Korona-konsertin ihanuuksia

Olimme siskoni kanssa kuuntelemassa joulukonserttia, joka järjestettiin kirkossa. Koska voimassa ovat tiukentuneet korona-ohjeistukset, paikalla suositeltiin käytettävän maskia ja pitämään riittävät turvaetäisyydet. En muutenkaan kuljeksi ylenmäärin ihmisjoukoissa ja tällä hetkellä välttelen niitä muutenkin aktiivisesti, mutta oletin, että konserttiin voi suhteellisen turvallisin mielin mennä: istutaanhan siellä kohtalaisen pitkien etäisyyksien päässä eikä tarvitse olla toisten kuulijoiden kanssa erityisemmin missään vuorovaikutuksessa. Olen käynyt syksyllä teatterissa ja siellä turvatoimet olivat jo silloin sen verran järeää mallia, että tuntui kyllä varsin turvalliselta istua keskellä puolityhjää penkkiriviä.

Voi mikä onni ja autuus! Tällaiselle introvertille, jonka sosiaalinen reviiri on kohtalaisen laajaa sorttia (eli joka inhoaa sitä, että joku tuntematon on minussa kylki kyljessä tai kiinni niskassa), oli valtavan ihanaa istua penkissä, jossa istui meidän lisäksi vain kaksi muuta seuruetta, kaukana meistä. Edessä ja takana oli kaksi tyhjää penkkiriviä. Olipa niin ihanaa, kun sai riisua takkinsa ilman, että mätkii vieruskaveria naamaan, sai laittaa märät hanskansa penkille kuivumaan, ja pystyi vaihtamaan asentoa ilman, että potkii naapurin housunlahkeita. Eikä ahdistanut, kun oli rauhassa tilaa hengittää ja olla (varsinkin, kun se hengittäminen on muutenkin haastavampaa maski päässä).

Viimevuotiseen vastaavaan konserttiin verrattuna tämä konsertti oli siis varsinainen elämys! Kuuli, näki ja sai istua rauhassa. Sai istua kunnollisesti molemmilla kankuilla ilman, että joutuu pelkäämään koko konsertin ajan tipahtavansa lattialle. (Viime vuonna kävi näin, kun istuimme lisäpenkin reunassa ja vieruskaveri kiilasi koko ajan lähemmäs ja lähemmäs.) Toki artistille on tuottoisaa, kun paikka myydään niin täyteen, että osa joutuu kököttämään ties missä jakkaralla keskellä käytävää ja pimeintä nurkkaa, jossa ei näe eikä kuule yhtään mitään. Mutta varsinkin tällaiselle kuulijalle se on todella väsyttävää ja rasittavaa. Haluaisin mielelläni maksaa konsertista, josta saa jotain elämyksiä itselleen, eikä tarvitse haistella sitä tupakanhajuista ja valkosipulia syönyttä vieruskaveria, joka tunkee syliin ja haluaa huonolla tuurilla ehkä vielä jutustella jostain aivan turhanpäiväisestä. Ihanat turvaetäisyydet! Tulisin erittäin mielelläni muulloinkin tällaiseen konserttiin, joka ei ole ammuttu täyteen väkeä, ja voisin jopa maksaa muutaman lisäeuron siitä ilosta. Konserttisaleissa ja muissa paikoissa, joissa on yksittäiset penkit, ei ole onneksi tätä ongelmaa, mutta tällaiset kirkkokonsertit, joissa on pitkät yhtenäiset penkit tai konsertit, joissa seisotaan, voivat muuttua varsinaiseksi painajaiseksi, kun ihmisillä ei tunnu olevaan minkäänlaista käryä siitä, mikä on sopiva etäisyys.

