Lelutornin tähystäjät

Varsinkin näin elokuussa, kun kaikenlaiset uudet kuviot alkavat taas kesälomalösötyksen jälkeen pyöriä, elämyshakuinen herkkis-äiti käy ihan ylikierroksilla. Kierroksilla hyvällä tavalla! Olisi niin paljon kaikenlaista uutta ja jännää, jota haluaisi tehdä ja kokeilla! Tuntuu että vaikka kesä oli täynnä ohjelmaa, niin silti kaipaa kalenteriinsa kaikenlaista uutta puuhaa. Valitettavasti kalenterissa on elokuussakin vain 7 päivää ja 24 tuntia. Elämyshakuisuus (niille, joille se ei vielä ole terminä kovin tuttu) tarkoittaa pysyvää olotilaa, jossa ihminen herkkyydestään ja yleensä empiväisestä luonteestaan huolimatta kaipaa kaikenlaista uutta koettavaa. Elämysten ei tarvitse olla suuria ja mittavia, eikä missään tapauksessa vaarallisia ja hurjia (voi olla niitäkin), vaan elämyshakuiselle herkälle riittää usein pienetkin elähdyttävät hetket turvallisesti järjestettyinä. Tällaisia voivat olla vaikkapa matkat, uudet kokemukset ja harrastukset tai yksinkertaisesti vaikkapa pino uusia kirjoja,...

  Eilinen markkinavierailu oli taas mainio esimerkki siitä, ettei todellakaan pitäisi lähteä yhtään mihinkään, jos yhtään alkuun epäilyttää. Jälleen kerran taas sain todistaa nälkäkiukun voimaa niin itselläni kuin lapsillani. Mikään ei oikein sujunut suunnitelmien mukaan ja ainoina tuliaisina reissulta jäi käteen vain ajatus siitä, etten ikinäkoskaanmilloinkaan enää lähde yhtään mihinkään markkinoille. Olimme poikieni (8 ja 10) kanssa koko päivän kotona viettämässä lauantaita mieheni ollessa perustapaansa viikonlopputöissä. Monesti vietämme aikaa mummolassa, sillä pääni tahtoo taktisesti hajoilla, jos joudun liian monena päivänä kehittelemään lapsille yksinäni tekemistä, mutta tänään jäimme poikien toiveesta kotiin, sillä viikko oli ollut kohtalaisen intensiivinen. Sopi minulle. Tarkoituksena oli viettää rento päivä kotosalla, tehdä vähän kotihommia rästistä ja lukea kirjaa, pelata ehkä pelejä. Päivä menikin omalla mittapuullani ihan kohtalaisen kivasti, eikä mitään valtavan suur...

  (Kuvat: Atena-kustannus)  Aivotoiminta on yllättävän kiehtovaa kuunneltavaa (tai luettavaa)! Junamatka ja pari pyörälenkkiä on taittunut hujauksessa, kun ruotsalainen aivotutkija-ylilääkäri- psykiatri Anders Hansen on selvittänyt korvaani pohdintoja siitä, miten liikunta vaikuttaa aivoihin ja siitä, miksi masennumme ja ahdistumme, vaikka ympärillä kaikki on hyvin. Aivan loistavaa materiaalia, johon kannattaisi kaikkien perehtyä! Vaikka pääasiassa luotankin ensisijaisesti fyysiseen kirjaan, äänikirjaversionakin tämä toimi loistavasti, sillä Hansen ei märehdi tieteellisiä käsitteitä, vaan selvittää asiat hyvin yksinkertaisin esimerkein. Pyöräillessä pysyy aivan hyvin kärryillä tällainenkin, joka ei ole liikaa aivotutkimukseen perehtynyt. Aivovoimaa – Näin vahvistat aivojasi liikunnalla (2020) on Hansenin ensimmäinen kirja, jossa hän avaa liikunnan hyötyjä aivotoiminnan näkökulmasta. Jos mikään muu ei saanut minua vielä vakuuttumaan liikunnan tarpeellisuudesta, tämä näkökulm...

    (Kuva: Bazar-kustannus)  Kirjakurkistuksia syntyi tarpeeseen jakaa eteenpäin oivalluksia herättävää kirjallisuutta, sillä monet muut ovat myös tehneet sitä puolestamme oman kirjamme kanssa. Haluamme jakaa ajatuksia herättäneitä kirjavinkkejä ja samalla pohtia, mitä näkökulmia niistä nousi esiin omissa pohdinnoissamme. Lukemisen iloa! 💜   Eija Hinkkalan uutuuskirja Muuta asenteesi – Muuta elämäsi (2023), alkoi kiinnostella heti kun huomasin sen kirjakaupassa. Kirja kuuluu Hidasta Elämää – sarjaan, joka sisältää monipuolisesti erilaisia hyvinvointiin liittyviä teoksia. Olen lukenut Hinkkalan aiemman kirjan (joka löytyy myös kirjallisuuslistastamme) Sinä olet enemmän – Palavalla sydämellä kohti omaa juttua, josta myös pidin ja joka sai ajattelemaan paljon oman urapolun muodostumista. Kirjaan on viitattu mm. tekstissä Työelämätuumailuja, osa 2: Unelmatöitä etsiskelemässä.  Hinkkalan tapa kirjoittaa on hyvin henkilökohtainen ja sitä on helppo lukea se...

  Olen sairaushistoriani vuoksi istunut eräitä kertoja terveyskeskuksen ja monien muiden vastaavien lääkäripalveluiden odotustiloissa. Koska olen analyyttinen, utelias ja pohdiskelevainen luonne, ja vastaanotolla vierähtää keskimäärin kolmisen tuntia (edellinen ennätykseni oli 3,5h tältä viikolta), tuossa ajassa ehtii hyvin tarkkailla ympäröivää maailmaa ja pohdiskella sen omituisuutta. Pohdinnan kohteena on siis pieni otos ihmisiä, jotka on tahtomattaan sullottu samaan tilaan istumaan. Pelkästään tässä otoksessa erilaiset temperamentti- ja persoonallisuuserot näkyvät mielenkiintoisella tavalla. Kirjoitin jo tekstissä Äiti oota! , että olen yleensä varsin kärsivällinen odottaja. Mieheni peittoaa minut silti mennen tullen. Mieheni kaltaiset istuvat zen-viilipyttynä kolme tuntia tuijottamassa info-tv.tä, eikä heille tee tiukkaakaan, odotella voisi vielä vaikka vähän lisää. Tällaiset tyypit ovat kuitenkin vähemmistössä. Osa ottaa niinkin rennosti, että lähes nuokahtelee tuolilleen...