Äiti, tee ainakin nämä (miljoona asiaa)

 

Viime aikoina olemme pohdiskelleet paljon vanhempien, erityisesti äitien uupumista. Vaikka elämä somessa usein näyttäytyy kiiltokuvamaisena, oikea arki ei välttämättä aina tunnu siltä. Olemme rivien välistä havainneet, että melko monet vanhemmat kamppailevat oman jaksamisen kanssa ainakin jossain määrin, vaikkei sitä aktiivisesti tuodakaan esiin. Vauva-arjessa on vielä lupa olla julkisesti väsynyt repaleisten yöunien takia, mutta kuinka moni vanhempi kehtaa myöntää, että pikkuisen vieläkin väsyttää, vaikka lapset ovat jo isoja ja kaikki on muuten ihan mallillaan?

Myös kirjaamme varten keräämissämme tarinoissa näkyi ja kuului ihan tavallisen arjen väsyttävyys: jos arki väsyttää yksineläjää tai lapsetonta pariskuntaa, kuinka paljon se väsyttää perheellisiä? Entäpä niitä, joiden lapsilla tai vanhemmilla itsellään on jotain lisähaastetta? Jossain on oltava jokin todella suuri porsaanreikä, mistä uupumus vuotaa perheisiin. Missä? Ja mitä sille voisi tehdä?

Olemme pohdinnoissamme päätyneet siihen lopputulemaan, että ongelmana perheissä ei ole niinkään tiedon puute, sillä sitä kyllä riittää. Artikkelit, lehtijutut, tietokirjallisuus (johon olemme itsekin sortuneet), kasvatusoppaat, nettisivustot ja kaikki toivovat useimmiten vanhemmille hyvää. Tarkoituksena on jakaa tietoa, neuvoa, ohjeistaa ja opettaa, millä tavalla tulla hyviksi vanhemmiksi ja millä lapsi saa mahdollisimman hyvät eväät elämäänsä. Lähtökohtainen tarkoitus on useimmiten kannustaa, tsempata ja kannatella vanhempaa.

Opettaja tai varhaiskasvattaja haluaa tuoda omasta näkökulmastaan esiin tekijöitä, jotka kannattelisivat lasta ja vanhempaa päiväkoti- ja koulupolulla. Neuvola haluaa kannustaa terveellisiin elämäntapoihin heti raskauden alusta saakka. Psykologi listaa lehtiartikkelissaan, millä tavalla vanhempi voisi tukea lapsen tunnetaitoja ja kannustaa kestämään pettymyksiä. Hammashoitaja on huolissaan lapsen suun terveydestä, kouluterveydenhoitaja kavereista ja harrastuksista. Harrastusryhmän ohjaajan tehtävä on huolehtia, että lapsi harjoittelee myös vapaa-ajallaan lajissa tärkeitä taitoja. Seurakunta lähettelee kutsuja, koska haluaa huolehtia lapsen hengellisestä kasvatuksesta. Sukulaiset, tuttavat ja ystävät jakavat neuvoja, mitkä ovat toimineet omalla kohdalla. Lastenvaatemyyjä haluaa muistuttaa, miten pitää uusi toppatakki hyväkuntoisena niin, että lapsella on siinä hyvä leikkiä ja jotta vaate kestäisi hyvänä ehkä pienemmällekin sisarukselle. Pankkivirkailija haluaa varmistaa, että lapsella on varmasti kaikki tarvittavat vakuutukset ja säästötilit, jotta lapsi pärjäisi jatkossakin joutumatta mieron tielle. (Ja joku tällainen tietokirjailijan elämää opetteleva kasvatustieteilijä änkeää siihen vielä neuvomaan, miten erityisherkkänä voisi jaksaa paremmin työelämässä ja arjessa. No huh.)

Entä jos ongelma onkin juuri päinvastainen? 

Vanhempi ei välttämättä koe neuvotulvaa kannustavana, vaan syyttävänä vaatimuslistana siitä, millainen pitäisi olla ja mitä kaikkea pitäisi tehdä ja osata. On hyvin ahdistavaa, jos joka tuutista syötetään listaa listan perään, mutta miksei kukaan oikeastaan missään kohtaa neuvo, miten ne kaikki listat otetaan haltuun?

