Introverttisynttärit 2 (jatkuu...)

 

Synttärit jatkuu... (ensimmäinen osa löytyy täältä: Introverttisynttärit 1) 

 

Entäpäs se äiti sitten?

Lastenjuhlien järjestäminen aiheuttaa väkisinkin päänvaivaa. Tai siis yleensä kuulostaa aiheuttavan. Minulle ei oikeastaan, sillä en ole luonteeltani kilpavarustelija. Olen vain seuraillut mielenkiinnolla sivusta tätä omituista ilmiötä, josta ei (äitien) keskinäistä vertailua puutu. Lasten juhlista saattaa puuttua kokonaan lapsen toive ja juhlat on järjestetty äitien raadollista vertailua silmällä pitäen. Sen sijaan minulle ongelmia aiheuttaa lastenjuhlat ylipäätään, sillä en pidä meuhkaavista lapsista erityisen paljon.

Nykyään synttärijuhliksi eivät riitä vain synttärijuhlat, vaan pitää olla kokonainen sirkus. Minun lapsuudessasi juhlaan riitti mehua ja kakkua, sekä vapaata leikkiä. Joidenkin kavereiden luona oli ohjattuja kisailuja ja aikataulutettua ohjelmaa. Kisat olivat usein ihan hauskoja, mutta olisin mieluummin vain leikkinyt vapaasti. Kun meillä ei ollut mitään kilpailuja, jotkut vieraistani sanoivat, että meillä on ollut ihan kivaa, kun ei tarvitse koko ajan jotain kilpailla. Toiset olivat sitä mieltä, että olisi nyt jotain kilpailuja voinut olla. No, kaikkia on vaikea miellyttää.

Ymmärrän, että jos paikalla on kaksikymmentä villiä vaahtosammutinta, ohjattu toiminta voi olla aivan hyvä ratkaisu. Mutta kaikille sekään ei sovi. Jos lapsella on vain pari parasta kaveria, vapaa leikki sopii oikein mainiosti, mutta jos kyseessä on koko luokka, vaatii se jo vetäjältä melkoisen lastenohjaajakoulutuksen (ja rautaiset hermot). Riippuu myös hyvin paljon lasten luonteista, millainen tekeminen ketäkin kiinnostaa. Osaa saattaa kiinnostaa kovinkin paljon aivopähkinät, joihin taas rymyeetut eivät jaksa keskittyä pätkän vertaa. Jos ohjelmassa taas on fyysisiä aktiviteetteja, ujo lapsi ei välttämättä lähde mukaan. Tässäkin peräänkuulutan jälleen kovin isojen juhlien järkevyyttä, mistä puhuttiinkin paljon jo ensimmäisessä osassa. Jos lapsia on vain kourallinen ja heidät kaikki tuntee jo muutenkin, on huomattavasti helpompaa keksiä heille sopivaa tekemistä.

Ohjatussa toiminnassa on juurikin se miinus, että sen vetäjäksi joutuu useimmiten äiti. Jo tämänkin vuoksi karsastan isoja synttärijuhlia ja todellakin aion rajata vierasmäärää, jos lapseni joskus oman kotini sisällä aikoo sellaiset kutsut järjestää. (Tuskin aikoo.) Saavat kyllä keksiä leikittävää keskenään tai korkeintaan voin jotain rauhallista leikkiä alustaa, niin että pääsevät vauhtiin. Minä en aio alkaa leikkitädiksi, sillä en ole sellainen. Toiset ehkä paimentavat suvereenisti millaista vaahtosammutinlaumaa tahansa, minä en. En keksi oikeastaan mitään vastenmielisempää kuin se, että joutuisin omassa kotonani paimentamaan pariakymmentä seinille kiipeilevää lasta ja keksimään heille mukavia leikkejä. Olen nuoruudessani ollut kyllä leiriohjaajana ja vetänyt kerhoa ja vaikka mitä, mutta omien lasten myötä lapsikiintiö on tullut hyvin taktisesti täyteen. Kahdessa on viihdytettävää ihan tarpeeksi, jokainen ylimenevä yksilö saa ajatuksen harhailemaan hermostuneesti ja stressikäyrän kohoamaan uhkaavasti.

Nykyisin pitäisi olla taikuria, vähintään HopLopin juhlahuone tai muuta vastaavaa. Ymmärrän erittäin hyvin, että jotkut vanhemmat haluavat ulkoistaa melusaasteen ja riehunnan johonkin rajattuun tilaan jonkin ulkopuolisen ohjaamana. Oikein mainio ajatus! Tällainen ratkaisu voi olla varsin hyvä vaihtoehto äidille, joka ei todellakaan kestä ylimääräistä melua kotonaan tai halua osallistua itse juhlien kulkuun millään tapaa. Jos vaihtoehtona on viikon migreeni tai Hoplop, voi aivan hyvin valita Hoplopin.

