Lelutornin tähystäjät

  Introverttiherkkis se vasta onkin melkoinen lapamato, kun istuu päivät ja illat pitkät kotona eikä käy missään. Nyt se kyllä hyytyy niille sijoilleen, ja jää ihan kaikesta paitsi! (Mistä, minä vaan kysyn?) Oikea passiivisuuden perikuva! Aktiivisuudella tunnutaan tarkoittavan sitä, että menee, tulee ja huseeraa pää punaisena edestakaisin, hakeutuu toisten seuraan ja käyttää aikansa hyödyksi niin, että tuloksena on jotain näkyvää, tehokasta ja tuloksellista toimintaa. Esimerkiksi liikunta ei ole liikuntaa, jos ei käy julkisesti salilla pumppaamassa ja reisiä pakota seuraavana päivänä. (Ja jos edistyksistä ei raportoi jollekin somessa.) Ihminen ei ole tarpeeksi aktiivinen, jos se ei jokaisella ruokatauolla tapaa tuttuja ja lyöttäydy niiden kanssa syömään, jakamaan kuulumisia ja verkostoitumaan. Käydään kai me nyt vielä töidenkin jälkeen jossain kupposella? Ihminen ei ole aktiivinen, jos ei harrasta ohjatussa ryhmässä tai liity taidekerhon hallitukseen. Ihminen ei ole aktiivi...

Jos herkkä (ja vieläpä hyvin introvertti) ihminen etsii apua ongelmiinsa, sitä on hyvin vaikeaa saada. Ensinnäkin herkkyys (ja introversio) on edelleen erittäin surkeasti tunnettua, erityisesti lääketieteen ammattilaisten keskuudessa. Suurelle osalle psykologeista ja psykiatreista käsite on edelleen vieras, vaikka tietoa olisi kyllä jo jonkin verran saatavilla. Ja vaikka tietoa olisi, sitä on mahdotonta soveltaa käytäntöön ilman, että on itse samanlainen. Toiseksi, apua voi olla hyvin vaikea lähteä pyytämään, koska jos ammattilaisella ei ole sanoja asioille, usein niitä ei ole avuntarvitsijalla itselläänkään. Ongelmaksi muodostuu myös avunsaamisen kanavat, joihin tässä nyt erityisesti paneudun. Herkkyys-tutkimuksen kotimainen pioneeri, Sylvi-Sanni Manninen kirjoittaa kirjassaan Outolintu, erilainen , miten herkkä väri-ihminen voikin apua hakiessaan kohdata ” perusteellisella koulutuksella hankitun, syväjäädytetyn teoriapaketin ”, jolla ei ole oikeasti mitään kosketusta herkkänä i...