Your Eden – Omaa paratiisia etsimässä

 

 

Törmäsin tässä kevään aikana kappaleeseen, josta innostuin aika tavalla. En kuuntele yleensä kovin raskasta musiikkia, mutta tämä ylitti kuuntelukynnykseni kerrasta ja meni kesäsoittolistani kärkipäähän. Kappale on Battle Beastin Eden. Ensin innostuin tietysti hyvästä tanssirytkyttelystä, joka sopii myös kotijumppaan mainiosti, mutta kun aloin kuunnella sanoja, innostuin vielä enemmän: tässähän lauletaan juuri siitä, mistä yritän epätoivon vimmalla selittää ja mistä olemme yrittäneet kirjassammekin kirjoittaa!

On aivan sama, millaiset ominaisuudet ja tilanne sinulla on, ja vaikka kuinka ottaa aivoon ja ahdistaa, niin täytyy löytää juuri ne omat jutut – ne avaimet, jotka avaavat SINUSSA jo olevan oman paratiisisi. Se ON siellä koko ajan. On aivan turhaa miettiä, millaiset asiat tekevät naapurin onnelliseksi, ja mitä pitäisi tehdä ollakseen onnellinen, vaan täytyy löytää juuri se OMA JUTTU, eikä se löydy muualta kuin sinun sisältäsi. Kun tekee niitä asioita, jotka juuri minusta tuntuu hyvältä ja tekee niitä omalla tavallaan, aivan varmasti on mahdollista päästä tuohon Edeniin.

I see the darkness in your eyes
I feel the spark of life go weaker in your restless soul
I can hear your fading cries
A relentless wail now going on
And on

When the tears are in your eyes
You sing a drunken lullaby
And the weight of the world
Comes crashing on your spine
Now remember what's inside
The warmth that made you smile
And rise up high
Towards the golden sky

Your Eden

Blood is gushing from your palms
Your feeble heart is breaking, your soul reduced to ash
Pictures racing through your mind
Dearest memories from not so long ago

When the tears are in your eyes
You sing a drunken lullaby
And the weight of the world
Comes crashing on your spine
Now remember what's inside
The warmth that made you smile
And rise up high
Towards the golden sky

Your Eden

(Battle Beast, Lauluntekijät: Jason Lehning, Holly Winter)

 

Poikani 8v, joka innostui tanssimaan kanssani kyseistä kappaletta, kysyi, mitä siinä oikein lauletaan. Vastasin jotain tämän suuntaista: Eden on niin kuin paratiisi, sellainen paikka tai asia, joka on itselle tärkeä ja tuntuu hyvältä. Se voi olla joku oikea paikka, jossa on kiva olla, tai se voi olla kuviteltu paikka, tilanne tai vaikka ihminen, jonka kanssa tai jossa on kaikkein kivointa. Se voi olla myös muisto paikasta tai tilanteesta, sellainen, joka saa aina hymyn huulille ja sisälle lämpimän olon. Jos on tosi kurja päivä tai muuten kamala olo, niin voi hakeutua sinne paikkaan oikeasti tai tehdä niitä asioita, joista tulee iloinen mieli. Jos ei pysty, voi aina ajatuksissa mennä sinne paikkaan tai miettiä niitä kivoja asioita, joista tulee myös parempi mieli. Jokaisella on joku juttu, joka nostaa pois sieltä ikävästä olotilasta. Jokaisella on oma Eden, ja se löytyy jokaisen sisältä. Se on aina siellä ja mukana ja sinne voi aina palata, kun siltä tuntuu. 

Mutta miten sen Edenin sitten tunnistaa ja löytää?

Psykologian ja oman päänsä tarkkailun alkeita voisi opettaa aivan hyvin jo alakoulussa. Toisaalta, kyllähän tunnetaitoja ja muuta opetetaan jo päiväkodissa (aivan loistava juttu!), mutta vielä tästä puuttuu paljon. Olen monesti pohtinut, miksi lapsille opetetaan niin suurella painokkuudella matematiikkaa ja äidinkieltä, jotka toki ovat äärimmäisen tärkeitä ja luovat pohjaa maailman ymmärtämiselle ja siinä toimimiselle, mutta vähintään yhtä tärkeää olisi luoda vahvaa pohjaa myös oman itsensä kuuntelemiselle ja ymmärtämiselle. Käyttää aikaa myös hieman siihen oman Edenin etsimiseen.