Ongelmaksi muodostuu raha: tällaiset juhlat maksavat aivan järkyttävästi. Riippuu toki sankarista onko sillä rahalla saatu anti tarpeeksi täyttämään käsityksen synttärijuhlista vai eroaako se loppujen lopuksi kovinkaan paljon pelkästä parituntisesta sisäleikkipuistossa kaverien kanssa. (Ja on siis puolet kalliimpaa.)

Ongelmana meidän kohdalla myös se, ettei lapseni yksinkertaisesti pidä tällaisista sirkusjuhlista. Olemme puhuneet asiasta, ja lasten mielestä ne eivät ole sitten mitkään synttärit, vaan jotain ihme muuta sirkusta. Synttärit tarkoittavat heille edelleen kakkua ja lähimpiä tuttavia, ja niistä selvitään kyllä ilman kallista sisäleikkipuistoakin. Sitä paitsi introverttiherkkis-lapselle voi olla melko vaivaannuttava ajatus, että joku ihan tuntematon leikkitäti tai -setä vetäisi juhlia, tarjoilisi minipientä jäätelökakkua tai pahoja hodareita tilassa, joka oikein kannustaa riehumiseen.

Mietin monesti, järjestääkö vanhemmat juhlia lapsilleen (joiden toiveita he ovat tarkalla korvalla kuunnelleet) vai toisille vanhemmille, jotta he voisivat jälleen loistaa somessa tai vanhempainilloissa: ”Kyllä kuule siellä oli niin hienot juhlat, että!” Ja lompakko laulaa. Insta täyttyy hienoista kakkukuvista ja iloisista lapsista, joiden muotifarkut ja Frozen-mekot pysyvät puhtaina sotkevan jäätelökakun syönnistä huolimatta. (Ei ne oikeasti pysy, vaan juhlapaita vaihdetaan usein ensimmäisen mehulasin jälkeen. Nimimerkillä Kokemusta todellakin on.) Vähemmälläkin stressillä selviää.

Instakuvissa pöytään on katettu neljä kappaletta todella taidokkaasti väkerrettyjä kuviopikkuleipiä ja muffinsseja, joita lapset a) eivät halua edes syödä tai b) syövät niin kiireellä, etteivät ehdi edes havainnoida, mitä ne esittävät ja c) joita pitäisi isommalle porukalle oikeasti tehdä reilusti yli kaksikymmentä, että edes jokaiselle riittäisi puolikas pala. En tiedä kuinka vähän lastenjuhlissa yleensä sitten syödään, mutta meidän juhlissa ruokaa kuluu aina PALJON, ihan sama onko syömässä lapsia vai mummoja. Ei siinä yksi pieni koristepiirakka paljon mahaa lämmitä. Ei ole ollut vielä kovinkaan montaa juhlaa, johon olisi riittänyt ihan pieni perustäytekakku, vaikka oltaisiin kutsuttu ihan läheisimmät perheenjäsenet. Ja jos aikoo ison kakun askarrella, kovin pientä ja taidokasta piiperrystä ei varmaan kannata tehdä, aikaa menee KAUAN. (Jälleen Nimimerkillä Kokemusta on.)

Jos lasteni synttäreillä ei kakku ja omatoiminen leikki kelpaa, niin voi jättää tulematta. Sori nyt vaan. Joku raja äidin stressilläkin. Kotini ole mikään huvipuisto, eikä minun tarvitse lahjoa lasteni kavereita tulemaan juhliin sillä, että he saavat kasapäin karkkisäkkejä, ilmaista riehunta-aikaa ja säkenöiviä kulttuurielämyksiä. Ne ovat SYNTTÄRIT, hyvänen aika! En tiedä, miksi minun kustannuksellani pitäisi järjestää kahdellekymmenelle lapselle jokin superviikonloppu kaikilla mausteilla? Huvipuistot, teatterit, konsertit ja sirkukset ovat sitä varten. Sisäleikkipuistoonkin voi mennä ihan omatoimisesti, ei minun kukkarollani. Jos joku haluaa kustantaa lapseni sisään, niin ihan vapaasti vain, mutta älä odota samaa vastapalvelusta. En todellakaan aio ottaa pankkilainaa lapsen 6v synttäreitä varten, kun menoeriä tässä huushollissa riittää muutenkin.

En ymmärrä sitäkään, että lapseni pitäisi antaa lahjat vieraille lähtiessään. Miksi? Eikö synttärisankarille tuoda lahjoja, eikä toisia lapsia palkita siitä, että he ovat vaivautuneet saapumaan paikalle? Jotain pienimuotoista ongintaa meilläkin voi harrastaa, mutta siihen lahjukset kyllä loppuvatkin. Jos ei ruokapöydän antimet riitä, niin huonompi homma. Kotini ei ole myöskään karkkikauppa eikä lahjatavaraliike. Jos synttäreille tullaan sen vuoksi, että saadaan kotiin viemisiä, olette tulleet väärään taloon. Jos toiset haluavat niin tehdä, niin edelleen aivan vapaasti.