En ymmärrä sitäkään, mikä normaaleihin järkeviin ihmisiin menee aina ennen ja jälkeen konsertin. Turvaväleistä kyllä huudellaan turuilla ja toreilla ja ne osataan kohtalaisen hyvin pitää myös jonottaessa. (Paino sanalla kohtalaisen.) Mutta heti kun ovet avataan, niin kansa rynnii kuin kesälaitumille päästettävä karja. Mikä niin hirveä kiire sinne sisälle voi olla, ettei malteta odottaa, kun toiset menevät ensin. Hyvä paikka tietysti, mutta luulisi, että aikuisilla ihmisillä olisi jonkinlaista pientä haisua hyvistä käytöstavoista. Etuillaan, tönitään ja rynnitään väkisin päälle ja niskaan. Missä olikaan se turvaväli, joka äsken vielä oli niin tärkeä? Mutta eihän korona toki tartu siinä käytävällä, kun hengittää toisen niskaan, ei ei, lähmitään juuri yskittyä maskia käsillä ja samoilla käsillä tungetaan ja rähmitään vieruskavereita syrjään. Järki hoi, älä jätä! Ja jotenkin olettaisin, että konserttiin, varsinkin kun se järjestetään kirkossa, tultaisiin jotenkin rauhoittumaan ja kuuntelemaan jouluista musiikkia, nauttimaan ehkä joulutunnelmasta ja mukavasta rentouttavasta hetkestä. Ilmeisesti ei. Naurettavinta on, että kun pääovi on vielä kiinni, niin mennään ja kolkutellaan kaikki sivuovet, josko jostain rakosesta pääsisi luikahtamaan jo sisään. Oikeasti!? Omat lapsenikin osaavat käyttäytyä nätimmin kuin monet aikuiset.

Sama poistuttaessa: pakko päästä ensimmäisenä ovesta ulos, ja lähdetään jo kesken esityksen, että varmasti ollaan ensimmäisenä pihalla. Ärsyttää suunnattomasti, että mummot ja papat juoksevat takki hulmuten jo ovea kohti, kun itse haluaisi vielä nauttia myös siitä viimeisestä kappaleesta. Olisi varmasti artistillekin mukavampaa nauttia aplodeista ja kiitoksista ilman, että puoli salia on jo juossut ovelle tilaamaan taksia. En tajua, miksi konserttiin pitää ylipäätään tulla, jos siellä oleminen on niin vastenmielistä, että sieltä pitää päästä ensimmäisenä ulos, ja miksi aikataulusta pitää tehdä niin tiukka, että taksi on odottamassa jo varttia ennen kuin konsertti edes loppuu? Tässä kyseisessä konsertissa ei onneksi ollut tätäkään ongelmaa, sillä väkeä oli niin vähän, että ei ehtinyt muodostua jonoja eikä tietä tukkivia ryppäitä. Sai ihan rauhassa pukea ja käpsehtiä käytävää pitkin ulos. Tällaista lisää kiitos!

Korona-ajasta on puhuttu muutenkin pääasiassa vain negatiiviseen sävyyn. No toki, ymmärrän miksi, mutta on siinä ollut näitä todella hyviäkin puolia. Saa ihan luvan kanssa pitää etäisyyttä toisiin ihmisiin, olla kotona ja samalla vältellä myös parit muut nuha- ja oksennustaudit. Minulla ei ole kerrassaan mitään ongelmaa pitää turvaetäisyyksiä, saisivat minun puolestani olla vielä pidemmät. Kaupan kassalla ei ole mitään kiirettä, voin aivan hyvin odottaa että entinen on mennyt ja pakannut tavaransa. Nou hätä. Voin ilomielin kiertää kaukaa yökerhot, kuppilat ja joukkotilaisuudet. On aivan ihanaa asioida kaupassa tai kirjastossa tai missä hyvänsä niin, ettei siellä ole ketään muuta. (Harmittavan usein on kuitenkin joku muu.) Olisipa tällaiset etäisyydet ihan normaalisettiä! Muistan, miten jo lapsena oli aivan karseaa, että samaan pallomereen tuli joku toinen lapsi. Voiko mitään raivostuttavampaa olla? Olen edelleen se sama tyyppi: sinä tuntematon, älä tule lähelle, pidä se pitkän pitkä turvaetäisyys silloinkin kun ei ole korona-aika. Jos et sinä sitä tarvitse, niin muista, että se toinen saattaa tarvita. Kiitos. 

- Laura