Olin itsekin hyvin pohtivainen ja oman pääni sisällä viihtyvä lapsi, mutta koska missään ei koskaan mainittu mitään tällaisista asioita, en tietenkään niihin osannut kiinnittää huomiota ja millään tavalla säädellä sitä kautta omaa toimintaani tai etsiä itselleni parempia ratkaisuja. Vasta lukiossa aloin lukea psykologiaa, jolloin tajusin, että AHAA, tätä mielen sokkeloa voi jollain tavalla oppia tajuamaan! Meni toki vuosikausia, että opin edes jollain tasolla hahmottamaan itselleni tyypillisiä ja toistuvia toimintamalleja ja ajatuskuvioita sekä ymmärtämään edes etäisesti, että ajatukset ovat ajatuksia, eivät faktaa. Aloin myös pikkuhiljaa hahmottaa sitä, että on olemassa hyvin erilaisia tapoja olla, ja jo syntymästä saakka määritettyjä tietyntyyppisiä temperamentteja ja persoonallisuuden piirteitä, joiden kanssa on opittava olemaan. Niitä ei voi valita, mutta niitä ei voi myöskään muuttaa. Omaa toimintaa ja näkökulmaa sen sijaan voi, eikä ole mikään pakko hakata päätä seinään, jos se tuntuu pahalta. Sen sijaan kannattaa mieluummin tehdä asioita, joista ei tule kuhmua otsaan. Kaupan päälle saa myös huomattavasti paremman mielen ja vähemmän päänsärkyä.

Olisin saanut tähän varmasti paljon pidemmän etumatkan, jos olisin alkanut pohtia näitä jo huomattavasti nuorempana. En tule tässä koskaan valmiiksi, mutta onhan se aikamoinen etu, että pystyy omaa päätään järjestelemään itsenäisestikin, jos vaikkapa alkaa ahdistaa. Kun ei vielä osannut, oli aivan hätä kädessä ja virran vietävänä. Nyt YMMÄRTÄÄ paremmin näitä kuvioita ja ajatusmalleja, eikä niistä enää hätäänny ja panikoidu. En siis edelleenkään ymmärrä, miksi psykologia on valinnaisaine, koska oman päänsä kaivelu olisi erittäin terveellistä ihan kaikille.

Keinoja oman hyvän olon etsimiseen voi antaa ja neuvoa, mutta niiden toimivuus omalla kohdalla on testattava itse. Koska jokainen on yksilö, jokaisella ne omat tavat ja jutut ja ne löytyvät erilaisista asioista ja paikoista. On aivan turha etsiä jotain yleisesti hyväksyttyä ja tietynlaista Edeniä tai Onnellisuutta, koska se on sinulla todennäköisesti hyvin erilainen kuin jollain toisella. Kannattaa siis vain ja ainoastaan miettiä, millaiset jutut ovat MINULLE luontevia ja tuntuvat hyviltä, ja mitkä ovat niitä paikkoja ja tilanteita, joissa on parasta olla.

Yhteiskunta on rakentunut hyvin pitkälti sille ajatukselle, että on tietyt ammattiryhmät jotka auttavat, ja apua tulee yleensä vasta kun on hirveä hätä. Olisiko jo viimein aika kääntää katseet ennaltaehkäisyn puolelle ja opettaa, millä tavalla omaa psyykkistä (ja samalla myös fyysistä) hyvinvointia voisi hoitaa ja huoltaa. Ei riitä, että ruokavalio ja liikuntamäärä on kunnossa, jos kaikki koko ajan ahdistaa ja ärsyttää.

Tarkoitan tällä sitä, että olemme tuudittautuneet jo pienistä asti siihen käsitykseen, että maailma vain pyörii ympärillämme, eikä meillä ole siihen mitään osaa eikä arpaa. Kyllä on! Miellämme helposti, että esimerkiksi ahdistus on aalto, joka vain tulee jostain ulkopuolelta ja vie meidät mennessään, räpiköimme siinä kunnes joku ulkopuolinen vetää meidät kuiville. On kuitenkin aloitettava itse, potkittava pysyäkseen pinnalla ja uskottava, että vielä minä täältä pääsen kuiville. Jos vain heittäytyy virtaan ja antaa mennä, niin tietäähän sen miten siinä käy. Aika harva tekisi veteen joutuessaan niin, mutta sen sijaan ahdistuksen tullessa meillä on tapana vain käpertyä ja takertua siihen, antaa sen viedä kuin pässiä narussa. Oli aika mullistava oivallus, kun tajusin, ettei oikeasti mitään ahdistusta ole olemassa, vaan voin sekä laukaista että sammuttaa sen omassa päässäni. MINÄ aiheutan oman ahdistukseni omassa päässäni, ei kukaan sitä syötä sinne saavista kaatamalla. Ahdistus on vain ajatuksia ja niistä syntyviä tunteita. Voin siis myös halutessani lopettaa sen. Aina ei onnistu ihan hirveän hyvin, mutta yritän sentään.  