Vanhempi kyllä TIETÄÄ, että lapsen tulee syödä terveellisesti, pestä hampaat kaksi kertaa päivässä fluorihammastahnalla, syödä flunssakaudella (ja muulloinkin) tarpeeksi mandariinia ja mustaherukkaa, harjoitella pianoläksyjä, lukea kokeisiin ja leikkiä lapsen kanssa tunnetaitoja tukevia leikkejä ja käydä vuorovaikutusta tukevia keskusteluja. Varsinkin näin kasvatuspsykologian asiantuntijana voisi sanoa, että TODELLAKIN TIEDÄN mitä kaikkea pitäisi tehdä ja mitä jättää tekemättä. Käytäntö on aivan toinen juttu: kunhan jotenkin päivästä selviää niin, ettei kukaan saanut isoja haavereita tai traumoja, kaikki söivät jotain, pelasivat pleikkaa mielellään hieman vähemmän kuin 4h, muistetaan imuroida kerran kolmessa viikossa ettei astmaatikko tukehdu pölyyn, ulkoillakin joskus ainakin etupihan lapioinnin ja roskapussin viennin verran. Ja pestä ne hampaat. Ja lukea kirjoja. Käydä harrastuksessa. Pestä pyykkiä. Jne jne jne. 

Mihinkäs väliin mahtuivatkaan ne listat, joissa pidetään huolta vanhemman hyvinvoinnista? Näin tulet onnelliseksi, näin parisuhde kukoistaa ja näin hellit ja hemmottelet kynsiäsi ja varpaitasi? Kampaaja toivoo, että hiukset pysyvät kauniina ja säteilevinä, mutta kun ne ehtisi edes harjata ja pestä. Näin huomioit puolisoasi ja kuuntelet hänen murheitaan. Näin kotisi viherkasvit kukoistavat ja sisustuksessa muista seurata hyvää feng shuita. Kasvisruokaa, että maapallo pelastuu? Jumppaa niskoja näin ja pidä huolta ettei rasvaa kerry vatsaonteloon. Entäs kun jumppaa pää märkänä, mutta silti kertyy ja niskoja pakottaa? Ai niin, no stressiä ei saanut olla. Sori. 

Ja niin, töitäkin pitäisi ehkä tehdä?

MISSÄ VÄLISSÄ???

Lista on aivan loputon. Täytyisi olla melkoinen ihmetyyppi, että pystyisi edes puoleen. Silti meiltä odotetaan sitä. 

Luulen, että ”Äiti – tee nämä miljoona asiaa jotta olet edes kohtalaisen kelvollinen äiti” – listat saavat vanhemmat uupumaan. Tarkoitus on hyvä, mutta äidin (ja isän) resurssit hyvin rajalliset. Ei riitä, että annetaan ohjeita ja neuvotaan, vaan voisiko joku tulla ja jakaa tämän to do -listan palasiin, mitkä olisivat jollain tapaa handlattavissa?

Missä ovat ne kodinhoitajat, joita vielä ennen oli taloissa? Nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys lähtisi kohisten nousuun, kun palkattaisiin porukkaa paimentamaan lapsia, tekemään ruokaa ja olemaan apukäsinä vanhemmille, jotka koittavat siinä hammaslääkärin ja ratsastuskurssin välissä syödä vasemmalla kädellä vähän maksalaatikkoa, ettei verensokerit lähde lapasesta. Missä on ne piiat, rengit ja kotitalousmamsellit, palkataan tähän talouteen niitä heti! Ja aivan kummallista on sekin, että mistään ei saa valittaa, jos on kerran erehtynyt lapsia hankkimaan, omistusasunnon ostamaan ja töitä tekemään. KYLLÄ SAA! Onhan se nyt kumma, ettei mihinkään voi keskittyä kunnolla, kun kaikkea pitää tehdä sinnepäin ja yrittää tehdä asioita, joita ei edes osaa tai jotka eivät vähimmässäkään määrin edes kiinnosta. Rahalla saa kyllä vaikka mitä siivouspalvelua, mutta pitäisi huolehtia myös siitä, että niillä, jotka sitä eniten tarvitsevat, harvoin on varaa sitä ostaa. Kun jotain jää tekemättä, lista vain kasaantuu ja kasaantuu ja – hups.

Tiedän, ettei kaikkien tarvitse tehdä kaikkea, mutta vaikka valitsee valitsemasta päästyään itselleen sopivia kohtia, jostain silti aina kaivautuu jokin huono omatunto (ja hammashoitaja) joka muistuttelee, että ethän vain antanut lapselle liikaa mehua? 

Nurinkurisinta tässä onkin, että itsessään listat eivät niinkään väsytä, vaan AJATUS niistä listoista ja niiden takana piilevästä paineesta ja vaatimuksista. 

Mutta se on taas niin pitkä juttu, että tähän se ei mahdu, pakko jatkaa ensikerralla. Ja toki vanhemman jaksamiseen vaikuttaa aika moni muukin asia (niistäkin lisää muissa postauksissa), mutta ei ole kyllä mitenkään kummallista, jos vanhemmat väsyvät tässä systeemissä. Kummallisempaa olisi, jos eivät väsyisi.

Tsemppiä, armollisuutta ja itsemyötätuntoa! Hyvin sä silti vedät! 💗