta silti tulla ja mennä. Jos sen sijaan pahaa oloa yrittää väkisin torjua, estää ja olla huomioimatta, se kasvaa ja kasvaa, kunnes siihen tuntee hukkuvansa. (Huolesta muuten hyvä lastenkirja: Amandan huoli, kirj. Tom Percival.)

Usein auttaa jo pelkästään sen hoksaaminen, että todellakin olen MINÄ, joka tekee kaikki elämäni valinnat. Aina on mahdollisuus valita toisin, ja omista valinnoista on aivan turha syytellä ketään toista. MINÄ ohjaan elämäni suuntaa, enkä ole vain tahdottomana ajopuuna virran vietävänä. AINA voi tehdä jotakin. Hätäensiapuohjeissakin sanotaan, että jos et kerta kaikkiaan osaa elvyttää tai tehdä yhtään mitään, niin vähintä mitä voit tehdä, on soittaa tai pyytää apua. Sekin voi jo pelastaa ihmishenkiä. Älä vain odota, että apu tulee luoksesi. Aloita jostain.

Ja huomio: ei kirjan tarvitse aina olla mikään nimetty psykologinen self help -opas, että siitä voisi saada itselleen uusia ajatuksia ja vinkkejä omaan elämään. Niin toimii myös mikä tahansa romaani, elokuva tai tv-sarja. Ole utelias! Ihan kaikesta voi aina oppia jotain uutta! Unohda ne tietokirjat ja relaa! Jo pelkkä L.M. Montgomaryn  Anna (joka on omien analyysiemme mukaan hyvinkin erityisherkkä) voi toimia hyvin terapeuttisena kokemuksena ja vertaistukena, ihan ilmaiseksi. (Annasta varmasti lisää vielä myöhemmin.)

Kannattaa olla kärsivällinen. Pelkkä oivaltavan omatoimioppaan lukeminen ei vielä poista ongelmia, ellei ole itse valmis vähän näkemään vaivaa ja ottamaan vinkkejä aktiiviseen käyttöön. Olkoon oppaanasi sitten oikea ihminen tai kasa paperia, SINÄ teet oivalluksesi kuitenkin ihan itse. Onnea matkaan, Lycka till!

Mukavaa syksynalkua! Pidetään itsestä ja toisista huolta! 😎💕

 

-Laura (ja tietysti myös Anna, joka on hyvin vahvasti koko ajan hengessä mukana, vaikka tekstit tulevatkin lähinnä toisen allekirjoittaneen koneelta.) 

 

PS. Vinkki vinkkeröinen! Jos löydät teoksen, jossa on sinua puhuttelevia aiheita, kannattaa muistaa tsekata aina kirjan lopussa oleva mahdollinen lähdeluettelo: sieltä löydät takuuvarmasti lisää aiheesta kertovia teoksia!

PPS. Jos kaipailet kirjallisuutta tai haluat vinkata jollekin muulle vinkkejä erityisherkkyydestä, introverteista, äitinä olemisesta tai lasten kasvatuksesta, työelämän koukeroista tai mistä tahansa muusta meidän aiheisiimme liittyvästä, käy tsekkaamassa kirjallisuusluettelomme. Olemme koonneet sinne teoksia, jotka ovat herättäneet ainakin meissä oivaltavia ajatuksia. Mukana myös lukuisa määrä erilaisia omatoimieepoksia. Lisää faktatietoa erityisherkkyydestä, chattia ja puhelinpalvelua sekä lukuisan joukon muuta mielenkiintoista informaatiota löydät Suomen erityisherkkien, HSP Suomi ry:n sivuilta.

PPPS. Meitä saa edelleen lähestyä sähköpostitse, lelutornintahystajat@gmail.com, jos on kommentoitavaa tai kysyttävää! Saa myös kommentoida suoraan kommenttikenttään, jos uskaltaa! (Lukijamme ovat pääosin introverttiherkkiksiä, joten ymmärrämme kyllä varsin hyvin, miksi kukaan ei uskalla. 😊😊😊)