Ehkä lapseni synttärit voivat olla jonkin mielestä aivan kuolettavan tylsät, mutta kysyn jälleen: mitataanko hyvän kaverin arvoa synttärilaskulla ja ulkoisilla puitteilla vai jollain muilla seikoilla?

Lasten synttärit eivät sovi herkille äideille muutenkaan: on melua ja epämääräistä liikehdintää. En siedä sitä. Enkä ymmärrä, miksi ilmapalloja pitää aina ripotella joka paikkaan: saan vilunväreitä jo niiden näkemisestä. Jokainen poksahtanut pallo on yksi luoti suoraan aivoihin ja pelkästään poksahdusten pelko saa aikaan niin jäätävän stressin, että en pysty istumaan rentona, jos yksikään lapsi on lähelläkään yhtäkään ilmapalloa. Onnittelut siitä, jos se ei sinua häiritse. Jos kyseessä on omien lasten synttärit, voin muokata olosuhteista itselleni sopivat niin, etten ainakaan osta yhtä ainutta ilmapalloa ja rajata vieraiden (erityisesti lasten) määrää. Jos vieraina on pääosin pelkkiä aikuisia (kuten meillä usein lähisukulaisten ansiosta), ei tarvitse stressata siitä, että porukka riehaantuu liiaksi, käy liian meluisaksi tai alkaa sotkea paikkoja. (Paitsi että mummit ja papat voivat kyllä toisinaan riehaantua pahemmin kuin lapset konsanaan.)

Onko vanhempien paineet oikeasti lasten asettamia vai heidän itsensä somesta keräämiä ahdistuspisteitä siitä, että toisilla on taas paremmin, hienommin ja komeammin kuin meillä? En ole vielä kuullut kovinkaan monen lapsen valittavan, että synttäreillä oli ihan susipahaa kakkua tai sitä ei oltu koristeltu sokerimassakoristeilla taidokkaiden insta-kuvien mukaan. Tuskin naapurilla on yhtään sen loistokkaampaa, kunhan retostelevat. Oikeasti leipovat ne kolme muffinssia itselle iltapalaksi ja heittävät lapset trampoliiniparkkiin. Kyllä lapselle aivan varmasti kelpaa vähän rumempikin Ryhmä Hau- kakku, jos se on aidosti rakkaudella leivottu ja sitä ovat syömässä juuri ne tärkeimmät ihmiset. Minulle on aivan se ja sama, montako tykkäystä kakkuni saa somessa, kunhan se päivänsankarin mielestä on juuri oikeanlainen ja on saanut itse olla mukana sitä suunnittelemassa. En välitä siitäkään, onko servetin sävy juuri oikean Frozenin sininen, jos lapsi on saanut ne itse valita OMIIN juhliinsa. Voisiko niistä lapsen juhlista tehdä sen LAPSEN juhlat, eikä jälleen yhtä vanhempien julkisuuskuvaa kiillottavaa stressipalloa?

Ainoa mistä suostun stressaamaan, on syötävien riittävyys ja ajankäyttö niin, että ehdin myös sen suuren syötävämäärän joskus tehdä. Satun pitämään leipomisesta, joten synttärileivonnaisten valmistelu on omaa aikaa, jossa saa käyttää myös omaa luovuuttaan. Mukavaa hommaa siis! Jos en pitäisi leipomisesta, tekisin asiat varmasti toisin: kaupastakin saa aivan hyvää pullaa. Varsinkin lasten kanssa on välillä pakko laskea hieman rimaa ja mennä siitä, mistä aita on matalin. Toki stressaan hieman myös siitä, että suurin osa tavaroista ja pyykeistä on sullottu kaappeihin ja pesuhuoneeseen piiloon niin, ettei vieraat kompastele niihin. Stressattavaa on tässä maailmassa aivan tarpeeksi ilman, että tarvitsee sitä tekemällä tehdä lisää.

Lasta kannattaa siis muistuttaa, että äidilläkin on pari sanaa sanottavanaan juhlien kulusta ja desibelitasosta. Lapsen toiveita voi kuunnella, mutta ei se tarkoita sitäkään, että äidin pitää kärsiä seuraava viikko migreenistä. Jos kaikkien kannalta paras ratkaisu on ulkoistaa mölysaaste trampoliiniparkkiin, niin siitä vaan. Jos ei, niin tehdään juhlista mahdollisimman kivat ja stressittömät kaikille osapuolille, myös äidille.