Toki on tilanteita, jotka triggeröivät voimakkaasti tietynlaisia ajatuksia ja saavat ahdistuksen syntymään automaattisesti. Mutta jos TUNNISTAN ne tilanteet ja TIEDÄN omat tapani reagoida, saan huomattavan paljon etumatkaa ennakoida ja varautua tulevaan aaltoon. On huomattavasti mukavampaa sukellella snorkkelissa ja uimapuvussa kuin täysin kulman takaa yllätettynä.

Vaikka (valitettavasti jo edesmennyt) pappani ei ollut psykologiaa paljon lukenut, hän oli oivaltanut erään tärkeän asian. Vaikka oli mitä kremppaa, hän ei jäänyt voivottelemaan, vaan lähti kävelemään. Hänen mielestään oli aivan turha odotella toisten ohjeita, vaan tärkeintä oli tehdä se, mihin itse pystyy. Olkoon se sitten vain talon kiertäminen. Avain omaan hyvään vointiin on siis SINUSSA itsessäsi, ei lääkärin vastaanotolla tai opaskirjassa. (Vaikka toki näistä voi saada hyviä vinkkejä siihen, mistä lähteä liikkeelle!)

Ymmärrän, ettei syvässä ahdistuksessa tai masennuksessa useinkaan näe niitä toivon pilkahduksia tai hyviä asioita, mutta lohdullista on, että niitä voi OPETELLA näkemään. Vaikka kuinka tällä hetkellä tuntuisi hirveän kamalan kauhealta, on silti aina mahdollisuus ylöspäin. Täytyy vain muistaa, että kyllä siellä jossain piilossa on se Eden, meillä kaikilla. Se pitää vain löytää ja ottaa käyttöön. 

 

Mukavaa kesää! 💗

 

Pari tehtävää:

 

Oma Eden:

-          Mieti paikka, jossa koet voivasi hyvin. Sulje silmät ja näe tuo paikka mielessäsi. Tarkastele sen yksityiskohtia, tunnustele, haistele, maistele. Ime sisääni tuon paikan hyvää tuovaa tunnelmaa, tunne, miten kehosi täyttyy siitä ja sen tuottamasta ilosta. Paikkaan voi liittyä myös sinulle tärkeitä ihmisiä ja hetkiä. Se voi olla täysin kuviteltu, tai oikeasti olemassa. Se voi olla myös miellyttävä muisto vaikkapa lapsuudesta. Muista, että ei ole väliä onko paikka jotenkin ”yleisesti hyväksytty”, tai meditaatioharjoituksissa hehkutettu (kuten vaikkapa ranta tai metsä) vaan se voi olla mikä tahansa. Et ole tästä tilivelvollinen kenellekään. Se voi olla yhtä hyvin vaikka lämmin suihku, yökerhon tanssilattia, hiihtolatu, kukkapenkki tai oma tyyny.  

-          Palaa tuohon ajatukseen silloin tällöin, voit viipyillä siellä ja pohtia, miksi juuri tämä paikka tuntuu minusta niin hyvältä tai miksi juuri nämä ihmiset tuovat siihen niin hyvää tunnelmaa. Jos alkaa ahdistaa, palaa tuohon paikkaan ja täytä itsesi sen tuomalla hyvän olon tunteella, jää sinne lepäilemään niin pitkäksi aikaa, että jaksat palata taas takaisin. Jos paikka on oikeasti olemassa, olisiko mahdollista käydä siellä ehkä useammin ”tankkaamassa” lisää hyvää oloa varastoon?

 

Ahdistuksen tuottaminen ja sammuttaminen:

-          Huomioi:

·       Muista, että tehtävän aikaansaaman ahdistuksen ei tarvitse olla liian voimakasta, vaan pienetkin epämiellyttävät tilanteet voivat riittää! Tarkoitus ei ole tuottaa todella pahaa oloa, vaan pelkästään havainnoida ”kevyesti” ahdistavia ajatuksia ja niiden sammuttamista. Jos kärsit erittäin pahasta ahdistuksesta ja traumakokemuksista, älä tee tätä harjoitusta itseksesi! Tämä ei missään tapauksessa sovellu pahan ahdistuksen purkamiseen tai selvittelyyn!

