Ihana kamala kevät! - Herkkis-äiti ulkoilemassa

 

Kevät, se on viimein täällä! Ihan kunnolla niin, että lapset uskaltaa laittaa menemään pyörällä kouluun eikä jatkuvasti vihmo uutta märkää lunta naamaan. (Joku viikko sitten olimme yhdessä lenkillä, ja tuolloin vettä tuli siihen malliin, että kotiin päästyäni huomasin olevani kaikkia alusvaatteita myöten märkänä, vaikka päällä oli vedenpitävä takki.) Jotain edistystä on siis tapahtunut, ja kesää kohti mennään!

Mutta voih. On tässä omat haasteensa, jotka ehtivät aina pitkän talven aikana unohtua.

En ollut pariin päivään ehtinyt käydä ulkoilemassa, joten eilen rykäisin pitkästä aikaa ja suuntasin lenkille. Ihana päästä kirmailemaan sulaneille teille ja haistelemaan kevään tuoksuja!

Huono idea. Sää oli kyllä oikein aurinkoinen ja kaunis, ja siinäpä jo ensimmäinen haaste. Vaikka minulla oli aurinkolasit päässä, aurinko kimpoili jäljellä olevista hangista niin, että koko matkan sai silmiä siristellä ja tullessa oli jo otsalihakset ja pää kipeänä. (Kyselin aurinkolasiliikkeestä joku aika sitten tummempia laseja, ja myyjä sanoi, että ihan mustilla laseilla ei saa lain mukaan ajaa edes autoa, sori vaan.) Olen viimeisen vuoden aikana hajottanut noin kymmenet aurinkolasit, ja ostettuani viimein tuhannen kalliit KESTÄVÄT rillit silmälasiliikkeestä, en niistä ihan hevillä suostu luopumaan (ja joita varjelen silkkihansikkain). Näillä siis mennään.

Uhmasin kuitenkin aurinkoa ja lompsottelin menemään, tai siis pääsin nippanappa pihalta kadulle, kun vastassa oli ensimmäinen järvi, joka olisi vaatinut ylitykseen vähintään soutuveneen tai kahluuhaalarin. En jokakeväisestä samasta haasteesta huolimatta ikinä muista, miten onnettomia meidän lähitiet ovat keväisin ja miten vaikeaa on kävellä yhtään missään kastelematta jalkojaan. En myöskään mitenkään erityisemmin rakasta lenkkeilyä kumpparit jalassa, joten tälläkin kertaa olin valinnut jalkaani (onneksi) suht vedenpitävät välikausijalkineet. Ne eivät tosin hirveästi lämmittäneet siinä vaiheessa, kun konkoilin koirankakkaista tien reunan lumihankea pitkin ja jalka upposi umpimärkään sohjoon nilkkaa myöten. Loppumatkan kävellä läiskyttelin keskeltä rapakoita, sillä peli oli jo menetetty. En erityisemmin nauttinut tästä seikkailusta, sillä omasta mielestäni olin lähtenyt lenkille, en väistelemään roiskuttelevia pyöräilijöitä, kiertelemään pitkin ojia (kun vesi nousi jo nilkan yläpuolelle) saati nyt uintiretkelle. (Harrastin sitäkin eräänä päivänä, kun kaatua hurahdin kaupan parkkipaikalla kyljelleni rapakkoon. Siinäkään ei kyllä paljon kumpparit auttaneet.)

Kevään tuoksuja totta tosiaan! Joka puolella pientareilla oli myös märkää haisevaa liejua, enkä hajuherkkänä ihmisenä nauttinut tästä keväisestä tuulahduksesta lainkaan. En tiedä onko ihmisistä ylipäätään kiva kävellä tässä keväisessä hajussa, mutta minusta ei. Kohtalaisen rasittavaa, kun koko ajan tunkee kauhea kakanhaju nenään. Märkä, talven lumen alla lionnut maa haisee IHAN JÄRKYTTÄVÄN PAHALLE. Kummasti piristää kehoa ja mieltä!

Ja vaatetus, voi tuska! Olin lämpömittarin lukemista laskeskellut, että pärjäisin lenkillä hyvin välikausitakilla, jonka alla oli hyvin ohut ja kulunut neuletakki, sekä ohut toppi. Puolivälissä lenkkiä totesin, että aurinko paistoikin kaikkialla muualla enemmän kuin meidän pihalla ja meidän mittarissa, joten olin jo takin sisäpuoleltakin aivan märkä. Ja tämän vuoksi siis jo todella kiukkuinen, sillä mikään ei ole niin inhottavaa kuin lenkkeillä liian kuumissaan tai kylmissään. Housutkin kiristivät mahan kohdalta ennätystahtiin, olivat liian kuumat ja hankalat. ARGH!

Kengät, jotka yrittivät kovasti suojella varpaitani kastumiselta, olivat myös aivan liian kuumat ja tuntuivat erityisen hankalilta erittäin hiekkaista asvalttia vasten. Tällaiselle tielle pitää ehdottomasti valita lenkkarit, sillä jalkapohjiani alkaa särkeä väärissä kengissä, mutta lenkkareilla ei olisi ollut mitään asiaa paikallisiin järviin. Inhottava rapiseva kivihiekkasekoitus jalkojen alla rouskui rasittavasti äänikirjan yli ja tuntui ärsyttävältä kengänpohjankin läpi. Varjoisissa paikoissa oli kuitenkin vielä paikoin jäisiä kohtia, joissa sai taiteilla kieli keskellä suuta pysyäkseen pystyssä, ja siinä maastossa taas välikausikengät olivat pelastus. Nilkkoihin asti vettä, lumisohjoa, kuivaa asvalttia, jäätä, lumisohjoa, vettä nilkkaan asti, jäätä ja vielä pari sohjoa.

Jaksoin sitkeästi taivaltaa puolisen tuntia. (Tullessani huomasin, että matkamittari ei ollutkaan mennyt päälle, joten lopullisesta ajankulumisesta ei ollut tieteellistä näyttöä.) Vaikka koitin vastoinkäymisistä huolimatta pysytellä optimistisena ja iloisella mielellä, lenkki ei juuri piristänyt eikä virkistänyt, vaan olin takaisin tullessa entistä kiukkuisempi ja väsyneempi, ja päätin, etten enää ikinä lähde keväällä mihinkään ulos soutamaan ja huopaamaan. Äkkiä kaikki kamppeet pois ja suihkuun.

Tänään, kun on taas pari tuntia istunut koneella, ikkunasta näkyvä keväinen ilma alkaa kuitenkin houkutella ja vetää puoleensa. Ehkä jos sittenkin…? Eihän TÄNÄÄN voi enää niin märkää olla? Jos laittaisi vähän vähemmän vaatteita? Tai jos ihan jopa kaivaisi pyörän esiin ja… ?

Joo ei.

Mutta onhan se silti aika kivaa, että kesä tulee! Pikkuhiljaa, mutta tulee kuitenkin. 

Ihanaa kevättä! 💚💛