 

-          Varaa harjoitukselle rauhallinen hetki ja paikka, jossa et tule kesken kaiken keskeytetyksi. Laita puhelin äänettömälle. Voit istua tai maata, ihan miten on mukavinta olla. Voi olla hyvä, jos ympäristö tuntuu rauhoittavalta ja miellyttävältä. Sulje silmät ja keskity tarkastelemaan omia ajatuksia. Voit hengitellä pari kertaa rauhallisesti, tarkastella ajatuksia neutraalisti ja lempeästi.

-          Vähitellen ala tuottaa tahallasi ajatuksia, jotka saavat olosi tuntumaan epämiellyttävältä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tilanteet, joissa joku on arvostellut sinua tai saanut sinut tuntemaan olosi muuten epämukavaksi. Näitä voivat olla myös itsellesi jännittävät tai kiusalliset tilanteet. Ne voivat olla myös lapsuudessa koettuja epämiellyttäviä tilanteita, jotka ovat jääneet mieleesi, kuten vaikkapa tunne siitä, miten sinut valittiin liikuntatunnilla viimeisenä joukkueeseen. Muista, ettet valitse liian pelottavia tai ahdistavia! Riittää, että niistä tulee jollain tapaa ”paha mieli”.

-          Huomioi, millä tavalla nämä ajatukset vaikuttavat oloosi ja tuntemuksiisi. Nouseeko syke? Tunnetko hengityksen muuttuneen? Alkavatko ajatukset kiertää kehää? Ruokkiiko ajatukset lisää vastaavia ajatuksia mieleesi? Miltä kehossasi tuntuu, missä kohtaa? Jännittyvätkö lihakset? Puretko hampaita? Millaisia tunteita tilanteisiin liittyy? Ahdistus on aika yleisluonteinen määritelmä vähän kaikelle, joten tarkastele, mitä siihen itselläsi liittyy: surua, vihaa, tuskaa? Kokemusta, ettei sinua ole ymmärretty tai on oltu epäreiluja? Mistä siis tiedät, että nyt minua ahdistaa?  Jos alkaa itkettää, itke ihan vapaasti.  Ihan pieni hetki riittää.

 

-          KÄÄNNY takaisinpäin. Mieti asioita, joista sinulle tulee hyvä mieli. Hauskoja tilanteita, lasten sattumuksia, mukava tilanne läheisen ihmisen kanssa. Näiden kanssa saa hurjastella! Voit kertoa vaikka itsellesi vitsin, muistella höpsöä videota tai laulaa mielessäsi typerän laulun. Muistele tilannetta, jossa nauroit vatsalihaksesi kramppiin. Kerää näitä niin paljon, että suupielet vääntyvät väkisin ylöspäin.

-          Mitä tapahtui olotiloille ja tuntemuksille? Lieventyikö jännitys, muuttuiko se? Miltä nyt kehossa tuntuu? Missä kohtaa? Mistä tiedät, että nyt sinulla on hyvä olo?

-          Kun tunnet olosi hyväksi, palaa takaisin tähän hetkeen ja avaa silmäsi. Hengittele hetki ja tarkastele matkaasi. Huomioi, että olet koko ajan istunut/maannut tässä mukavassa, turvallisessa paikassa, eikä kukaan muu ole osallistunut harjoitukseesi. SINÄ ITSE sait aikaan epämiellyttävän olon ja myös SINÄ ITSE sammutit sen ja toit tilalle mukavan olon. Et oikeastaan tehnyt mitään, vain ajattelit.

 

-          Halutessasi voit harjoituksen jälkeen kerätä itsellesi pienen ensiapupakin ahdistavien tilanteiden varalle: kerää mieleesi muutamia tällaisia superhauskoja muistoja tai ihania juttuja, jotka äsken toimivat, pieniä ”ilopillereitä”, joita voit nopeasti nostaa mieleesi hätätilanteessa. Tai mieti valmiiksi muutamia fyysisiä asioita, joilla voit kääntää ahdistuksen pois: mistä löytyy nopeasti kiva kissavideo tai hauska sarjakuva? Entä jos en jääkään sohvannurkkaan itkemään, vaan vedän lenkkarit jalkaan ja lähden juoksemaan?